Sukututkija törmää aina ajoittain mielenkiintoisiin asioihin vanhoja arkistolähteitä tutkiessaan. Hauskoja piirroksia, mielenkiintoisia lisäyksiä henkilötietoihin, muistiinpanoja tai jopa historiikkejä, kuten tämän päiväinen löydökseni.

Tutkailin tällä kertaa Piiraisten sukukuntaa Kuhmon kirkonkirjoista ja huomasin vuosien 1887-96 lastenkirjan lopussa monen sivun mittaisen tekstin. Teksti oli otsikoitu:”Muistelmia Kuhmoniemen seurakunnasta”. Kopioin tekstin tänne teidän muidenkin iloksi. Jotkut sanat olivat hieman epäselviä, joten niiden oikeellisuudesta en mene takuuseen. Tekstin välissä on omia kommenttejani koskien tekstissä mainittuja henkilöitä, paikkoja tai tapahtumia. Valitettavasti muistelujen kirjoittaja ei ole jättänyt tekstiin omia nimikirjaimiaan mutta oletan kirjoittajan olevan Kuhmoniemen silloinen kirkkoherra K.A.Pfaler. Hänellä on ollut nimittäin tapana kirjailla ylös kuulemiaan tarinoita sekä oman aikansa tapahtumia.

Tästäpä muistelmat alkavat:

”Kuten tunnetaan lukeutui seurakuntamme v:sta 1560 Oulujärven eli Paltamon seurakuntaan, ja v:sta 1647 Sotkamoon. Tähän aikaan, jolloin kansan kirjallisuus ja opetus vielä uinaili kapalossaan, oli kirkko ja papisto aina henkinen aurinko, joka huokui valoa, lämpöä ja eloa. Mutta kaikki tämä tuskin nimeksi ylsi näin syrjäiseen ja poloiseen perukkaan; se tuntuu supistuvan ainoastaan joihinkuihin virkamatkoihin, joita papisto teki tänne: kirkonmenoja, kuolleitten hautaamista, lasten kastamista ja sittemmin myöskin kinkerinpitoa varten (paikat kuin Kirkkosaari, Kirkkokangas, Papinniemi j.n.e.). Monesta paikoin näytetään täällä saaria, joihin kansantarun mukaan on ruumiita haudattu. Lähellä nykyistä kirkkoa on Koposensaari, josta kevättulva yhä kuluttaa jyrkkää rantaäprästä purkaen esille ihmisten luita. Tietämättömyydessään haki kansa parhaastaan oppia tietäjiltä, lääkitystä loitsijoilta ja huvitusta pakanallisessa ruumiissaan.”

Tekstissä mainittu Koposensaari on Lammasjärvessä kirkonkylän edustalla ja tunnetaan esihistoriallisena asuin- ja hautapaikkana. Kari Tervon Kuhmo – rajalla (Kainuun ympäristökeskuksen raportteja I 2006, sivu 28) kulttuurihistoriallisen raportin mukaan Koposensaari olisi aiemmin ollut kaakko-luode suuntaisena niemimaana yhteydessä mantereeseen Kuhmon vanhan hautausmaan rantaan mutta veden säännöstely olisi auheuttanut ohuen hikkaharjun vajoamisen veteen ja yhteyden katkeamisen. Tämä on helppo uskoa, kävin itse pari vuotta sitten Kuhmon vanhalla hautausmaalla ja vanhan hautausmaan puolella mantereella on olemassa hiekkaharju, joka selkeästi on katkennut ja vajonnut veteen. Yhtä kaikki maisemat vanhan hautausmaan puolella ovat mahtavat ja paikka henkii edesmenneiden sukupolvien rauhaisaa lepoa.

IMG_1005

Jatketaan muisteluita:

”Parempi aikakausi koitti seurakunnalle, kun 13.11.1753 päästiin kappeliseurakunnaksi Sotkamon alle. Nyt saatiin oma pappi, kuin myös kirkko ja sen äärelle yhteinen hautausmaa Kuhmonniemelle. Tätä nientä, joka sijaitsee noin 3 virstaa nykyiseltä kirkolta, hoetaan seutumme vanhimmaksi viljelysalaksi; sanotaan erään Huotari-nimisen kuhmu-pään venäläisen sen ensimmäiseksi asujaksi (samoja Huotareita on samalla niemellä vieläkin). Tästä miehestä sai nimensä niemi ja sitten seurakuntakin nimensä Kuhmonniemi, vaikka se kansan suussa tavallisesti kulkee nimellä Kuhmo, etenkin sitten kun kirkko mainitulta niemeltä muuttui toisaalle. Seurakunnan henkiluku ei ollut suuren suuri, v.1760 ainoastaan 1271. Tähän aikaan elätti kansa itseään kalastuksella, kaskenpoltolla ja metsänkäynnillä. Rastin Immosia, etenkin 3 mykkää, kehutaan siihen aikaan eteviksi jousimiehiksi.”

