Sukututkijan lähteitä ovat pääasiassa ne kirkon- ja henkikirjat ym. lähteet, joissa mainitaan henkilöiden nimet ja syntymäajat tai joista muuten voidaan yhdistää tieto tiettyyn henkilöön. Minulle paikallishistorista kiinnostuneelle löytyy paljon muitakin kiinnostavia lähteitä ja tällä kertaa päädyin tutkailemaan Sotkamon väkilukutaulukoita.
Väkilukutaulukot olivat seurakuntien ylläpitämiä vuosittaisia tilastoja, joihin tiedot kerättiin eri kirkonkirjoista. Taulukoihin on kerätty tilastoiksi tietoa seurakunnan syntyneistä, kuolleista, vihityistä, kuolinsyistä ja muista kyseisen vuoden erikoisista tapahtumista. Vanhimmat ylläpidetyt väkilukutaulukot koko Suomessa ovat vuodelta 1749 ja yksi niistä on tehty Sotkamossa, pohjoisen erämaan keskellä eli todistettavasti myös erämaassa ollaan eletty sivityksen keskellä. Jo ihan ensimmäisenä vuonna taulukot tehtiin vartavasten sitä varten painetulle paperille ja valmiisiin taulukoihin. Seurakunnan asukkaat tilastoitiin siinä iän, siviilisäädyn, säädyn ja elämäntilanteen mukaan sukupuolittain. Syntyneet laskettiin kuukausittain, kuolleet merkittiin kuukausittain, sukupuolittain, iän ja siviilisäädyn mukaan. Lisäksi kuolleet tilastoitiin iän ja sukupuolen mukaisesti kuolinsyittäin. Kuolisyy lienee ollut tuohon aikaan monessa tapauksessa se paras mahdollinen arvaus, ei aina lääketieteellisesti todennettu. Lisäksi ennen tilastoihin tutustumista toivoin, että sanallisia kommentteja, tarinoita tai vuoden erikoistapauksia olisi kirjoitettu mahdollisimman paljon.
Siitä ihan ensimmäisestä eli vuoden 1749 taulukosta selviää, että suurin syntyvyys Sotkamossa oli huhtikuussa, myös kuolleita oli huhtikuussa eniten. Yksi kuolleisuutta lisäävä tekijä oli syntyvyys eli eniten kuolleita oli alle 10-vuotiaissa lapsissa. Kaiken kaikkiaan uusia ihmisiä syntyi 73 ja kuolleita oli yhteensä 64 eli väkiluku kasvoi yhdeksällä hengellä. Tuona vuonna Sotkamon seurakunnan alueella eli Sotkamossa ja Kuhmoniemellä, kuten nykyinen Kuhmo tuohon aikaan kirjattiin, on ollut yhteensä 1953 asukasta, heistä miehiä 997 ja naisia 956. Suurin ikäluokka oli selkeästi 5-10- vuotiaat ja vanhimpina asukkaina 3 miespuolista yli 90-vuotiasta. Jos katsotaan asiaa sivilisäätyjen kautta, niin naimisissa olevia henkilöitä oli yhteensä lähes saman verran kuin lapsia. Talouksia yhteensä ilmoitetaan olleen yhteensä 240, näistä 204 suuria tai keskikokoisia ”kylvö”tiloja ja 26 torppaa, loput sitten ilmeisesti itsellisperheitä. Ammattien mukaan tehdystä tilastosta ei löydy mitään erikoista; maanviljelijöitä, sotilaita, palkollisia ja kaksi ”maattua naista”. Muuta ei tuosta ensimmäisesti väkilukutaulukosta saa irti, eikä sanallisia kommentteja vuoden tapahtumista ole kirjattu.
Vuonna 1750 syntyneitä oli yhteensä 100 ja kuolleita 41, joten väkiluku kasvoi reilusti. Kirjaan on kirjattu yhden vaimon synnyttäneen kaksostyttäret. Mielenkiintoinen tapaus onkin kyseessä, koska Alasotkamon Kofferoon Pehr Hyvöselle ja Chirstin Karppaselle syntyneet kaksoset Walborg ja Beata syntyivät kolmen päivän välein. Toisella kaksosista on ollut siis kiire ja toinen viivytellyt. Äidillä on varmaankin ollut tuskaisat oltavat. Porukkaa lienee myös muuttanut Sotkamoon tai sitten kirjaukset eivät ole olleet edellisenä vuonna täydelliset, koska väkiluvun ilmoitetaan olevan 2302 eli yli 300 enemmän edelliseen laskentaan verrattuna.
