Simon Moilanen syntyi rippikirjojen mukaan vuonna 1710 Suomussalmen Kiannankylän Keinälänniemellä eli Piispanlahdella 1/4 manttaalin Keinälän taloon. Suomussalmi kuului tuohon aikaan Paltamon seurakuntaan. Simonin eli Simunan vanhemmat olivat Jakob Moilanen ja Elin Lieppa. Simon oli perheen neljäs ja nuorin poika. Keinälässä isännöivät isänsä jälkeen veljekset Lars, Thomas, Jakob ja Simon mutta jossain vaiheessa tila jaettiin Thomasin ja Simonin kesken Larsin hankittua itselleen Kiannankylästä Kettula-nimisen tilan. Vaikka Lars oli veljeksistä vanhin, ja tuon ajan mukaisen perintöjärjestyksen mukaisesti luonnollisin valinta uudeksi isännäksi, lähti hän perheineen tilalta pois. Syynä tai ainakin yhtenä niistä arvellaan olleen Larsin vaimon Helga Seppäsen eripuraisuuden vanhaisäntä Jakobin kanssa. Eripuraista sakkia Moilaset taisivat olla muutenkin tai ehkä he vain pitivät normaalia tiukemmin kiinni oikeuksistaan ja omaisuudestaan, he löytyvät nimittäin useammastakin käräjäkirjasta asianosaisina. Mutta ne eivät liity tähän tarinaan.

Keinälän talo oli kohtalaisen suuri ja varakas, joissain lähteissä käytetään sanaa ”mahtitalo”. 1760-luvulla rippikirjoihin on merkitty tilalle renki ja kolme piikaa. Simon toimi nuorena miehenä sotilaana ja ehkäpä siksi hän meni vasta vuonna 1750 naimisiin piika Carin Tauriaisen kanssa. Carin oli Keinälänniemen Taurialan tyttöjä. Simon oli melkoisen iäkäs ensiavioon menijä, noin nelikymppinen ja vaimonsa noin 17 vuotta miestään nuorempi. Perheeseen syntyi kuusi lasta, kaksi tytärtä ja neljä poikaa, vuosien 1751 ja 1763 välillä. Moilasen perheen jäsenet olivat mukana monessa, Lars lautamiehenä ja Simon valittiin talonpoikaissäädyn edustajaksi valtiopäiville jopa kahteen kertaan. Mutta palataanpa hieman takaisin.

Aikalaiset saattoivat hyvinkin olla tietoisia Simon Moilasen älykkyydestä ja kyvykkyydestä toimia eri osapuolten kanssa sopuisasti. 1760-luvun käräjillä asia tuli viimeistään virallisesti kaiken kansan tietoon. Sotilaana ja toimeliaana kauppiaana sekä rajaseudun asukkaana Simon tutustui myös venäläisiin sotilaisiin. Pikkuvihan aikoihin Kainuun ja Oulun seutu miehitettiin venäläisten joukkojen toimesta syyskuussa 1742 ja Oulussa oleileva venäläisten joukkojen komentaja, Venäjän hallituksen käskynhaltija Pohjois-Pohjanmaalla, kenraali Kinderman määräsi Simon Moilasen keräämään ja toimittamaan hänelle tietoja ruotsalaisista joukoista ja niiden liikkeistä Kemin, Tornion sekä Kuusamon alueella. Koskapa määräys sisälsi käskyn omakätisesti kirjoittaa selonteko Kindemanille vähintään kerran kuukaudessa, oli Moilasen luku- ja kirjoitustaito tiedossa myöskin komentajalla ja ehkäpä juuri siksi Moilanen tuli määrätyksi tehtävään. Tavallisen talonpoikaiskansan keskuudessa luku- ja kirjoitustaito olivat tuohon aikaan todella harvinaisia. Simon toimitti venäläisille tietoja myös pikkuvihan jälkeen vuosina 1746-48. Hän kertoi tehneensä sen siksi, että halusi säilyttää hyvät välit venäläisten kanssa jo kaupankäynninkin takia. Simon toimitti Kindermanille tietoa mutta niin, ”ettei niistä ruotsalaiset sotilaat eivätkä tämän seudun (Kainuun) asukkaat kärsineet vähäisintäkään vahinkoa” (Tyrkkö, 223). Simon välitti, oman esivaltansa ilmeisesti ollessa tietoinen asiasta, venäläisille jonninjoutavaa tietoa ja Kinderman oli siihen tyytyväinen. Simon Moilanen oli siis eräänlainen kaksoisagentti eli peiooni. Tuostako juontaa sanonta: ”voihan peijooni”, minulle tuttu mutta alkuperältään tuntematon sana ”peijooni”.

