Olga Johanna Kyllönen – 100 vuotta

Olga Johanna Kyllönen syntyi 6.10.1914 Kuhmon Vieksin kylän Riihivaara nimisessä talossa. Ilmeisesti samainen talo tunnettiin aiemmin nimellä nro 31 Riihelä. Olga oli vanhempiensa Matti Eemeli Kyllösen ja Maria Kustaava Heikkisen lapsikatraan kuudes. Olgaa aiemmin perheeseen olivat syntyneet: Anni v. 1907, Vilho v. 1908, Lyyti v. 1909, Hilja v. 1911 ja Aino v. 1912. Olgan syntymän jälkeen perhe kasvoi vielä kahdella pojalla ja kahdella tyttärellä: Elsa v.1917, Kalle v.1918, Martti v.1922 ja Lempi v. 1926. Lapsia syntyi siis perheeseen 19 vuoden aikana kymmenen. Perheen koti isä Matti Kyllösen oli syntymäkoti, jonne hänen vanhempansa olivat muuttaneet Katerman Valkiainen- nimisestä torpasta. Isä- Matti päätti luopua Riihivaaran talosta lasten synnyttyä ja rakensi Korpela- nimisen talon Hietaperään, Katermaan.

Perheenpää Matti hankki perheelleen elannon metsätöistä, savotasta. Äiti Maria huolehti erilaisista kotitöistä, karjasta sekä lapsista. Elämä tuohon aikaan oli työntäyteistä ja ankaraa. Perheen kaikki lapset varttuivat aikuisiksi ja lähtivät jokainen omaan suuntaansa hankkimaan tienestiä. Tyttäristä vanhin, Anni, jäi kotiin auttamaan vanhempiaan taloudenhoidossa ja pojista vanhin, Vilho, sekä nuorin, Martti, jäivät jatkamaan vanhempiensa tilan hoitoa. Nykyisin Korpelassa asuu Martin poika Matti. Sekä Anni että Vilho keskittyivät tilanhoitoon eivätkä perustaneet perhettä. Veljeksistä Kalle kaatui jatkosodassa marraskuussa 1943 Kellovaarassa, Vienan Karjalassa (lähellä Jyskyjärveä).

Kyllösten perhe
Kuvassa takana vasemmalta: Vilho, Olga, Anni, Hilja, Aino, Lyyti. Edessä vasemmalta: Kalle, Matti- isän sylissä Martti, vanhempien välissä Elsa, Maria- äidin sylissä Lempi. Kuva otettu kesällä 1927 Riihivaarassa.

Kyllösen sisarussarjan tyttäristä siis kaikki, Annia lukuun ottamatta, lähtivät ansaitsemaan elantoa muualta, kuten siihen aikaan oli tapana. Olga lähti 17- vuotiaana piiaksi Sotkamoon. Neljä vuotta vierähti Sumsalla Lantea- nimisessä talossa, jossa asui Mustosia. Kuukausipalkka oli 9,50 markkaa, joka ei ollut järin suuri, eikä riittänyt edes mekkokankaaseen. Syksyllä römppäviikon aikaan sai pitää viikon loman, muuten ei piialla vapaata ollut, vaan aina piti olla menossa askareesta toiseen. Römppäviikko oli piikojen ja renkien vaihtoaika eli tarvittaessa piiat ja rengit vaihtoivat uuteen taloon. Olga ei römppäviikkojen ”piika ja renki- markkinoilla” uutta pestiä koskaan vartoillut, vaan ahkeran piika- tyttösen maine auttoi hänet uuteen paikkaan. Muutama kuukausi vierähti Lantealta lähdön jälkeen Sumsan Ruokomäessä mutta sitten Olga pyydettiin uuteen paikkaan Ontojoen Lahdenperään. Lahdenperässä Olga ehti olla 1,5 vuotta. Lahdenperässä, kauppias Hakkaraisella piikana ollessaan Olga tutustui Eemil Korhoseen, Tipasojan Alatalon ainoaan poikaan. Vähinä vapaa- aikoinaan nuoret pyörivät samassa seurassa ja Eemilin ollessa armeijassa nuoret kirjoittelivat toisilleen. Kun Eemil rajun kurkkuangiinan ja kuumetaudin jälkeen tuli armeijasta katsomaan mielitiettyään Lahdenperään, arveli morsian itsekseen, että ”kyllä on miehestä lähtenyt maku”, oli nuorimies mennyt sairastaessaan niin heikkoon kuntoon.

