Joulun perinteiden historiaa

Meille ”nyky” suomalaisille joulu on kristillinen juhla, Jeesuksen syntymäpäivä. Historiatutkijoiden mukaan 25.12. ei kuitenkaan ole se ”oikea” syntymäpäivä. Päivämäärä saattaa heittää päiviä suuntaan tai toiseen, jotkut tutkijat ovat jopa sitä mieltä, että oikea syntymäpäivä olisikin maaliskuussa. Kukaan ei oikeasti tiedä tarkkaa päivää. Menneinä vuosituhansina oli käytössä eri kalentereita ja erilaisia ajanlaskun malleja. Niin tai näin, nykyisen paikkansa kalenterissa joulupäivä sai Rooman valtakunnan ensimmäisen kristillisen keisarin Konstantinuksen päätöksellä vuonna 336. Erilaisten laskentamallien mukaan Jeesuksen syntymäpäivä olisi ollut 23.12. mutta samalle päivälle osui vanha roomalaisten pakanallinen Saturnia-juhlan päätöspäivä, eikä Konstantinus halunnut suututtaa roomalaisia. Niinpä hän suosiolla siirsi syntymäpäivää pari päivää eteen päin. Tosin juhlapäivän nimenä ei suinkaan ollut joulu vaan Jeesuksen syntymäpäivä, eikä kyseessä ollut monipäiväinen juhlinta, jouluaattoa alettiin näet viettämään vasta 1800-luvulla.

Meille pohjoisen ihmisille joulussa on yhdistynyt oikeastaan kaksi lähtökohdiltaan ihan erilaista juhlaa. Nimellä joulu – jól nimittäin vietettiin keskitalven juhlaa viikinkien majoissa. Kylmän, lumisen ja pimeän talven taittumista juhlimaan keräännyttiin naapureiden ja sukulaisten voimin. Juhlissa mässättiin ja juotiin urakalla monta päivää samalla ylistäen Odinia ja muita aasajumalia, jotta ne jaksaisivat ajaa kylmän talven pois. Jokaiselle jumalalle nostettiin malja vuorollaan ja pyydettiin kalaisia vesiä, pitkää ikää, terveyttä ja mitä milloinkin eli sitä mitä kulloinenkin jumala heille edusti. Kun jumalat oli maljoilla lepytelty, siirryttiin kohottamaan muistomaljoja jokaiselle kuluneen vuoden aikana edesmenneelle. Ja maljat nousivat niin kauan kuin niitä jaksettiin nostaa. Viikingeistä säilyneiden saagojen perusteella ei varmuudella selvene, tipahtiko jokainen vuorollaan pöydän alle vai komensiko talon isäntä porukat välillä levolle keräämään voimia. Sika oli viikinkien joulupöydän kunkku, joten se tapa nykyisissä joulupöydissä voi hyvinkin olla peräisin sieltä.

Muinaiset suomalaiset juhlivat vuosittaista satojuhlaa perinteisesti kekrinä eli syyskuun lopun ja marraskuun alun välillä. Kekrille ei alunperin ollut määritelty mitään tiettyä päivää. Kun kristillistä uskoa alettiin levittää Suomeen suunnitelmallisesti 1500-luvulla, oli Kustaa Vaasan tavoitteena hävittää Suomesta kokonaan pakanallisuus ja istuttaa kansaan Raamattuun kirjoitettu oppi. Jo tuota aiemmin katolilaiset olivat yrittäneet kitkeä Suomesta pakanajumalat, kuten Tapion, Ahdin tai Ukko ylijumalan. Tehtävä ei ollut helppo ja kristillinen papisto kamppaili rahvaan muinaisten jumalien kanssa vuosisatoja. Kristilliset juhlapäivät, kuten joulu, uivat pikku hiljaa muinaisten tapojen sekaan. Suomalaisille kolmiviikkoinen joulunaika alkoi Tuomaan päivästä ja jatkui aina Nuutin päivään saakka. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi”. Näin rallatelttiin ennen. Jouluaattona oli tapana tehdä jouluisia taikoja, jopa uhrimenoja, Jeesuksen syntymäjuhla lienee ollut toisarvoinen asia. Kuten viikingeille aikoinaan, myös suomalaisten jouluun kuului, ja kuuluu edelleen, syöminen. Vähistä ruokavarannoista yritettiin säästää, jotta jouluna pöydässä olisi yllinkyllin syötävää. Vaikka kristillisyys ja kristilliset perinteet ovat iskostuneet suomalaisten tapoihin ja elämään, on meillä kuitenkin edelleen tapoja ja uskomuksia suomalaisten muinaisuskosta, kirkon mielestä pakanallisuudesta.

