Hiisijärven tuho 1761 – Härköset mokailee

Artikkelikuvassa Hiisijärven hiekoille vuonna 1962 pystytetty vuoden 1761 tapahtuman muistomerkki.

1700-luvulla Suomessa elettiin maa- ja metsätalouden muutosvaihetta. Metsää kuluttavasta kaskiviljelystä haluttiin siirtyä peltoviljelyyn etenkin siksi, että haluttiin lisätä paikallista viljantuotantoa. Peltoja raivattiin mutta viljan kasvua tehostamaan tarvittiin myös lantaa ja sitä saatiin tietenkin karjasta. Oltiin siis tilanteessa, jossa peltoalaa tarvittiin viljalle mutta myös lantakoneiden eli karjan ruuan tuotantoon. Suomi on edelleen vetinen ja soinen maa, ja sitä se oli myös 300 vuotta sitten. Kainuussa paikalliset maanviljelijät keksivätkin, että kuivattamalla soita, mutapohjaisia lampia ja järven rantaniittyjä saatiin kipeästi kaivattua lisäpinta-alaa ainakin karjan laidunmaaksi. Lisähoukuttimena ns. hyödyttömien alojen raivaamiseen osallistuneille luvattiin raivattujen maiden omistajuus ja verovapaus. Tuumasta toimeen olivat ryhtyneet myös Ristijärven Hiisijärven Pekolan ja Härkölän isännät ja tekivätkin sitten samalla oikein emämokan.

Hiisijärven vedenpinnan laskutoimet oli aloitettu jo 1746, jolloin kaivettiin laskuojaa Taivallahden päähän. Samaan laskuojaan tehtiin kaivauksia sitten myös vuonna 1761. Alun perin tarkoituksena oli ollut helpottaa rantaniittyjen sadonkorjuuta runsasvetisinä kesinä laskemalla kolmiosaisen järven pintaa noin kolmasosalla. Valitettavasti Härkölän isäntä Påhl Härkönen ei ollut ajatellut tekojensa vaikutusta kokonaisuuteen rakentamalla myllyn vuonna 1759 Hiisijoen yläpuolelle ja lisäksi vielä padonnut kosken yläpuolelle suvannon. Nämä toimet vaikeuttivat ja hidastivat olennaisesti erityisesti kevättulvavesien virtaamista Hiisijärvestä eteenpäin. Pahenevan kevättulvan vuoksi Påhl Härkönen ja Pekolan isäntä Bengt Härkönen jatkoivat Taivallahden laskuojan kaivamista toukokuussa 1761. Toiveena lie ollut vedenpinnan pikainen lasku mutta tuskinpa ihan niin pikainen kuin siitä tuli!

Tulva lienee ollut ollut tuona keväänä paha, eikä Härkösen mylly ja padottu suvanto joessa auttaneet asiaa, päinvastoin. Hiekkaiseen harjumaisemaan laskuojaa kaivaneet sukulaismiehet (eivät olleet veljeksiä, kuten joissain lähteissä on esitetty!) Påhl ja Bengt eivät olleet laisinkaan ottaneet huomioon veden voimaa, eivätkä edes osanneet pelätä sitä mitä seuraavaksi tapahtui. Vain pari päivää Härkösten viimeisten kaivauksien jälkeen Hiisijärven tulviva vesi oli syövyttänyt Taivallahden harjuun pakoreittinsä ja valtaisat vesimassat pääsivät irtaalleen. Hiisijärvi syöksyi harjujen ja metsien läpi Iso-Pyhännän järveen ja siitä eteenpäin Kiehimänjokea pitkin Oulujärveen saakka. Jotkut ovatkin tutkineet ja laskeneet, että Hiisijärven purkaus olisi nostanut Oulujärven pintaa tilapäisesti jopa 30 senttimetriä. Pari vuorokautta kestäneen vedenpurkauksen aiheuttama tuho on ollut suuri mutta onneksi vain aineellinen. Paltamon seurakunnan väkilukutaulukon sivulla on kerrottu vuoden 1761 tapahtumasta ja kirjattu myös tuhot:

”….kaksi vesimyllyä myllyportteineen ja saunoineen, tervahauta sekä 13 syltä pilkottuja tervaksia ja 33 kappaletta uusia tervatynnyreitä….. …..turmelleet Hiisijärven ja Pyhännän järvien välillä sekä Pyhännän kosken alapuolella sijaitsevat niityt niin että Pyhännän talot Ristijärven kylässä ja Hiisijärven talot Mieslahden kylässä ovat täten menettäneet yhteensä 194 heinäkuormaa.”

