Nuorempana aina ihmettelin oman sukunimeni omituisuutta mutta en kuitenkaan viitsinyt paneutua aiheeseen sen tarkemmin. Kai silloin oli jotain mielenkiintoisempaa tekemistä. Sitten kun aikuisena, joksi en kai henkisesti koskaan kasvakaan, kiinnostuin perimäni taustasta, tietenkin sukunimen tausta oli se mikä ensimmäisenä piti päästä selvittämään. Tempauduin sukututkimuksen kiehtovaan maailmaan tavoilleni uskollisena täysillä, niin myötä kuin vastoinkäymisissä, eli naimisissa siis ollaan. Ensimmäiset vuodet varovasti raottelin salaisuuden verhoa ja opiskelin jalon harrasteen melko vaikeita ulottuvuuksia. Vasta vuosia harrastaneena tunsin olevani riittävän kypsä ja oppinut ottaakseni sen ison askeleen: ensin ehdollistamaan ja lopulta romuttamaan aikaisemman tutkijan huolella rakentaman ja vuosia totena pidetyn teorian sukumme taustasta. Onneksi tukenani oli kaksi mahtavaa, sukumme ulkopuolista sukututkijaa, jotka avasivat kanssani pari sellaista ”ovea”, joita itse en yksin ehkä olisi osannut avata. Se kuinka varmuus sukumme taustalle ja yhdistäminen oikeisiin esi-isiin käytännössä tapahtui, on ihan oman tarinansa arvoinen.

Nyt haluan keskittyä aikamatkaamaan varhaisimman varmuudella tunnetun isäni puoleisen esi-isäni ja hänen poikansa elämään aina tuonne 1500- luvulle saakka. Hurjaa kuvitella, että sinne on aikaa yli 500 vuotta.

Varhaisin varmuudella tunnettu isäni isälinjainen esi-isä oli Jacobus Olai – tutummin Jaakko Olavinpoika – joka syntyi noin 1550. Hänen syntymäpaikkaansa ei tunneta, niin kuin ei hänen vanhempiaankaan. Tutkijat ovat sovitelleet hänen isäkseen Olaus Nicolaita, joka toimi Mustasaaren kappalaisena vuodesta 1546 ja Närpiön kirkkoherrana ruhtinaalliset 10 viikkoa vuonna 1562, palaten takaisin Mustasaaren kappalaisen virkaansa. Olaus Nicolain isänä taas pidetään Närpiön kirkkoherraa ja maarovastia Nils Jacobia. Näihin väitteisiin tai muihin vaihtoehtoisiin linjauksiin ei ole löytynyt todisteita puolesta eikä vastaan. Siksipä jätän se odottamaan selkeämpää tulevaisuutta ja aloitan aikamatkani siitä vanhimmasta varmistetusta esi-isästä.

Jacobus Olain varhaisiin vaiheisiin olen jostain kirjannut, että hän olisi toiminut Mustasaaren kappalaisena vuodesta 1572. Periaatteessa tämä on iän puolesta ihan mahdollista mutta todellisuudessa hänen varhaiset vuotensa ovat vielä hämärän peitossa, koska samanniminen linnasaarnaaja löytyy Turun linnasta. Esi-isäni Jacobus Olai – Jaakko Olavinpoika toimi kuitenkin Isonkyrön eli Kyrönjoensuun kappalaisena lähteiden mukaan aikakin vuonna 1580. Tuolloin Isonkyrön kirkkoherrana toimi ”Kyrön kirkkoruhtinas” rovasti Jacobus Geet. Jacobus Geet on omalla kustannuksellaan maalauttanut Isonkyrön arviolta osin jo 1300- luvulla rakennetun harmaa -kivikirkon seinämaalaukset. Kirkko on pyhitetty Pyhälle Laurentiukselle eli Laurille. Halusin aistia esi-isäni historian ja vierailin syksyllä 2013 Isonkyrön vaikuttavassa kirkossa.