Myös vuosi 1751 oli väkiluvun osalta kasvuvuosi, syntyneitä oli 62 enemmän kuin kuolleita ja kokonaisväkiluvuksi ilmoitetaan 2363. Tämähän melkein täsmää edellisen vuoden tilaston saldoon eli vain yksi ihminen olisi muuttanut Sotkamosta tuona vuonna pois. Erikoisista tapahtumista on vain kirjattu yhdet kaksoset. Kuhmoniemen Korpisalmen Mikkolassa 17. joulukuuta 1751 syntyi Peer Pikkaraisen ja Margeta Liimataisen perheeseen tytär Catharina ja poika Thomas. Valitettavasti Thomas kuoli reilun puolen vuoden vanhana. Kuolinsyiden osalta taulukossa todettiin, että mitään erikoista kulkutautia tai muuta sellaista ei Sotkamossa tuona vuonna todettu. Kuolinsyytaulukossa silmiini pisti kaksi hukkumistapausta. Huhtikuussa 29-vuotias Philip Torvinen oli hukkunut Pielisen jäihin ja lokakuussa korpisalmelainen sotilas Erik Kettunen, 50 vuotta, oli myös pudonnut jäihin ja hukkunut. Tuona vuonna talvi on siis tullut aikaisin, koska lokakuussa on jo joku uskaltanut yrittää jäille, huonolla menestyksellä tosin.
Vuodessa 1752 ei ole mitään erikoisen kummallista, ainoa erikseen mainittu asia on kolmostyttöjen syntymä. Kaksosia syntyi lähes vuosittain mutta kolmoset olivat melkoinen harvinaisuus ja yleensä noissa moniraskauksissa oli suuremmat riskit menettää lapset. Valitettava kohtalo oli myös Ylisotkamon Laatikkalaan Matts Lukkarille ja Anna Tervolle syntyneiden kolmosten kohdalla. Yksi keskosina syntyneistä lapsista oli kuollut jo syntyessään, eikä saanut siis edes hätäkasteessa nimeä itselleen. Kolmosista Margareta ja Anna ehdittiin kastaa hätäkasteella mutta kuolivat jo samana päivänä. Kolmoset eivät olleet Lukkarin perheen ainoat vauvana kuolleet lapset, kaikkiaan perheen viidestätoista lapsesta kuusi menehtyi pian syntymänsä jälkeen.
Vuosi 1753 ei myöskään tarjoa tilastoissaan mitään muuta poikkeavaa kuin sen, että vuosi oli hedelmällinen kaksosvuosi. Sotkamon seurakuntaan syntyi peräti kolmet kaksoset! Suorituskomissaari Thomas Frendelin ja vaimonsa Magdalena Strömer saivat tammikuussa tyttären ja pojan, maaliskuussa Lentuan Kyllölässä Pehr Kyllönen ja Margeta Immonen saivat myös tyttären ja pojan sekä Vieksin Kilpolan Erik Kontion ja Agneta Määtän perhe kasvoi syyskuussa kahdella tyttärellä. Frendelinin kaksoset menehtyivät pian syntymän jälkeen mutta Kyllösen ja Kontion lapsukaiset selvisivät elämään. Vuoden 1755 erikoisuuksia oli yksi 95-vuotias mies ja kolmen pikkulapsen tapaturmaiset kuolemat: yksi vauva kuoli saatuaan jonkin sortin iskun puusta/kepistä päähänsä ja kaksi kuoli häkään tai savuun, kun tuli oli äidin poissaollessa tarttunut lattialla olleisiin märkiin olkiin. Jälkimmäiset lapsukaiset olivat sotilas Henrik Tervon 3- ja 1-vuotiaat pojat Tipasojalta.