Kaiken rikkoontuneen lisäksi valtaisa määrä erilaista kiviainesta, mutaa, kaatunutta metsää ja kalaisan järven kalat olivat levällään pitkin harjuja, metsiä ja peltoja. Jos Hiisijärven purkausvesi olisi hiemankin vaihtanut kulkusuuntaansa, olisi ainakin seitsemän Ristijärven rannoilla sijainneista taloista ollut vaarassa tuhoutua.

Ennen tuhoa Hiisijärvi oli noin 13 kilometriä pitkä, noin 20 neliökilometriä pinta-alaltaan ja jopa 37 metriä syvä, kolmesta järvestä: Hiisijärvi, Suojärvi ja Pitkänperänjärvet koostuva kokonaisuus. Kahden vuorokauden tuhopurkauksen jälkeen jäljellä oli vain kymmenesosa entisestä ja vedenpintakin oli laskenyt noin 14 metriä. Tulvan jäljiltä järvenpohjaa oli paljastunut 9800 hehtaaria. Ala on niin suuri, että sille olisi voitu perustaa 65 uutta 150:n hehtaarin tilaa. Monen talon myllyt nököttivät nyt kuivalla maalla, kalaisa järvi oli kutistunut pieneksi ja osa pelloista oli ainakin hetkellisesti viljelykelvotonta. Me nykyihmiset voimme kuitenkin tapauksen ansiosta nauttia kuuluisista, valkoisista Hiisijärven hiekoista.

Tapaus sekä järkytti että vihastutti aikansa hiisijärveläisiä eikä käräjiltä vältytty. Käräjille haastettiin laskuojan pahaonniset kaivajat Påhl ja Bengt Härkönen sekä Härkölän vanhaisäntä, Påhlin isä, Henrik Härkönen. Henrik ei ikänsä vuoksi liene itse kaivuhommiin osallistunut mutta oli vastuullinen asiassa isännyytensä vuoksi. Tottahan tapaus oli todella harmillinen, oikea luonnonkatastrofi, mutta ei tahallinen. Ei Härköset mitenkään voineet tulla ajatelleeksi tuollaista tuhovaikutusta pienen laskuojan kaivamisessa. Käräjillä suurin ongelma olikin se, syyllistyivätkö kaivajat sapattirikkomukseen, koska kaivaminen todistettavasti ajoittui Helatorstain ajankohtaan. Helatorstai oli juhlapyhä, eikä silloin ollut sallittua tehdä työtä. Jos sapattirikkomus olisi tullut todistettua, olisi rangaistus ollut huomattavasti kovempi kuin mitä se nyt tuli olemaan. Koska kaivamisen katsottiin tapahtuneen vasta Helatorstain iltana, ei sapattirikkomusta ollut tapahtunut ja jalkapuulta vältyttiin. Korvattavaa kolmelle järven karkuuttamiseen syylliseksi katsotulle tuli vain pyhäntäläisten tulvan mukaan mennyt mylly sekä 33 tervatynnyriä. Tarina ei kerro kuinka pidettyjä kyläyhteisön jäseniä Härköset muuten olivat tapauksen jälkeen.

