Yleensä, kun tapaa vanhempiensa silmäterän eli pikkuihmisen, sitä ääneen kummastellaan, että kummankas näköinen lapsukaisesta on sitten tullutkaan. Tuijotellaan vuorotellen lapsen äitiä ja isää, otetaan nenä sieltä, leuka täältä ja silmätkin jommalta kummalta. Lopuksi todetaan, että ihan on vanhempiensa näköinen lapsi. Juu, näinhän se genettiikka menee. Lapsi perii puolet geeneistään isältä ja puolet äidiltä mutta ulkonäköön liittyvätkin piirteet voivat periytyä useamman sukupolven takaa, ne ovat vanhemmilla geeneissä piilevinä ominaisuuksina.
Aika moni on aikuisenakin tuijotellut peiliin ja miettinyt ulkonäkönsä moninaisuutta. Onpa joku saattanut tulla siihen lopputulokseen, että syyllinen on ”putkimies”, kun ei oikein löydy yhtäläisyyttä siihen isään, jota on tottunut sillä nimityksellä kutsumaan. Toki suurella todennäköisyydellä lapsi on ulkonäöllisesti sekoitus vanhempiaan mutta onhan julkisuudessa kerrottu valkoihoisista vanhemmista, joille syntyi tummaihoinen lapsi, ja ihan ilman poppas konsteja. Tämä todistanee sen tosiasian, että ulkonäköömme vaikuttavat geneettiset ominaisuudet voivat tulla sukupolvien takaa.
Perinteisen sukututkimuksen kautta henkilön on mahdollista selvittää oma taustansa melkoisen kauas taakse päin. Minäkin olen tönkinyt taustaani jo monta vuotta. Tuloksena minulla on käsissäni hieno sukupuu tai sukuympyrä, johon olen saanut haalittua kaikki esivanhempani niminä jopa 9 sukupolvea taakse päin, osa jopa vieläkin kauemmas. Nimet ovat kivoja, samoin asuinpaikat. Vanhoja arkistolähteitä kaivellessa esivanhempien historiasta kertyy jotain pientä tietoa nimen lisäksi. Valokuva olisi kuitenkin ihan kiva! Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa mutta valitettavasti meillä ei ole fotoja kertomassa esivanhemmista kuin reilun 100 vuoden takaa. Jokunen maineikas, rikas tai muuten vaan tärkeä on saattanut saada naamansa ikuistetuksi tauluun tai piirrokseen jopa sitä aikaisemmin mutta ei tavallinen tallaaja, eikä varsinkaan kainuulaisen korven piilopirttiläinen.
Genetiikka on tullut tiiviiksi osaksi sukututkimusta, Perinteisen arkistolähdetutkimuksen avulla saatuihin sukupuihin ja olettamuksiin uusi tekniikka tarjoaa oivan avun. Toki se voi myöskin sekoittaa pakkaa entisestään, kun DNA- testin tulos ei olekaan se oletettu. Perinteinen sukututkimus siis antaa ne nimet, genetiikka kertoo perimäni hienoina numeroina ja kirjaimina mutta ihmiset historiani takana jäävät edelleen kasvottomiksi, tuntemattomiksi henkilöiksi.
Tässäpä yksi päivä taas aloin miettimään syyllisiä naamatauluni kokoonpanoon ja hoksasin, että minullahan on kuitenkin melkoisen kattava näkemys syyllisistä vanhoissa valokuvissa. Tulostin esivanhempani muutaman sukupolven ajalta yhteen näkymään ja askartelin ”syyllisten” naamakuvat siihen. Nyt sitten voin tuijottaa tuota ympyrää ja naamoja siinä miettien kuka kantaa naamallaan jotain samaa, jonka näen omasta peilistäni.
Hhhmmmmm….mielenkiintoista ja hauskaa………
Jaanailua sukututkimuksen havinoissa 