Mistä ihmeestä joulun viettoon tupsahti mukaan lahjoja tuova joulupukki? Kristilliseen jouluun ei joulupukki alunperin kuulunut. Me suomalaiset tiedämme varmuudella, että ainoa oikea joulupukki asuu Korvatunturilla. Muualla Euroopassa ja maailmassa on omat uskomuksensa, pitäkööt ne. Lahjoja tuovan joulupukin esikuva on 300-luvulla nykyisen Turkin alueella Anatoliassa elänyt Myran piispa Pyhä Nikolaus. Joulupukin amerikkalaisen kollegan nimi Santa Claus onkin lähes suora käännös esikuvastaan. Pyhä Nikolaus oli tunnettu hyväntekijä ja hänellä oli tapana piilottaa köyhille salaa kolikoita ulos jätettyihin kenkiin. Pyhästä Nikolauksesta tuli legenda ja häntä pidettiin erityisesti lasten suojelijana. Hänen kunniakseen esim. Alankomaissa lapsille jaettiin lahjoja 6. joulukuuta ja jaetaan edelleenkin Pyhän Nikolauksen päivän aattona, jolloin Sinterklaas apulaisensa Zwarte Pietin kanssa kiertelevät jakelemassa lahjoja. Martti Luther ei pitänyt moisesta liiaksi paavillistuneesta tavasta vaan alkoi levittää oppia, että Jeesus antaa lahjoja jouluna. Suomeen tullessaan lahjoja jakava hahmo sekoittui muinaisuskon nuutti- ja kekripukkiin sekä muihin naamioituihin muinaisuskomuksiin.

Nuutti- ja kekripukit tosin poikkesivat ainakin tavoiltaan joulupukista, heillä oli nimittäin tapana esiintyä usein juovuksissa ja käyttäytyä muutenkin epäsopivasti, kun taas joulupukki oli lempeä ja ystävällinen. Nuutti- ja keksipukeilla oli päässään pukinsarvet mutta vaikka joulupukki sai pukki-nimen, ei hänen päässään tiettävästi sarvia ole nähty. Nuuttipukkiperinne on säilynyt nykypäiviin joissain päin Suomea, tosin nykyisin pukkeina ovat lapset ja laulun palkaksi pyydetään oluen sijaan karkkeja. Joulupukki pukeutui alkuun arkisesti harmaaseen turkkiin ja sai punaisen nuttunsa vasta toisen maailmansodan jälkeen Coca-Cola- yhtiön kaapattua punanuttuisen joulupukin kampanjahahmokseen ja tehtyään siitä kuuluisan. Suomessa muinaisuskon tontuilla oli myös osansa joulussa. Melkein joka asialla ja paikalla oli omat tonttunsa; sauna-, koti-, riihi-, navetta- ja metsätonttu noin esimerkkinä mainittuna. Joulutonttujen työ saattoi olla hyvinkin itsenäistä ja he saattoivat jakaa lahjoja ilman joulupukkiakin. Joulupukin otettua pääosan jouluperinteestä, jäivät tontut hetkeksi unholaan mutta palasivat 1800-luvun lopulla takaisin osaksi joulua. Nykyisin tonttujen rooli on enemmänkin toimia joulupukin apulaisina, nehän kyyläävät joka puolella etsien kilttejä tai tuhmia lapsia, tai ainakin näin lapsille kerrotaan.

Jouluun kuuluu olennaisesti tietenkin myös joulukuusi. Perinteen syntyä ei tiedetä mutta ilmeisesti se on saanut alkunsa Saksassa tai Baltian maissa, joissa kuusi on yleinen puulaji. Tarina kertoo, että munkki Bonifatius olisi keksinyt, ehkä noin 700-luvun alussa, käyttää kuusen kolmiomaista muotoa kuvatakseen pyhää kolmiyhteyttä; Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Bonifatius toimi Saksassa Thüringen alueella ja kyseinen alue on yksi niistä alueista, joista löytyy varhaisimmat tiedot joulupuun käytöstä. Joulukuusen koristelu on tullut perinteeksi vasta paljon myöhemmin ja alunperin tapana olikin ripustaa kuusi kattoon latva alaspäin. Kynttilät ovat vanha keksintö ja jossain vaiheessa niitä keksittiin laittaa myös joulukuuseen valoa antamaan. Ensimmäiset sähköiset joulukuusen valot nähtiin New Yorkissa paikallisen sähköyhtiön varajohtajan kodissa vuonna 1882. Ja nämä ensimmäiset sähkövalot olivat kolmiväriset, kuuseen laitettiin yhteensä 80 valkoista, punaista ja sinistä hehkulamppua. Sähkövalot kuusessa olivat hyvin pitkään pelkästään rikkaiden saavutettavissa, eihän suomalaisissa torpissa ollut edes sähköjä. Muistan oman lapsuutenikin joulukuuset perinteisten kuusenkynttilöiden valaisemina.