Kun astelin tuossa kuvassakin näkyvästä kivisen aidan portista kauniille kirkkopihalle, tuntui aivan oikeasti, että astelin esi-isäni jalanjäljillä. Minut valtasi sellainen omituinen tunne, että nykyhetki ja aika 500 vuotta sitten kohtasivat. Oli helppo kuvitella arkiset, vaatimattomat mutta elämäntahtoiset ihmiset kulkemassa sisään tuosta asehuoneen pienestä puuovesta.

Sisällä kirkossa on hiljainen ja hämyinen tunnelma, jopa viihtyisä sanoisin. Vanhan puulattian lattialaudat nars-kuvat välillä pelottavan äänekkäästi rikkoen sielukkaan hiljaisuuden. Sisäseinillä ovat kuuluisat Geetin maksamat seinämaalaukset ja hieno saarnastuoli 1700- luvulta. Kuvassa on kuitenkin se kiinnostavampi saarnastuoli, tai oikeammin osa sitä. Monissa kirkkoon tehdyissä korjauk-sissa osa vanhaa on poistettu ja korvattu uudella mutta osa vanhaa on myös säilytetty ja tämän vanhan saarnastuolin (kuva oikealla) kolme säilynyttä seinämää ovat oletettavasti ajalta, jolloin Jacobus Olai on kappalaisena osallistunut seurakuntansa kaitsemiseen. Sieluni silmin näen hänet seisomassa tuon seinämän takana valistaen kuuliaista pohjalaista kansaa.

Kirkon esineistö on pääosin 1600- ja 1700- luvuilta mutta muutamia vanhempiakin esineitä on säilynyt. Molempien vanhojen alttarikaappien eli Armoistuinten ryhmien patsaat ovat esillä kirkon alttarin seinällä. Patsaiden arvellaan olevan 1500- luvulta eli ajalta ennen Jacobus Olaita. Hän lienee useinkin polvistunut erilaisten pyhimysten sekä itsensä Pyhän Kolminaisuuden edessä (kuva alhaalla)

Mielenkiintoisin kaikista patsaista löytyy kirkon vastakkaisesta päädystä, katonrajasta pienen muurisyvennyksen päältä. En kirkkoon mennessäni osannut odottaa tätä patsasta, en ollut riittävän huolellisesti perehtynyt Kyrön entisen suurpitäjän hengellisen keskuksen ainutlaatuiseen historiaan, ja siksi koin hetkellisen ”ahaa- elämyksen”. Tämän elämyksellisen hetken syyt selviävät aikamatkan jatkuessa seuraavaan sukupolveen. Tämä katonrajassa jo pienen ikuisuuden päivystänyt patsas on oletettavasti noin vuodelta 1500. Paikallaan muurikiveyksen päällä patsas ei liene ihan niin kauan päivystänyt mutta satoja vuosia jo kuitenkin. Katonrajassa seurakuntalaisten yläpuolella ratsastaa urhea ritari Yrjänä – Pyhä Yrjö. Pyhä Yrjö oli vuonna 303 mestattu roomalainen sotilas, josta tuli kristittyjen marttyyri ja pyhimys, kun hän kieltäytyi toteuttamasta Rooman keisarin Diocletianuksen määräystä kristittyjen vainoamisesta ja kaiken kukkuraksi julistautui itse kristityksi. Tämän vuoksi Georgiusta eli Yrjöä kidutettiin ja lopuksi hänen kaulansa katkaistiin. Yrjön maine kiiri hyvin pian ympäri Rooman valtakuntaa ja hänen kunniakseen rakennettiin kirkkoja. Paavi Gelasius I julisti Yrjön pyhimykseksi vuonna 494. Pyhä Yrjö kuvataan usein ikoneissa, tauluissa ja patsaissa kamppailemassa lohikäärmeen kanssa. Lohikäärmeeseen liittyy monta sepitettyä tarua siitä, kuinka Yrjö pelastaa lohikäärmeelle uhratun prinsessan hengen. Yrjön valkoisine ratsuineen katsotaan sym-boloivan Kristuksen soturia ja lohikäärmeen pakanuutta ja maagisia voimia. Tappamalla lohi-käärmeen Pyhä Yrjö voittaa pahuuden. Yrjön taistelu lohikäärmeen kanssa symboloi myös ihmisen taistelua omaa syntistä minäänsä vastaan ja sitä, että pahan kukistaminen olisi jokaisen syytä aloittaa omasta itsestään. Mielenkiintoista – tähänkin palataan aikamatkallani seuraavan esi-isän kohdalla.