Simon Moilanen valittiin ensimmäisen kerran edustamaan Kajaanin lääniä Tukholman valtiopäiville kaudelle 1760-62. Valtiopäiväedustajien tehtävänä oli esitellä edustamansa alueen asioita tai valituksia valtiopäivillä säätyläisille. Vuonna 1760 Moilasen mukanaan viemä asialista oli pitkä, tärkeimpänä ehkä ruodutukseen perustuvan sotalaitoksen toteuttamisen vastustaminen. Muita asioita olivat mm. laamannikäräjien kaukaisuus, karjalaisten kaskeamisen estäminen Kajaanin läänin mailla, läänin nimismiesten palkkojen korottaminen ja rajantakaisen kaupan ostorajoitusten lieventäminen. Samalla Moilanen halusi kyseenalaistaa rajan yli tapahtuvan salakaupan valvomiseksi ja ehkäisemiseksi perustetun rajavartioinnin järkevyyden. Tämä asia tulisi ikävästi hänelle ihan pian vastaan.

Pohjanmaan läänin maaherra Gustaf Apraham Piperin kuolinpesästä (kuollut 1761) oli löytynyt Kajaanin läänin varoja peräti 3 000 taalarin verran. Kuparitaalaria käytettiin erityisesti 1600-luvulla kuparin ollessa metallina arvossaan. Taalarit olivat varsin isoja metalliplootuja, yksi taalari painoi noin kilon eli nuo Piperin kuoleman jälkeen löytyneet varat olisivat sellaisenaan painaneet jopa 3 000 kiloa. Turhan suuri painolasti siirtää sellaisenaan kainuulaisille talonpojille, joten se päätettiin luovuttaa valtiopäivämies Moilaselle valtion velkaseteleinä. Moilanen kauppiaana ja muutenkin älykkäänä ihmisenä ymmärsi, että kainuulaisen talonpojan pöytään ei valtion velkaseteleillä ruokaa pystynyt erämaapitäjissä hankkimaan. Ensin hän oli yrittänyt vaihtaa taalarit takaisin plootuihin tai kolikkoihin mutta siinä hän ei onnistunut. Suomalaisten valtiopäiväedustajakollegojensa kanssa asiasta keskusteltuaan hän päätti vaihtaa velkasetelit sellaiseen valuuttaan, joka olisi käyttökelpoinen; ketunnahkoihin. Kun Moilanen syksyllä 1762 palasi Tukholmasta ketunnahkojensa kanssa, tullautti hän nahkakuorman oikeaoppisesti Oulussa. Paltamossa vastassa oli veneillä matkustanutta matkakuntaa rajaratsastaja Johan Ahlberg apureineen. Ahlberg oli saanut vihiä Moilasen lastista ja innokkaasti päättänyt puuttua asiaan. Rajaratsastajan tarkoituksena oli siis valvoa ja ehkäistä salakuljetusta ja varmistaa tullimaksujen maksaminen sellaisista tuotteista, joista se kuului maksaa. Takavarikoidusta, laittomasta tavarasta saivat takavarikoijat palkkiokseen puolet, puolet päätyi kruunulle. Ahlberg lienee ajattelut saavansa Moilasen ketunnahkoista itselleen muhkean palkkion.

Niinhän siinä kävi, että Ahlberg takavarikoi Simon Moilaselta Kainuun talonpojille tarkoitetut ketunnahkat. Kajaanissa oli tuohon aikaan erillinen aksiisioikeus, jonka tehtävänä yksinomaan oli käsitellä salakuljetus- ja rajakauppa-asioita. Aksiisioikeus tutki raja- tai tulliratsastajien ilmoittamia asioita, antoi päätökset takavarikoinneista ja myi julkisella huutokaupalla takavarikoituja tavaroita. Kuljettaessaan kolmea takavarikoitua ketunnahkasäkkiä sekä ruutitynnyriä esimiehelleen kapteeni Johan Conrad Löthmanille, tärmäsi Ahlberg kruununkäskynhaltijaan Christer Castréniin, joka välittömästi vaati nahkoja laskettavaksi todistajien läsnäollessa. Ahlberg laski ja nahkoja oli yhteensä 242 punaketun ja 1 ristiketun nahka. Neljäs nahkasäkki oli jäänyt Moilasen ja hänen mukanaan olleiden venäläisten haltuun. Ahlberg ei ollut uskaltanut haastaa Moilasta ja seuralaisia viimeisen säkin hankkimiseksi. Löthman vaati aksiisioikeutta julistamaan nahkat takavarikoiduiksi ja menetetyiksi sekä rangaistusta lain mukaan Moilaselle salakuljetuksen yrityksestä.