Tapaus on niin ainutlaatuinen ja erikoinen, että se on synnyttänyt useitakin erilaisia kansantarinoita ja sepitteitä, jotka kiertävät edelleen erilaisissa julkaisuissa. Yksi sellaisista löytyy Samuli Paulaharjun Kainuun mailta-kirjasta. Tarinassa kerrotaan mahtavasta Eskolan Ukosta, joka oli ollut Lapinkävijä ja lapinmahtinsa avulla kuivattanut Hiisijärven. Ukko on tarinan mukaan kuokkaissut pienen ojan hiekkakankaaseen, nostattanut sitten vesihiiden, joka oli järvessä alkanut ”riehkaista” ja valtaisalla voimalla vedet olivat hyökänneet läheiseen Tenkalampeen ja siitä eteenpäin. ”Kalat vain olivat jääneet korvallisistaan puiden oksiin riippumaan. Yhdeksän syltä oli Hiisijärvi laskeutunut, ja ukko oli saanut suuret heinämaat.” Hieno tarina mutta totuus on kuitenkin toinen.

Tarinoita aina toki tarvitaan mutta tällä kertaa syylliset olivat selvillä ja saivat rangaistuksen. Tarinan mokaileva Påhl Härkönen on mummoni Hilman isoäidin Fredrika Härkösen suora esi-isä. Lisäksi Påhlin tyttären Lucian kautta myös isäni on sukua samalle tyypille. Taitaapa sukuyhteyksiä Påhliin löytyä vielä paria muutakin reittiä. Pekolan Bengt on myös suora esi-isäni Hilma- mummoni kautta. 1760-luvulla Härköset olivat asuttaneet Hiisijärven seutuja jo ainakin 100 vuotta. Bengt Andersinpoika Härkönen oli naimisissa Alasotkamon Korholassa syntyneen Carin Korhosen kanssa ja odottivat toista lastaan tuolloin keväällä 1761. Bengtin pikkuserkku, 16 vuotta vanhempi, Påhl Henrikinpoika Härkönen oli Härkölän talon nuorempi isäntä ja naimisissa ristijärveläisen Carin Tolosen kanssa. Heillä oli tuhokeväänä jo 9 lasta, kymmenes syntyi sitten pari vuotta myöhemmin. Påhlin äiti oli Alasotkamon Korholan tyttäriä. Ja kun tarkemmin noita Härkösiä katselen, niin aika monessa sukupolvessa näkyy naidun Alasotkamon Korhosia. Välimatkahan Korholaan Hiisijärveltä oli suhteellisen pieni. Vuoden 1761 tapahtumien jättämät järkytyksen täyteiset muistot seurasivat varmaan kaikkia Härkösten perheenjäseniä vielä pitkään. Härkölän vanhaisäntä Henrik kuoli tapahtumasta jo parin vuoden päästä kuumetautiin. Poikansa, nuorempi isäntä, Påhl kuoli vain reilun kuukauden myöhemmin ilmeisesti sydänkohtaukseen. Härkösten suku on asuttanut ainakin osittain Pekolan ja Härkölän tiloja, sekä niistä muodostuneita Harjulaa, Päsämää sekä Sepäntaloa torppineen aina 1900-luvulle saakka, mahdollisesti jopa nykypäiviin saakka mutta siitä minulla ei ole tarkempaa tietoa.

Tapahtuma on ollut järkytys koko seutukunnalle ja vaikeuttanut monen perheen toimeentuloa pitkäksi aikaa. Minulle sukututkijana kuitenkin tämäkin tapaus on onni. Ilman esi-isieni tekemää pahemman laatuista mokaa en tietäisi heistä nimeä enempää. Seuraavalla kerralla noilla seuduilla liikkuessani täytyykin katsella tarkemmin, josko mahdollisesti ajelen pitkin Härkösten kuivattaman järven pohjaa.

Lähteenä:

Hiisijärvi, wikipedia 6.11.2021

Paltamon seurakunnan arkisto – Taulukot syntyneistä, kuolleista ja vihityistä sekä väkilukutaulukot 1749-1820 (IIDf:1), jakso 40: År 1762; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7165827 / Viitattu 6.11.2021

Paulaharju, Samuli. Kainuun mailta. 1922, uusintapainos 2016, sivu 238