Isonkyrön patsaan tarkoitus lienee kuitenkin muistuttaa merkittävästä vaiheesta Ruotsi- Suomen historiassa. Vuonna 1471 Ruotsi- Suomen joukot löivät tanskalaiset Brunkebergin taistelussa ja voiton kunniaksi ja muistoksi valtionhoitaja Sten Sture tilasi aikansa suurimmalta pohjoismaiselta kuvanveistäjältä Bernt Notkelta Pyhän Yrjänän eli Yrjön patsaan, joka sijoitettiin Tukholman suur-kirkkoon. Suurkirkon patsaan vaikutuksesta Pyhästä Yrjänästä tuli kansallisen vapauden symboli ja urheasta lohikäärmeentappajasta eräs myöhäiskeskiajan suosituimpia ja palvotuimpia pyhimyksiä.

15.6.1581 Jacobus Olai nimitettiin kuningas Juhana III kolaatiokirjeellä Iin seurakunnan kirkkoherraksi ja näistä Isonkyrön ja Kyrönjoen maisemista Jacobus Olai matkasi pitkän matkan pohjoiseen, Iihin vuonna 1581. Olettamuksen mukaan Jacobus lähti matkalleen vaimonsa ja ehkäpä jo syntyneiden lastensa kanssa. Toki on myös mahdollista, että Jacobus löysi sopivan puolison vasta Iihin saavuttuaan.

Kuvassa Isoakyröä (Ventelä, Taipaleenkylä) ja Kyrönjokea. Horisontissa hieman vasemmalla siintää Isonkyrön vanha kirkko. Oikealla uusi kirkko. Kuva. www. etelapohjalaistet-juuret.fi

Vanha Iin pitäjä oli tuohon aikaan laajimmillaan ja ulottui Simosta Ranualle ja Taivalkoskelle sekä etelässä Kelloon, josta alkoi Limingan pitäjä. Iin seurakunta oli itsenäistynyt omaksi seurakunnakseen 1400- luvun lopulla Kemin emäseurakunnasta mutta oli ollut olemassa itsenäistymisen aikoihin jo ainakin 100 vuotta. Vuonna 1581 elettiin levottomia aikoja varsinkin Oulujoen ja muiden suurien jokien lähistöillä. Karjalaiset olivat tehneet vuosikymmenien saatossa useita ryöstö- ja tuhoamisretkiä Perämeren rannoille saakka. Niinpä Iissäkin useita kirkkoja oli joutunut ryöstelyn ja polton kohteeksi. Iin varhaisimmat kirkot lienevät sijainneet Kirkkosaarena tunnetussa saaressa. Jacobus Olain aikaan kirkon paikka oli siirtynyt Kirkkosaaresta mantereelle Iin Haminaan. Itse pappilan sanotaan sijainneen vuonna 1582 Karhusaaressa Kirkkosaarta vastapäätä. Kirkkosaaressa sanotaan sijainneen myös vanhan hautausmaan sekä mestauspaikan. Kauan ei Jacobus kuitenkaan ehtinyt saarnata uudessa pyhätössään kun seuraava tuho oli edessä. Vuonna 1582 karjalaiset jälleen hävittivät Iin kirkon. Seuraava kirkko rakennettiin Jacobus Olain kirkkoherrakautena Iin haminan ylöpuolelle, jokitörmälle ja näkyy ilmeisesti sillä paikallaan oheisessa 1600- luvulta peräisin olevassa kartassa.