Kajaanin aksiisioikeus käsitteli asiaa ensimmäisen kerran syyskuussa 1762. Oikeuden puheenjohtajana toimi kihlakunnan vouti ja Kajaanin pormestari Mathias Castrén. Kuninkaallisen kauppakollegion asettamien asetusten mukaan aksiisioikeuden puheenjohtajana tuli toimia oikeuden vanhimman raatimiehen mutta Kajaanissa pormestari oli johtanut oikeutta jo vuosia, koska raatimiehillä ei ollut puheenjohtajana toimimiseen tarvittavaa taitoa laintuntemuksessa. Pormestari Castrén oli tunnetusti kansan mies ja nyt vireillä olevassa salakuljetussyytteessä Löthmanin arvion mukaan saattaisi olla Moilasen puolella. Niinpä Löthman päätti nostaa kissan pöydälle ja ilmoittaa tyytymättömyytensä aksiisioikeuden puheenjohtajaan tai oikeammin siihen, että oikeuden puheenjohtajana ei ollut asetusten mukaisesti raatimies. Castrén kysyi kaikilta raatimiehiltä vuorollaan, jopa kahteen kertaan, josko joku heistä suostuisi toimimaan oikeuden puheenjohtajana. Kukaan ei suostunut ja niinpä aksiisioikeus, Castrénin johdolla, päätti pyytää kuninkaallisen kauppakollegion valitsemaan oikeudelle uuden esimiehen. Löthmanin ja Moilasen välinen juttu jäi siis odottamaan, Löthmanin pyynnöstä huolimatta, eikä uusiakaan asioita otettu käsittelyyn ennen uuden puheenjohtajan valintaa. Pormestari Mathias Castrénin ja kapteeni Johan Löthmanin välillä lienee ollut jännitteitä jo aiemmin. Yhtenä tekijänä arvellaan olleen sen, että Castrén oli suomalaissyntyinen suomenkieltä puhuva virkamies ja jo siksi lähempänä tavallista kansaa, kun taas Löthman oli syntynyt Ruotsissa, puhui vain ruotsia ja omasi ylenkatseisen asenteen rahvasta kohtaan. Puheenjohtajavälikohtauksesta oli seurauksena se, että kuninkaallinen kauppakollegio päätti muuttaa aksiisioikeuden asetusta ja määritteli pormestarin toimimaan oikeuden puheenjohtajana jatkossa. Niinpä pormestari Castrén nimitettiin virallisesti aksiisioikeuden puheenjohtajaksi. Löthman ei kuitenkaan helposti luovuttanut; seuraavaksi hän esitti, että koska pormestari omistaa Paltamossa Immola-nimisen tilan ja on sitä kautta saamassa ketunnahkoista osan itselleen, on hän jäävi olemaan tekemässä asiasta päätöstä. Aikoinaan Piperiltä palautuneet ”rahat” oli näet kerätty Kajaanin läänin ruoduilta heidän 150:n ruotusotilaansa, yhden profossin ja kahden rummunlyöjän vaatetuksen hankkimiseksi eli Immola on aikoinaan maksanut oman osansa ja saamassa sen myös takaisin, jos Moilasen syyte hylätään. Aksiisioikeus laskeskeli maanttaaleja sekä kunkin talon saatavia ja tuli siihen tulokseen, että Castrénin osuus kokonaisuudesta on niin pieni ettei sillä ole merkitystä, eikä kukaan tuomari rikkoisi tuomarinvalaansa sellaisen summan vuoksi. Löthman epäonnistui oikuttelussaan jälleen ja sai kaikenkukkuraksi 10 hopeataalarin sakon kunnianloukkauksesta pormestarin luotettavuutta kohtaan.