Jouluperinteisiin kuuluu myös glögi. Varhaisimmat viittaukset glögiin tunnetaan 1400-luvulta Reinin varren saksalaisista linnoista, joissa glühwein-nimistä juomaa eli hehkuviiniä nautittiin lämmikkeeksi kylminä talvikuukausina. Tosin jo muinaiset roomalaiset keittelivät hunajasta ja viinistä juomaa, joka maustettiin melkoisella määrällä jauhettua pippuria, pistaasipuun pihkamaustetta, laventelia, sahramia ja paahdettuja taatelinsiemeniä. Pohjois-amerikkalaiset nauttivat lämpimänä joulujuomanaan mieluusti munatotia, joka on alunperin kyllä kotoisin kai englannista. Muut erilaiset jouluherkut ovat kulkeutuneet joulupöytiin eri maiden ruokakulttuureista. Joulutorttuja ja pipareita on ensin leivottu suomalaisten pappiloiden ja ylimystön keittiöissä. Sieltä ne sitten ovat levinneet palvelusväen mukana tavallisiin pöytiin. Piparkakuista Suomessa on ensimmäinen maininta kirjallisissa lähteistä vuodelta 1685, jolloin Turkuun tuotiin kaksi tynnyrillistä piparkakkuja Saksasta. Piparkakkujen leivontataidon kerrotaan levinneen Pohjoismaihin keskiajalla osittain luostarien ansiosta.

Paneutuminen jouluun, sen historiaan ja eroihin eri kulttuureissa oli mielenkiintoinen ja opettava kokemus. Tarinoita löytyisi useammankin kirjoituksen verran. Joulua vietetään vain osassa maailman maita, osassa juhlitaan edelleen Pyhää Nikolausta ja Venäjällä Pakkasukko tuo lahjat vasta tammikuun alussa. Jokainen joulupukkinsa kanssa joulua juhliva on yrittänyt omia joulupukin- Santa Clausin, Father Christmasin, kuten englantilaiset joulupukkia nimittävät, Ranskan Père Noëlin, norjalaisen Julenissenin tai ruotsalaisen Jultomtenin itselleen ja ovat varmoja, että kyseinen herra asuu milloin Grönlannissa, milloin Pohjoisnavalla. Kuten jo sanottu, me suomalaiset tiedämme, että se ainoa oikea joulupukki asustelee Suomen Lapissa Korvatunturilla! Konttori- ja vastaanottotilat hänellä taitaa olla nykyisin myös Rovaniemen Joulupukinmaassa. Lahjat tuodaan maan perinteen mukaan joko salaa yöaikaan savupiippua käyttäen joulusukkiin tai kuusen alle, tai ihan valveillaoloaikaan oven taaksen tai ihan perille pirttiin. Joulupukille lauletaan tai sitten ei, sekin riippuu kulttuurista. Amerikkalainen joulupukki lentää porojen vetämällä reellä lahjoja jakaen. Eipä siis ihme, että lahjat ilmestyy savupiipun kautta yösyönnä kenenkään näkemättä. Suomalainen pukki kulkee ihan maata pitkin mutta porot vetureina hänelläkin. Pukin kuuluisin poro, Petteri Punakuono, ei muuten kuulunut niihin alkuperäisiin joulupukin kahdeksan poron joukkioon. Petteri rekrytoitiin johtajaporoksi paljon myöhemmin, ilmeisesti vasta 1800-luvulla. Lahjat avataan eri maissa ja kulttuureissa joko jouluaattona tai joulupäivän aamuna. Nikolausta juhlivissa maissa joko Pyhän Nikolauksen päivänä tai sen aattona. Joulupöydässä pääosassa on joko kinkku, kuten meillä Suomessa, kalkkuna tai joulukala. Vuosisatojen saatossa uskonnollisuus on joulunvietossa jäänyt taka-alalle, joulukirkko kuuluu kuitenkin jouluperinteisiin monessa maassa. Pohjolassa joulua saadaan pääosin viettää kylmästä ja lumesta nauttien mutta joulun sanoma lienee sama vaikka palmujen alla. Suomalaisen on vain vaikea kuvitella joulua ilman lunta. Niin ja nykyisin myös virolaiset voivat viettää joulua julkisesti, aiemmin he joutuivat pitämään jouluperinteensä salassa, koska Neuvostoliitto ei hyväksynyt joulua. Jouluperinteet Baltiassa ovat kuitenkin paljon vanhemmat kuin Neuvostoliitto.

Kaiken kaikkiaan nykyinen suomalainen joulu on sekoitus eri kulttuureista tulleista tavoista. Meillä suomalaisilla on kuitenkin varmuudella yksi jouluperinne jota ei muilla ole ja se on joulusauna!