Claes Claessonin kartta vuodelta 1648. Lähde: http://www.vanhakartta.fi

Juhana III kuningaskaudella elettiin varsin epävakaissa oloissa ja vuonna 1570 oli puhjennut 25- vuotisen ja rappasodan nimellä tunnettu aika, joka nimensä mukaisesti kesti aina vuoteen 1595 saakka. Sota ei ollut pelkästään sotajoukkojen keskinäistä kahistelua vaan tavalliset talonpojat ottivat oikeuden omiin käsiinsä, kyseessä oli molemminpuolinen sissisota. Ylikiimingin Vesalan-kylässä asui siihen aikaan kuuluisa Utajärven Juorkunassa syntynyt sissipäällikkö Pekka Vesainen. Vesainen teki useita ryöstöretkiä Karjalaan ja vastavuoroisesti karjalaiset nykyiseen Kainuuseen ja Iihin saakka. Tarinan mukaan eräällä kostoretkellään vuonna 1588 he sitoivat Iin seurakunnan Mathias- nimisen kappalaisen lohiverkkoihin ja polttivat pappilan edessä sijainneella suurella kivellä. Oletettavasti samalla retkellä, saattaa olla myöskin jo aikaisempi tapahtuma, koska vuosilukua ei ole erikseen kirjattu, he ottivat Iin kirkkoherran eli Jacobus Olain ja hänen vaimonsa vangikseen. Jacobus sai ostettu suurilla lunnailla raskaana olleen vaimonsa vapaaksi mutta Jacobuksen ryöstöretkeläiset ottivat mukaansa kuljettaen aina Pudasjärvelle saakka. Jacobus Olai pääsi vapaaksi luvattuaan ryöstäjille, ettei kertoisi heidän sijaintiaan saati lukumääräänsä. Kuinkas ollakaan, Pekka Vesainen yllätti ryöstösaalista juovuspäissään juhlivan sakin tappaen kaikki, ja jatkoi kostomatkaansa Vienaan tarinan mukaan tuhoten jopa Petsamon luostarin. Vienan karjalaisten kostoretki oli vuorossa jälleen vuonna 1589 ja silloin tuhottiin uutuuttaan loistava Iin kirkko. Molemminpuolisten ryöstö- ja tuhoretkien johdosta taloudellinen tilanne oli huono ja seuraavaa kirkkoa jouduttiin odottamaan aina 1620- luvulle saakka. Iiläisten kirkkona lienee palvellut muutaman vuosikymmenen ajan jokin väliaikasratkaisu.

Oheisessa Maanmittauslaitoksen kartassa vuodelta 1952 näkyy hyvin Iin eri saaret, nykyinen kirkko ja entisen pappilan sijainti, kun vertaa sitä yllä olevaan vanhaan karttaan, joka on 1600- luvulta.

Jacobus Olain elämästä ei tiedetä paljon muuta kuin, että hänelle syntyi ainakin kolme poikaa. Oletettavasti vanhin pojista oli Mansuetus, joka saattoi syntyä Jacobuksen ollessa vielä Isonkyrön kappalaisena. Mansuetuksen elämästä kerron tarkemmin erikseen. Toinen pojista oli Josephus, joka tiedetään toimineen Iin kappalaisena, käytti myöhemmin sukunimeä Björn. Josephuksen sukulinja jatkuu nykypäivään saakka tosin ihan eri nimellä. Kolmas pojista Clemett, viljeli kotitilaansa ja toimi Iin nimismiehenä. Clemett käytti sukunimeä Waltari ja hänen miespuolisen sukulinjansa oletetaan loppuneen Erik poikaan, joka kuoli lapsettomana.

Useista kirkonkirjoista ja muista lähteistä löytyy Jacobus Olain signeeraus ja sinetti. Sinetissä nimi-kirjaimet I ja O – Iacobus Olai sekä kaksi ristikkäin olevaa työkalua. Vastaavanlaisia työkaluja on muis-sakin tuon ajan sineteissä. Yleensä sinettiaihe on kulke-nut suvussa sukupolvelta toiselle. Jacobus Olain sinetti voikin jatkossa olla hyvä johtolanka hänen esi-isiensä selvittämisessä. Kuten alussa mainitsin, jotkut tutkijat ovat esittäneet Jacobuksen isäksi Närpiössä ja Mustasaaressa vaikuttanutta Olaus Nicolaita. Olauksen sinetin kuvio poikkeaa täysin Jacobuksen sinetistä. Tämä ei kuitenkaan ole riittävä peruste epäillä etteivätkö he silti voisi olla isä ja poika.