Legenda Huotareiden venäläisestä alkuperästä on elänyt sukututkijoiden keskuudessa jo kauan. Kirjoitetun historian ajalta legendalle on vaikea löytää vahvistusta mutta nykytekniikka DNA-tutkimuksineen pystyy antamaan jotain uutta suuntaan tai toiseen eli joko vahvistamaan legendan totuudeksi tai murskaamaan sen kokonaan. Myös kuhmupäisen miehen antaman paikkakunnan nimen legenda elää vahvasti edelleen. Se kuulostaa jopa sukututkijan korvassa uskottavalta. Sitä onko kyseinen pattipää ollut Huotari, en pysty vahvistamaan mutta sen tiedän varmuudella, että Huotarit ovat asuneet nykyisin Kuhmonniemenä tuntemallamme vanhan kirkon niemellä jo satoja vuosia ja ovat olleet Kuhmon alueen ensimmäisiä asuttajia.

Mielenkiintoinen on muistelujen kirjoittajan tieto kolmesta mykästä Rastin Immosesta, joita kehuttiin eteviksi jousimiehiksi. En ollut aiemmin edes kuullut Rastista, joten tarvittiin ”kuukkeli” ja kartta kertomaan kyseisen paikan olemassaolosta. Rippikirjoista ei sellaista kylää tai taloa löydy 1910-luvulle tultaessa. ”Kuukkelointi” tuottaa kuitenkin tulosta ja selviää, että Rasti on kylä Kuhmosta etelään, rippikirjoissa Lammasperän-kylän alueella. Pieni lisäkaivaminen selvittää, että Immosten perhe on asunut mainitun kylän Lappalan talossa ja tosiaankin Matti Immosella s.1734 ja Anna Korhosella s.1733 on ollut 7 lasta, joista 4 on ollut kuuro-mykkää. Kolmen ilmeisen tunnetun jousimiesveljeksen (Påhl, Erik ja Lars) lisäksi myös tytär Anna on ollut kuuro-mykkä. Miksi ihmeessä perheessä on ollut moinen vamma?? Kuuro-mykkyys on kerrottu perheen osalta rippikirjassa, poikien taitoa jousipyssyn käsittelyssä ei tietenkään kerrota mutta tämä legenda vaikuttaa hyvinkin uskottavalta.

”Ensimmäisellä kappalaisella Juuso Ahlundilla (1753-1761) ja hänen jälkeisellään Juho Stubbella (1762-1775) näkyy olleen täysi työ saada väestö lukutaidon ja kristinopin aluille. Kinkeripöytäkirjat (1759-1763) osottavat, että varotuksia, tukkapöyryä, pamppua ja patukkaa, sakkoa ja jalkapuuta ahkerasti käytettiin. Mainittakoon tässä myös, että eräs 22 vuotias nainen v.1761 mestattiin ja lavalla poltettiin lapsensa murhaamisesta. Ainoana virkamiehenä, joissa tämmöisessä, näin syrjäisessä, laajassa ja tietämättömässä seurakunnassa mahtoi toimi käydä ylen raskaaksi, koska täkäläiselle papistolle nyt suotiin ”kahdenkertaiset virkavuodet”(24.11.1757-30.6.1847). – Tälle edeltäjiensä raiviolle rakentelee nyt Jaakko Strömmer (1777-1791) kaikella tyyneydellä, ja lepää uskollisesta työstään yllämainitulla kirkonsijalla Kuhmonniemellä. Hänen perästään astuu virkaan (1792-1807) Jaakko Frosterus. Tähän aikaan asehtivat Kuhmon sotapojat lähellä silloista kirkkoa ”torinpaikalla”. Frosterus on toimekas ja ankara ”järjestyksen mies”. Pamppua käytettiin kinkerinpidossa, rappeutunut jalkapuu korjataan ja siihen hankitaan uusi sinkilä (kirkon tilikirja v.1801); kirkko ja hautausmaa sekä kirkon tavarasta pannaan mallikelpoiseen kuntoon.”