No, ei maku kuitenkaan kokonaan ollut miehestä mennyt, koskapa häitä vietettiin vuonna 1937 ja yhteinen elämä saattoi alkaa Alatalossa, jossa Eemilin ja Olgan lisäksi asuivat myös Eemilin vanhemmat: Kalle Reeti Reetinpoika Korhonen (s.1873) ja Elsa Valpuri Antintytär Seppänen (s.1871). Kalle Reeti, syntyisin Tipasojan Liimattalan Korhosia, oli muuttanut vaimonsa, kahden lapsensa ja leskiäitinsä kanssa Alataloon vuonna 1904. Alatalon torppa, joka oli kirjattu rippikirjaan myös Pienilaiskan nimellä, oli Tipasojan Piiraalan nro 22 mailla ja ilmestyi ensimmäisen kerran rippikirjoihin 1880- luvulla. Tuolloin torpparina oli Eera Heikkinen ja hänen jälkeensä Jaakko Mustonen. Mustonen merkittiin rippikirjassa talolliseksi eli hän lunasti tilan omistukseensa. Kalle Reeti osti 150 hehtaarin suuruisen tilan. Alatalo sijaitsee Laiskanvaaran kumpuilevassa maastossa korpimetsien keskellä. Talon ympärille on raivattu peltoja heinän, viljan sekä perunan viljelyä varten.

Vuonna 1938 syntyi Olgan ja Eemilin perheeseen ensimmäinen tytär, Pirjo. Arkinen elämä kulki eteenpäin. Eemil hankki perheelleen elannon savotoilla ja toimimalla kiertävänä teurastajana. Talvisota syttyi marraskuussa 1939 ja perheen piti lähteä talveksi evakkoon Korholanmäelle. Karja jouduttiin sijoittelemaan taloihin matkan varrelle. Eemil oli 2. luokan nostoväenmies sairastettuaan armeija-aikaan rajun kuumetaudin, joka vei kuulon toisesta korvasta, eikä näin ollen joutunut rintamalle. Talvisodan jälkeen perhe palasi karjoineen takaisin kotiin, joka odotti entisellään asukkaitaan palaaviksi. Perhe kasvoi, Elsa syntyi 1940, Eeva 1942, Reijo 1946, Helena 1952, Irma 1954 ja Riitta 1958. Äitiyslomia ei tunnettu ja odottavan äidin piti aina viimeiseen asti hoitaa arkiaskareet. Muistaapa Olga, kuinka Eeva- tytär ilmoitti tulostaan juuri kiireisimpään riihenpuintiaikaan. Synnyttäjälle sanottiin, ettei nyt sovi lähteä mihinkään mutta minkäs teit, kun uudella tulokkaalla oli kiire maailmaan.

Elämä näytti myös nurjan puolensa, kun perheeseen 1949 syntynyt Maija-Leena tyttönen kuoli aivokalvon tulehdukseen vauvana. Eihän kukaan lapsestaan hennoisi luopua, mutta rankan taudin kourissa kärsivän pienen ihmisen nähdessään, toivoi äitikin vain helpotusta lapselleen. Näin jälkeenpäin Olga ihmettelee, kuinka hän uskalsikaan jäädä pienten lasten kanssa kotiin, kun mies lähti viikoksi kauaskin savotoille. Matkaa lähimpään naapuriin oli kuitenkin toista kilometriä, eikä siihen aikaan ollut puhelimia, eikä muitakaan vempeleitä, joilla apua tarvittaessa olisi hälyttänyt. Onneksi mitään isompaa ei sattunut ja pienemmistäkin ”tempauksista” selvittiin kunnialla. Yksi näistä pienemmistä sattumista koettiin, kun yksi nuoremmista tyttäristä oli antanut pikkusisarelleen tulitikut ja sanonut, että koetappas saada nuo kuistinverhot syttymään. Pieni pyromaaninalku oli tehnyt työtä käskettyä ja sittenhän isomman siskon oli kiireesti pitänyt juosta hakemaan äitiä pyykiltä apuun. Onneksi tämäkin tapaus päättyi onnellisesti, eikä kukaan tainnut kokeilla tulitikkuleikkejä uudelleen.

