Tällä hetkellä en juurikaan pidä Tahko Pihkalan tavasta nimetä pelaajia kansallispelissämme pesäpallossa. Siepparit ja kopparit, samoin kuin polttajat ja pesävahdit ymmärrän, kuvaahan heidän pelipaikkansa nimi aika hyvin tehtävänantoa mutta että lukkari!!!! Miksi ihmeessä kotipesässä vastustajan lyöntivuorossa olevalle pelaajalle palloa syöttävän pelaajan tehtävänimike on lukkari??!! Tahko Pihkalalla on täytynyt olla melkoinen mielikuvitus tai sitten jotain patoutumia kirkonmiehiä kohtaan. Ei minulla sinänsä pesäpalloa vastaan mitään ole, sotkamolaissyntyisenä se olisikin melkoinen maanpetturuus. Sanotaanhan, että sotkamolaisvauvat syntyvät pesäpalloräpylä kädessä ja mailan he saavat äitiyspakkauksessa. Olenpa yltänyt itsekin firmapuulaakin mestaruuteen ja pelannut jopa lukkarinakin…….noh, ehkä se sopikin minulle kuin nenä päähän Lukkari lukkarina…..ok, hyväksytään. Mutta laitappa Googleen hakusanaksi lukkari, niin ensin luetellaan kaikki pesäpallotulokset ja sitten tulee pitkät rimpsut eri koululaitosten lukujärjestyksiä, kun joku on keksinyt niille lempinimen ”lukkari”. Onko ihan kaikki pakko vääntää muka paremmin suuhun sopivaksi? Voitaisiko sopia, etää lukujärjestys on edelleen lukujärjestys??

Mikäpä sitten aiheutti sen, että tartuin moiseen aiheeseen. Sotkamon Lukkarien (huom!!! tarkoitetaan sukunimeä) sukukirja julkaistiin suurelle yleisölle reilu viikko sitten. Sotkamon lehden toimittaja halusi tehdä sukutapaamisestamme ja kirjan julkistamisesta jutun lehteen, hienoa toimintaa häneltä, kiitos Tarja Korhonen! Lehden nettiversioon tuli myös pieni tarinantynkä aiheesta otsikolla: ”Lukkarit ovatkin pappissukua”, edelleen hienoa toimintaa, pisteet Tarjalle!! Mutta mitä tekee sotkamolainen lukija? Hän kommentoi näin;”me on luultu, että ne on pesäpallonpelaajia” tai ”olisipa aikakone, niin nähtäisiin, kun Mansuetus Jacobi lyö kunnarin jalostetulla viistomailalla”. No voi hyvää päivää taas. Kyllähän paljon pitää anteeksikin antaa kainuulaiselle korpikansalle, joka pettuleipää järsittyään on jäänyt henkisessä kehityksessä, ainakin joidenkin henkilöiden osalta, näemmä hieman vajukiksi.

Minkäslaisen listan rustaisin sukulaisista seuraavaan pyyntöön:

Lukkari- sukunimi on muodostunut ruotsinkielen ammattia tarkoittavasta sanasta klockringare- klockare- luckari, eli kellonsoittajia ollaan alunperin. Kellonsoittajalla onkin ollut satoja vuosia sitten elintärkeä, jopa vaarallinen tehtävä, ainakin Kainuussa; ryöstö- ja sotajoukkojen lähestyessä kylää, on kellonsoittajan vastuulla ollut varoittaa kelloa soittamalla, jotta asukkaat ovat ehtineet piilopirtteihinsä korpien kätköihin. Toki lukkarin harteilla oli muitakin velvollisuuksia kirkkoon liittyen. Virkanimike on vanha, niin vanha kuin itse lukkarin ammattikin eli se tunnetaan jo myöhäiskeskiajalta (1300- luvulta). Ensimmäinen säilynyt ammattilukkarin toimenkuva on Paavi Galixtus III:n vuosien 1455-58 välillä kirjoittama:

”Lukkarin velvollisuudet pappia kohtaan
Tämä on asetus, jonka Paavi Calixtus on asettanut ja vahvistanut kaikista palveluksista, jotka jokaisen lukkarin on tehtävä kirkkoherralleen:
Ensinnäkin hänen pitää seurata kirkkoherraa pappeinkokoukseen; jos hän laiminlyö sen, maksakoon sakkoa 3 äyriä rahassa ja se olkoon papin oma asia. Samoin pitää hänen viedä piispan ja rovastin kirjeet seuraavalle lukkarille; jos hän sen laiminlyö, maksakoon sakkoa 3 markkaa ja olkoon se piispan asia. Samoin hänen pitää kaikkien rukoushetkien lisäksi soittaa pyhän tulon merkiksi jokaisena juhlapäivänä ja joka ilta Neitsyt Marian ylistykseksi; jos hän sen laiminlyö, maksakoon sakkoa 3 äyriä ja olkoon se pitäjäläisten asia. Samoin pitää kirkkoherran ilmoittaa hänelle edellä mainitun päivän aattona, jos hän saa talonpojilta sanoman vietäväksi piispalle, ja hänen pitää seurata pappia kellon kanssa tämän toimittaessa pitäjän asioita; jos hän sen laiminlyö, maksakoon sakkoa 3 markkaa lakikirjan mukaan. Samoin pitää lukkarin lämmittää papin sauna kerran viikossa, palvella häntä, ajaa hänen partansa ja pitää huolta siitä, että hänellä on vihtoja. Samoin hänen pitää teurastaa kirkkoherran karjaa, jos se on tarpeen, ja lukkarin on saatava sama korvaus vuosittain. Samoin jos pappi tarvitsee häntä muutenkin, korvatkoon samalla tavoin. Samoin kellään ei ole oikeutta lukkarin työhön silloin, kun pappi tarvitsee häntä pitäjän asioissa. Samoin lukkarin pitää ajaa papin vilja hänen latoonsa. Samoin lukkarin pitää palvella kaikissa messuissa, joita pitäjäläiset tarvitsevat sekä tiedottaa pyhistä ja arkipäivistä. Samoin jos lukkari haluaa matkustaa pitäjästä, hänen täytyy ensin pyytää papilta lupa ja saada itselleen sijainen, joka hoitaa messut ja pitäjänkäynnit. Samoin lukkarin pitää palvella kaikissa messuissa; jos hän osaa uskontunnustuksen jne., niin hyvittäköön pappi hänelle 7 päivätyötä silloin, kun papille parhaiten sopii.”

Sotkamon Lukkarien sukunimen synty ajoittuu 1700- luvun alkuun, jossa kolmannessa sukupolvessa Sotkamon lukkarina toiminut esi-isä sai ammattinimikkeensä myös sukunimeksi, alkuun muodossa Klockare, sitten Luckari ja myöhemmin nykymuodossaan Lukkari.

Kuvassa K.E. Janssonin maalaus ”Vanha lukkari” vuodelta 1874

Tahko Pihkalan mielleyhtymät tuossa nimeämishommelissa ja pelin roolituksessa kuitenkin jäi jäytämään takaraivoani sen verran, että päätin tutkailla asiaa lisää. Pesäpallon historiaa ja Tahkon ”teesejä” tutkittuani ymmärrän häntä huomattavasti paremmin. Tahkon perimmäinen tarkoitus lajia kehittäessään oli lasten liikuntakasvatuksen ja yhteenkuulumisen tunteen lisääminen. Ehkäpä Tahko 1800- luvun lopun lapsena oli syntynyt Suomeen, jossa ammattilukkarien tehtäväkenttä oli vielä hyvin muistissa. Lukkarithan toimivat oman kirkollisen velvollisuutensa ohessa myös lasten opettajina, kuten varmaan kaikki muistavat Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestäkin. Ehkäpä Tahko halusi antaa pesäpallon lukkarille eräänlaisen pelinrakentajan ja johtajan roolin ihan roolinimen kauttakin.

Lopullinen läpimurto Lauri ”Tahko” Pihkalan sielunmaailmaan tapahtui kuitenkin vasta silloin, kun tutkin Wikipediasta hänen tietojaan. Ja kas kummaa; Lauri ”Tahko” Pihkala, aikaisemmin Gummerus, vanhemmat olivat Pihtiputaan kirkkoherra, rovasti Aleksander Gummerus sekä Alma Nordlund. Hah haa…pikku-Lauri onkin viettänyt lapsuutensa huomattavan lähellä lukkareita. Tästähän syntyisi uusi lööppi: ”pesäpallonkehittäjä onkin pappissukua!”. Onpahan jossain jutussa Pihkala saanut tittelin: ”kansan unilukkari”. En edelläänkään ole varma, johtuuko pelipaikan nimeäminen jostain hänen ammattilukkaria kohtaan tuntemastaan mielipahasta mutta olen valmis muuttamaan oman käsitykseni pelipaikan nimeämisen suhteen. Ajattelen mieluusti niin, että sukunimemme siirtäminen pelikentälle niinkin vastuulliseen ja näkyvään rooliin, on suuri kunnianosoitus ammattiaan vastuullisesti harjoittaneille esi-isillemme, joiden kunniaksi mekin nimemme ylpeänä kannamme. Kiitos Tahko sekä huippuhienosta pelistä, että lukkarin pelipaikasta!

P.S. Pesäpallon lukkareista todettakoon, että minulle se The Great on edelleen Olli Hartikainen, terkkuja Ollille!!!