Jacobus kuoli Iissä noin 1615. Todennäköisesti hän kuoli ennen kuin Iin seuraava kirkko valmistui eli häntä ei oletettavasti ole pystytty hautaamaan, kuten yleensä kirkonpalvelijat haudattiin, kirkon alle. Vierailin aikamatkallani myös Iissä ja Iin hautausmaalla. Viivähdin tovin Kruununsaaressa sijaitsevalla hautausmaalla katsellen vanhimpia hautoja. Kyseinen hautausmaa on vihitty käyttöön vasta 1810 eli noin 200 vuotta Jacobus Olain kuoleman jälkeen. Soitin seurakuntaankin tiedustellakseni vanhempia hautausmaita. Tarkkaa vastausta ei minulle osattu kertoa. Asiantuntijatkin ovat eri mieltä varhaisten kirkkojen tarkasta sijainnista mutta oletus on, että kirkot ovat sijainneet Illinsaaressa (katso yllä oleva kartta). Ilmeisestikin vanha hautausmaakin on sijainnut siellä. Olin jo tyytymässä epätietoiseen oloon kunnes silmiini sattui netissä Iissä vuonna 2009 tehtujen arkelogisten kaivausten raportti. Kuten kerroin jo aikaisemmin, Jacobuksen aikaan kirkko rakennettiin 1580-luvulla Iin haminan puolelle. Vuoden 2009 argeologisissa kaivauksissa löydettiin vanha hautausmaa, joka sijaitsee keskellä nykyisin tiiviisti rakennettua asuinaluetta eli käytännössä katualueilla ja yksityisten ihmisten talojen alla ja piha-alueilla. Kaivauksissa löydettiin kaikkiaan lähes 300 ihmisen hauta. Argeologit arvioivat hautausmaan kokonaispinta-alaksi noin 1150 m2 ja ns. pelastuskaivauksissa alueesta tutkittiin vain noin 9%. Samoissa kaivauksissa löydettiin myös vahvat todisteet vanhan kirkkorakennuksen paikasta, mahdollisesti kirkko on sijainnut paikalla jo ennen vuonna 1582 rakennettua kirkkoa. Kirkon arvioidaan sijainneen keskellä tätä suurehkoa kirkkomaata. Hautausmaan arvellaan argeologisten raha- ym. löytöjen perusteella olleen käytössä 1400- luvulta aina 1600- luvun alkupuolelle saakka. Jacobus Olain lopullinen leposija siis jäänee ikuiseksi arvoitukseksi mutta tiedänpähän nyt, aikamatkani ensimmäisen etapin päättyessä, että liikkuessani Iin keskustassa voin hyvällä omallatunnolla kuikistella ihmisten pihoille ja pohtia, onko kaukaisen esi-isäni viimeinen lepopaikka kenties jonkun heistä pihamaalla. Viimeiselle matkalleen kirkkoherra Jacobus Olain siunasi hänen suurella todennäköisyydellä Iin kappalaisena tuolloin toiminut poikansa Mansuetus Jacobi.

Claes Claessonin vuoden 1648 kartta: punainen nuoli osoittaa jo silloin vanhana hautausmaana merkityn alueen.

Iin Hamina – yläkadun kunnostustyöt- raportti

Lähteet:
wikipedia: Isokyrö, Pyhä Yrjö, Pekka Vesainen, Ii
http://www.vanhakartta.fi
MML- vanhat painetut kartat
http://www.iin seurakunta.fi
http://www.eteläpohjalaiset-juuret.fi
http://www.iin vanhan haminan hautausmaan naisvainaja (Kallio-Seppä kaivausraportti)
Jaana Lukkarin tutkimukset ja valokuvat