Olga Johanna KyllönenVasemmalla kuvassa Olga noin vuonna 1930
olga 2012
Olga vuonna 2012

Vaikka elämä oli ankaraa ja työtä piti elatuksen eteen tehdä kovasti, ei ruuasta koskaan ollut puutetta. Lehmiä oli navetassa enimmillään viisi ja niistä saatiin maito sekä voi itselle ja loput laitettiin meijeriin. Sikojakin kasvatettiin ja teurastettiin useampiakin vuoden aikaan. Karjasta luovuttiin, kun jatkajaa ei karjanhoidolle ollut ja kannattava karjanpito olisi vaatinut uuden navetan rakentamisen. Kun Eemil ajoi vanhoilla päivillään ajokortin ja osti auton, pääsivät Olga ja Eemil liikkumaan vapaammin. Autoilun lisäksi käytiin myös erilaisilla porukkareissuilla katsomassa Suomenmaata vähän Sotkamoa kauempaakin. Alatalon 1960- luvulla rakennettuun uuteen puoleen tehtiin lisäsiipi, johon Olga ja Eemil siirtyivät asumaan Reijo- pojan muuttaessa perheineen isännöimään Alataloa. Eemil kuoli vaikeaan sairauteen 1994 ja Olga muutti sen jälkeen Sotkamon keskustaan kerrostaloon Pirttijärven rantamaisemaan. Alkuun talvet vietettiin kirkonkylällä ja kesäisin oltiin enemmän Alatalossa. Vielä muutama vuosi sitten Olga laittoi itse ruokansa ja huolehti päivittäisistä askareista. Olipa ruokaa tarjolla vieraisilla piipahtaneille lapsillekin ja ellei vieraisille muuten alkanut ketään kuulua, soitteli Olga perään ja houkutteli kyläilemään milloin milläkin herkkuruualla.

Pitkän elämän varrelle on mahtunut niin ylä- kuin alamäkeä mutta myös seesteisempää tasamaatakin. Nykyisin ikäisekseen terve, virkeä ja aina niin hyväntuulinen Olga asui viime kesään saakka tyttärensä kerrostalo-osakkeessa, jossa hänellä on omaishoitajana vuorollaan joku tyttäristä. Kesällä sitten Olga siirtyi asustelemaan Himmeliin. Painavien vesiastioilla täytettyjen rekien vetäminen vastamäkeen ja muu raskas ruumiillinen työ on vuosien saatossa saanut aikaan sen, että käsistä ovat voimat menneet. Muutoin lääkärit ovat ihan viime aikoihin saakka ihmetelleet Olgan hyvää terveyttä. Maailma on 100 eletyn vuoden aikana muuttunut paljon. Tekniikka on kehittynyt paljon pärevaloista nykypäivän led- ja halogeenivaloihin. Olga ei pidä kehitystä pahana, päinvastoin, paljon on asioita paremmin kuin ennen, nykypäivän työllisyystilanne ja nuorten tulevaisuus vain huolettavat. Eletty elämä tuntuu ajoittain kolotuksena siellä täällä, mutta eipä tämä kahdeksan lapsen äiti, 15 lastenlapsen isoäiti, 18 lastenlastenlapsen isoisoäiti ja 3 lastenlastenlastenlapsen isoisoisoäiti viitsi aikaansa turhaan valittamiseen tuhlailla.

Teksti perustuu Olgan 25.2.2012 tehtyyn haastatteluun sekä Sotkamon rippikirjoihin.

Blogin pitäjä on Olgan Eeva-tyttären tytär

Kirjoittajan lisäys 24.11.2015: Isoäitini Olga nukkui ansaitsemaansa ikiuneen 18.11.2015 101 vuoden 1 kuukauden ja 12 päivän ikäisenä. Häntä jäi kiitollisena muistelemaan suuri joukko perhettä, sukua ja ystäviä. Hyvää matkaa Mummo!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s