Kapteeni Löthmanin ja Simon Moilasen kiireiden vuoksi jutun käsittelyä lykättiin niin, että seuraavan kerran se oli oikeudessa helmikuussa ja huhtikuussa 1764. Moilanen oli käyttänyt käsittelyjen välisen ajan tehokkaasti hyväkseen ja kerännyt aineistoa puolustuksekseen. Huhtikuun alussa hän saapui oikeuteen mukanaan kasa asiakirjoja Oulun aksiisioikeudesta sekä henkilökohtaisesti kirjoittamansa selonteko tapahtumista ja perustelut asiaan. Tämä ja huhtikuun lopun käsittelyyn kirjoittama vieläkin pidempi kirjelmä ovat koko Suomen historiassa äärimmäisen harvinaisia ja arvokkaita asiakirjoja. Suomen virallinen virkamieskieli oli tuohon aikaan ruotsi ja asiakirjat kirjoitettiin ruotsiksi. Moilasen kirjelmät ovat suomeksi, tuolta ajalta ei ole montaakaan suomenkielistä asiakirjaa. Lisäksi kirjelmät on kirjoitettu kielellä, joka sisältää vahvasti Kainuun murteen ominaisuuksia. Moilanen on myös kirjoittanut tekstiin kuvauksia ajan olosuhteista, näkemyksistä ja valtiopäivämatkoistaan. Valitettavasti Simon Moilasen alkuperäisiä kirjelmiä ei ole vielä digitoitu, joten näytteitä hänen tekstistään en pysty alkuperäisinä vielä tarjoamaan. Matti Tyrkön Kajaanin Historia-kirjassa on useitakin pitkiä katkelmia itse tekstistä.

Oikeudessa Castrén halusi nostaa Moilasen kirjelmistä erityisesti esille sen, että Moilanen oli toiminut aikoinaan venäläisten palveluksessa pakosta ja lisäksi niin älykkäästi, että onnistui vetää vihollista nenästä. Moilanen oli muka vakooja mutta onnistui toimimaan molempiin suuntiin niin, että viholliselle ei hänen tiedoistaan ollut mitään hyötyä eikä omille joukoille mitään vahinkoa. Aksiisioikeus totesi huhtikuussa 1764, että Moilasta ei voitu pitää syyllisenä salakuljetukseen, eikä edes sen yritykseen ja määräsi takavarikoidut ketunnahkat sekä ruutitynnyrin palautettavaksi. Sinnikäs mies oli myös Johan Löthman. Hän päätti valittaa oikeuden päätöksestä kuninkaalliseen kauppakollegioon. Tähän valitukseen pormestari Castrén antoi oman vastineensa kesäkuussa 1765. Simon Moilanen oli valittu toisen kerran valtiopäivämieheksi vuonna 1765. Hän oli valtiopäivillä Tukholmassa sairastuessaan ja kuoli korkeaan kuumeeseen elokuun 15. päivä vuonna 1765 vain 55-vuotiaana. Hänet haudattiin Tukholman Pyhän Katariinan hautaumaalle.

Simon Moilasen hautausmerkintä Tuhkolman suomalaisen seurakunnan kirkonkirjassa.

Castrénin Löthmanin valitukseen antaman vastineen jälkeen ketunnahkajutusta ei ole merkintöjä pöytäkirjoissa. Luultavasti Löthmanin oli pakko tyytyä häviäjän osaansa ja luovuttaa nahkat jaettavaksi ”rahvaalle”. Ehkä Löthman arvosti omalla tavallaan oppinutta ja viisasta Suomussalmen miestä tämän kuoltua, eikä halunnut pölistää asiaa enempää. Meidän satoja vuosia Simon ’Simuna’ Moilasen jälkeen elävien onneksi tämä ketunnahkakahakka tapahtui. Ilman, Simon Moilasen mielestä joutavia, rajaratsastajia ja erityisesti Ahlbergia, ei meillä välttämättä olisi lainkaan tietoa ja todisteita aikansa merkittävästä kainuulaisesta talonpojasta ja hänen poikkeuksellisista taidoistaan. Jo valtiopäivämieheksi valinta todistaa älykkyydestä, jota kainuulaiset ovat osanneet arvostaa mutta hänen jälkeensä jättämät kirjelmät todistavat myös muunlaisista, 1700-luvulla todella harvinaisista taidoista; Simon Moilanen oli keskellä Kainuun korpea tavallinen talonpoika, joka osasi lukea ja kirjoittaa.