Kovat on olleet kurituskeinot kirkollisen esivallan edustajilla 😀 Mutta lienee ollut ihan aiheellistakin. Kuten jo aiemmin muistelujen kirjoittaja on todennut: kansa on ollut pakannallista, taikuuteen taipuvaista. Puhumattakaan kaikesta siitä juopottelusta, josta rippikirjoissa on mainintoja melkein joka sivulla. Juuso eli Joseph Ahllund nuorempi (s.1718) siirtyi Kuhmon kappalaisen virkaan Sotkamon kappalaisen virasta vuonna 1753 ja asusteli Korpisalmen Ikolassa, josta oli tullut Kuhmoniemen seurakunnan pappila vuonna 1756. Ahllundilla ja pastorska Catharina Sevohnilla oli kaikkiaan 12 lasta, joista tytär Catharina meni naimisiin Ahllundin seuraajan Johan Stubben kanssa. Kaikessa hirveydessään joulukuun 17. päivänä 1761 tosiaankin hirtettiin Kostamuksessa 1739 syntynyt nuori nainen, Korpisalmella piikana työskennellyt Chirstin Larsintytär Komulainen lapsensa murhasta ja poltettiin Tolvasensaaressa. Tolvasensaari lienee sijainnut jossain Korpisalmen edustalla Lammasjärvessä mutta en ole onnistunut paikallistamaan sitä. Edellä mainituista kappalaisista Joseph Ahllund, Johan Stubbe ja Jacob Strömmer on haudattu Kuhmoniemen vanhalle hautausmaalle. Jacob Frosterus, jonka isä Johan oli Sotkamon pitkäaikainen kirkkoherra (1764-1809), oli luonteeltaan ankara kurin ja järjestyksen vaatija. Hänen nimensä vilahtelee aikansa käräjäkirjoissa usein saatavien perinnässä, eikä hän ehkä senkään vuoksi ollut kuhmolaisten suosiossa. Lopulta hän kärhämöintiin ja käräjöintiin kyllästyneenä siirtyi vuonna 1805 Pulkkilaan kappalaiseksi. ”Toro-Jaakko” lisänimi kertonee hänestä paljon.

”Puolen vuosisadan työ on tehty, monta vastusta voitettu ja hedelmää saavutettu. Nuori seurakunta seisoo nyt kuni ihana touko ensimmäisen kevätpäivänsä iltaruskossa. Kylän emännät käyvät vielä kirkkorannassa karjaansa juottamassa ja palaavat levolliselle yövuoteelleen. Ei kukaan aavista vainen vihurin – mutta seuraavana yönä vasten 22.5.1804 palaa kirkko ja tapuli kelloineen kaikkineen poroksi murhapolton kautta. Paimensauva muuttuu Fil.Maist. Simo Juho Castrenille (1807-1811). Murhapoltto hävittää pappilan ja siinä muun muassa kirkonpääkirjat vuosilta 1753-1771. Päälle päätteeksi sodan (1808-1809) rovio ja rasitus huumaa miesten mielet. Näyttääpä siltä kuin luulisi kukin saavansa tässä häiriössä rankaisematta ryöstää puoleensa pysyväisiä etuja. Vaikka esivalta on määrännyt uuden kirkon rakennettavaksi Markkulanmäelle (nykyisen kirkon sijalle), kohoaa sen ohessa yksin ajoin kirkkoja kilvan seurakunnan itäiseen nurkkaan, Lentiiraan, v.1812 pienoinen ristikirkko ja Kuhmonniemelle kirkonkehä rästäitä myöten. Kukin kulmakunta tahtoo riistää keskuuteensa kirkon ja siten myös papin lähemmäs. Tästä omapäisestä menettelystään saivat lentiiralaiset esivallalta kovia nuhteita, mutta kuitenkin 15.12.1812 luvan pitää kirkkonsa rukoushuoneena papillisia toimituksia varten; tämä rakennus on mitä huonointa rötöstystä, ei ole näihin asti ollut kirkollisen omaisuuden luetteloissakaan. ”Wanhan kirkon” sijalla rakentajat saivat raipparangaistuksen sekä vesi-ja leipävankeutta, ja heidän tekeleensä purettiin (mieleenpainuva oli se varhainen aamuhetki, jolloin kruununmiehet saapuivat rakennuspaikalle ja veisuuttavat virren 227 vanh.virsik. ”Se rakennus maahan lykätään, jota ei Herra säännyt. Se maa myös ylös kynnetään, jota ei Hän ole käännyt”. Kolme tuuheaa koivua seisoo nyt tuolla autiolla sijalla niin varoittavina, uhkaavina, juuri kuin ojentelisivat ne notkeita lehviään seurakunnalle muistutukseksi entisistä ajoista ja kehoitukseksi kuuliaisuuteen esivallalle.”