Simon Moilanen mainitaan myös muutamissa vanhoissa sanomalehdissä. Kauppalehden artikkelissa vuodelta 1927 on listattu vuonna 1768 (todellakin vasta 3 vuotta kuoleman jälkeen) tehdyn Simon Moilasen perukirjoituksen sisältöä ja omaisuutta, joka on tuohon aikaan ollut varsin huomattava. Lista on pitkä, en kirjoita sitä kokonaan mutta sieltä löytyy mm. neljä kuparista kattilaa, hopeapikari, muita messinkisiä tai kuparisia astioita tai esineitä, pyssyjä, kirveitä, hylkeennahkapäällysteinen kofferttiarkku, 100-sylinen nuotta, 68 harvasilmäistä verkkoa, 9 tiheää verkkoa, 44 rysää ja 6 venettä. On mustia samettisia myssyjä, damastilakki, juovikkainen vilttihattu ja jopa pari punaisia kenkiä. On röijyjä, vilttejä ja kauhtanoita. Eläimiäkin oli: 2 hevosta, 14 lehmää, 2 hiehoa, 2 härkää ja viisi vasikkaa. Mielenkiintoinen on myös lista kirjoista, joita Simonilta oli jäänyt: raamattu, Wegeliuksen 2-osainen suomalainen postilla, 4 suomalaista virsikirjaa, Arndtin ”Paratiisin yrttitarha”, Forsmanin ”Kärleksmåltid” ja suomalainen lakikirja. Käteistä rahaa 552 taalaria ja 30 killinkiä. Varmoja saatavia 2 689 taalaria, epävarmoja saatavia 2 881 taalaria ja 16 killinkiä. Epävarmoista saatavista suurin osa ”ryssiltä”. Moilaselta jääneet velat olivat 363 taalaria ”ryssille” eli rajakaupan jälkeisiä saatavia ja velkoja lienevät nämä venäläisten raha-asiat.

Mitä tapahtui tarinan muille pääosanesittäjille? Pälkäneen kirkkoherra Olaus Castreniuksen pojaksi syntynyt Kajaanin kruununvouti ja pormestari Mathias Castrén toimi pormestarina aina kuolemaansa saakka. Kruununvoudin tehtävät hän oli luovuttanut vuonna 1761 pojalleen Christerille. Mathias Castrén kuoli Immolassa 78-vuotiaana vuonna 1771 ilmeisesti munuaiskiviin. Kapteeni Johan Conrad Löthman (s.1724) muutti perheineen Paltamon Parkinniemestä Kemiin vuonna 1765, siinäkin voi olla syy siihen, että asia ketunnahkojen osalta jäi. Löthman teki kunniakkaan ja vaikuttavan sotilasuran Kajaanissa, Kemissä, Isossakyrössä ja Lapväärttissä. Hän kuoli vuoden 1796 jälkeen. Rajaratsastaja Ahlberg kohtasi kohtalonsa venäläisten käsissä Sotkamossa vuonna 1769 ollessaan virantoimituksessa, lähteet kertovat, että hänet murhattiin. Simon Moilasen leski Carin Tauriainen meni uusiin naimisiin ja perhe jatkoi asumistaan Keinälän-tilalla. Simonin ja Carinin pojat jatkoivat jaetun tilan isännöintiä isäpuolensa ja äitinsä jälkeen. Simon Moilasen jälkeläiset asuivat Keinälän tilalla ainakin vielä vuonna 1880. Tuon vuoden jälkeen Keinälä tilana häviää rippikirjoista, tilojen numerointi ja nimet muuttuvat. 1800-luvun lopulla Simon Moilasen jälkeläiset ovat levittäytyneet useisiin Suomussalmen taloihin mm. Kiannankylän nro. 12 Mäkelään.

Lähteinä:

Kainuun kylien kirkonkirjat

Keränen, Jorma. Romppainen, Hannu. Paltamo Kainuun emäpitäjä. 2013

Tyrkkö, Matti. Kajaanin historia II. 1948

Vanhat sanomalehdet digiarkisto

Riksarkivet-digiarkisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s