Simon Johan Castren on viimeinen Kuhmoniemen hautausmaalle haudattu pappi. Hänen työtaipaleensa ei liene ollut kaikkein helpoin kirkon tuhopolton, rakennuspaikkakiistan ja sota-ajan tuoksinassa. Väitetään, että persous viinaksille heikensi virkatoimien hoitamista ja hänet erotettiin 1810 kappalaisen virasta. Kuhmosta hän ei kuitenkaan lähtenyt, vaan asui Ikolan pappilassa aina kuolemaansa 1812 saakka.

Kuhmonniemellä sijainnut kirkko palaa siis taivaan tuuliin (kirkon palosta on blogissani oma tarinansa) ja siitä alkaa vuosien saihkina uuden kirkon paikasta. Lentiiraan rakennettiin oma luvaton pyhättönsä, joka kuitenkin lopulta sai siunauksensa ja toimi Lentiiralaisten hengellisenä keskuksena aina talvisodan viimeiseen päivään saakka (13.3.1940), jolloin rajantakaiset joukot kävivät tuikkaamassa sen tuleen.

KK1043_35Lentiiran v.1812 rakennettu kirkko, joka paremmin tunnetaan nimellä ”Kirveskansan kirkko”.

”Nykyinen kirkko Markkulanmäellä valmistui v.1816 ja nyt oli myös hautausmaa muutettu nykyiselle paikalleen Hankaniemelle. Yllämainituista rettelöistä kuohuivat mielet yhä. Tarpeen olikin nyt saada paimen moinen kuin Jonas Kustaa Högman (1810-1846) oli. Hän sai mielet tyyntymään ja ehkempä oli hänellä tässä avullisena Elias Lönnrotkin, joka par’aikaa täällä kuljeksi runojen keruussa ja paljon oleskeli pappilasakin. Tapulia ei ollu vielä jaksettu rakentaa, pienoista kelloa, joka oli Pietarista hankittu, soitettiin pylväskorvakkeista. Wasta v.1831 saatiin isompi kello, joka on valettu Luvialla. Siihen tehdyt kirjoitukset todistavat ylämainitusta mielen rauhoituksesta. Ne ovat seuraavaiset:”Ps.8:56. Kiitetty olkoon Herra, joka kansalleen Israelille levon antaa. Minä kutsun äänelläni, heliällä heiluttaessa Kuhmon kansaa kokoon tänne Markkulan mäelle Pyhän Herran huoneeseen. Siellä sitten suosiolla, hengen hartaalla halulla, veisaa virret väsymättä, kanna saarnoista kotihin, Herran sana sauvaksesi, maailmassa matkustaessa, tiellä taivaan talohon. Joel. 2:1 Soittakaat basuunalla Sionissa, huutakaat pyhällä vuorellani, vapiskaat kaikki maan asuvaiset, sillä Herran päivä tulee ja on läsnä.” – Paljon olikin ensi tulemastaan tällä nuorella kellolla työtä, sillä nuot kansan suussa mainittavat Moru-vuodet olivat käsissä (vuonna 1830 oli väkiluku 4041, v.1831 kuoli 157, v.1832 kuoli 343, v.1833 kuoli 263, joten väkiluku oli v.1835 3758). –Ulkonainen järjestys on saavutettu, jopa v.1845 saatu oma kruununnimismieskin, aikanaan kuulu vänrikki Fredrik August Stålberg, mutta paljon puuttuu vielä. Kaikki tärkeimmät asiat käsitellään emäseurakunnan Sotkamon kirkolla, hankalaa on sinne aina päästä, seurakunnan henki siitä kärsii.”

Moruna pidetään punatautia, joka myöhäisen kevään ja elokuisen hallan paneman viljan lisäksi yltyi raivoonsa syyskuussa 1832. Vuonna 1831 erityisesti lapsiväestön keskuudessa riehui hinkuyskä ja tuhkarokko. Keväällä 1832 tautikirjoon liittyi lavantauti, joka kaatoi sekä vanhaa että nuorta väestöä. Kuolinsyyluettelossa esiintyy myös hermokuume, josta ei varmuudella tiedetä, onko se lavantautia vaiko pilkkukuumetta. Ja viimeisenä niittinä siis punatauti, jonka ansiosta nämä kaksi kuoleman ja kurjuuden vuotta saivat nimekseen Moru-vuodet.

Utajärvellä syntynyt Fredrik August Stålberg toimi alunperin Sotkamon ylisen piirin nimismiehenä ja vuodesta 1860 Kuhmoniemen nimismiehenä. Hän asui puolisonsa Anna Margaretha Snellmanin (Evijärven kappalaisen Jacob Castrenin leski) ja lastensa kanssa Korpisalmen Akonkoskella. Nimismiehen olemassaolo lienee tuonut jonkinmoista seesteisyyttä rikoksien saralle mutta suuren ja harvaan asutun seudun valvominen on yhdelle miehelle ollut taatusti ihan liian iso pala purtavaksi kunnolla.

”Vihdoin koittaa miehuuden ja itsenäisyyden aika seurakunnalle. Antti Niilo Holmstöm (1849-1859) on astunut virkaan. Hänen aikanaan 1854-1856 saadaan 35 km. pituinen valtamaantie Sotkamosta tänne. Kiertokoulu on jo käymässä ja monta muuta seurakunnan edistykselle tärkeää työtä on tehty. Jumalan sana ja elävä kristillisyys karkottaa pois tietämättömyyttä, taikauskoa ja vallattomuutta. Mielet muuttuvat vakaviksi. Jopa 1.10.1856 lohkaistaan seurakunta Sotkamosta ominaiseksi kirkkoherrakunnaksi, jota aikanaan hoitaa kirkkoherra ja pitäjän apulainen. Holmströmiä seuraa Juho Wihtori Johnsson (1859-1868). Kirkko, joka tuonne levottomuuden aikana rötöstämällä rakennettiin, korjataan nyt perinpohjin (1859-1860). Kellotapuli rakennetaan v.1862, sunnuntaikoulut työskentelevät v:sta 1863, kirkollisessa suhteessa seurakuntaan yhdistetään v.1854 Jonkerin kylä Nurmeksen pitäjästä Kuopion lääniä, ensimmäinen maakauppias Heikki Reijonen noin v.1867 avaa täällä kauppansa. Rakennetaan 37 kilometriä valtamaantietä kirkolta Jonkerin rajalle v.1868. J.W.Johnsson, tämä tunnokas, toimekas ja lahjakas mies, välikappaleena Herran kädessä, paino vakaan uskonnollisen leiman seurakuntalaisten sydämiin.

Näin tämä syrjäinen paikkakuntamme kehittyi uinailevasta lapsesta hillittömäksi nuorukaiseksi ja vihdoin vakavaksi mieheksi. Nyt on työn ja toimen aika, älkäämme säästäkö voimiamme!”

Anders Nils Holmstöm valittiin Kuhmoniemen seuraavaksi kappalaiseksi ja hän saapui virkaansa Kuortaneelta. Kymmenen vuotta tämä herännäispappi saarnasi Kuhmoniemellä kunnes siirtyi Haapajärven kirkkoherraksi. Holmstömin aikaan keskityttiin opetuksen kehittämiseen, tuosta lienee tosin käytännönvastuussa ollut ammattilukkari. Kuhmon ja Sotkamon valtamaantien pituus on tosiaankin muisteloissa vain 35 kilometrin mittaiseksi mainittu. Välimatka kirkonkylien välillä on todellisuudessa lähes tuplat mutta liekö tienpohjaa ollut jo jonkin verran valmiina.

Johan Wiktor Johnsson oli syntyisin Iisalmen maaseurakunnan kappalaisen poika. Hänen aikansa Kuhmoniemellä kestää vain 9 vuotta ja sitten hän lähtee Kuopion lyseon teologian lehtoriksi ja myöhemmin rehtoriksi, vuodesta 1873 rovasti ja vuonna 1875 Juvan kirkkoherra.

14322563_1088063547897319_6687744916121230102_n

 

Sellaiset muistelukset oli siis kirjoitettu Kuhmon seurakunnan lastenkirjan loppuun jossain vaiheessa 1880-90- luvulla. Tällaiset kirjoitelmat ovat tämän sukututkimuksen suola ja sokeri. Kyllähän paikallishistoriaa on kirjoitettu Kuhmonkin osalta monen kirjan verran mutta se, että itse löytää palan ”elävää historiaa” on paljon antoisampaa 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s