Vuonna 1756 Sotkamon seurakuntaan on syntynyt peräti viidet kaksoset; Kaksi paria poikia, kaksi paria tyttäriä ja yhdet tyttö-poika kaksoset. Lisäksi syntyi yhdet kolmoset. Yksi surullinen tapaus on kirjattu erikoismainintoihin. Vajaan kolmen vuoden ikäinen lapsi on kirkonmenojen aikaan juhannuksena karannut pihapiiristä metsään. Lasta ei löytynyt mistään ja vasta marraskuussa metsästä löydetyt luut haudattiin. Kyseessä oli Alasotkamon Kohveron Pehr Hyvösen Christina-tytär ja hänen todettiin joutuneen karhun syömäksi. Kyseisenä vuotena muutoin kerrotaan isorokon olleen se yleisin kuolinsyy, erityisen hankala tauti oli touko-, kesä- ja heinäkuussa. Viljasato oli tuona vuonna kehno johtuen viileästä kasvukaudesta.
Väkilukutaulukoihin ei ole kirjattu kirjurin nimeä ennen vuotta 1830, jolloin tilasto allekirjoitettiin virallisesti ensimmäisen kerran. Vuosien välillä on kirjauksissa paljon eroja, joskus on merkitty vain olennainen tieto, joskus on kirjoitettu sanallisesti paljonkin kiinnostavaa lisätietoa. Erityisesti vuoden sää ja sen vaikutus satoon on mielenkiintoista tietoa. Tuohon aikaan omavaraisuus oli elintärkeää ja sadon onnistuminen vaikutti suoraan ihmisten elinmahdollisuuksiin. Valitettavasti sanalliset kirjaukset koskevat vain 1700-lukua, 1800-luvulle tultaessa sanalliset kommentit loppuvat lähes kokonaan ja kirjurit ovat keskittyneet vain valmiiden taulukoiden täyttämiseen.
Vuoden 1757 väliluvuksi ilmoitetaan 2775. Miehiä edelleen hieman enemmän kuin naisia. Talouksia 279 ja lisäksi 3 kestikievaria. Yleensä vuosittainen syntyvyys on ollut korkeampi kuin kuolleisuus ja vaikka me nykyisin kuvittelemme ihmisten kuolleen tuohon aikaan hyvinkin nuorina raskaan elämän uuvuttamina, ei se pidä täysin paikkaansa. Joka vuodelta löytyy tilastoista hyvinkin iäkkäitä kuolleita. Vuoden 1757 kohdalle kirjuri on kirjannut, että Matias Kyllönen ei ole itsekään tiennyt kuinka paljon yli 90-vuotias oli, eikä seurakunnasta löydy kirjallisia lähteitä, joista iän voisi tarkistaa. Hinkuyskä oli vuoden yleisin kuolinsyy ja vaivasi erityisesti pieniä lapsia. Viljasadon kerrotaan olleen paremman kuin edellisenä vuonna. Kalansaalista hieman vähäteltiin ja oravannahkoja saatiin huonommin kuin edellisenä vuonna ja sekin oli ollut jo huono oravavuosi. Oravannahkat olivat tuohon aikaan tärkeä kauppatavara ja suomenkielen sana ”raha” tarkoittikin alunperin oravannahkaa.
Tilastoihin kirjatut kuolisyyt selventävät aikansa epidemioita mutta kertoivat myös kuolinsyistä ja lisätietoja tapahtumista, jotka muista lähteistä jäisivät usein löytymättä. Melkein joka vuosi hukkui useita ihmisiä joko heikkoihin jäihin tai sulaan veteen. Harva osasi uida tuohon aikaa vaikka kesäisin vene oli yleinen kulkuväline ja riski joutua veden varaan ilmeinen. Siltikään ihmiset eivät opetelleet uimaan. Monta kuolemaa olisi ollut vältettävissä niinkin arkisella asialla kuin uimataito, toki jäistä sekään ei olisi pelastanut. Perheen vanhemmat tekivät arkiaskareitaan lapset jaloissa pyörien ja siksi yksi surullinen mutta lähes vuosittain toistuva kuolinsyy oli lapsen palovammat.
Vuonna 1758 tapahtui monta surullista kuolemantapausta. Nuori mies kuoli jäätyään itse kaatamansa puun alle. Tyttölapsi kaatoi kuuman kattilan päälleen ja kuoli palovammoihinsa muutaman päivän kuluttua. Saman kohtalon koki Nuasjärven Korholan 3 vuoden ikäinen Sigfrid-poika, hän putosi kiehuvaan vesikattilaan ja kuoli viikon kuluttua. Kuinka tuskainen tuo viikko on ollut lapselle ja vanhemmille. Puutteisen ja raskaan ajan kuolinsyynä mainitaan silloin tällöin myös itsemurha ja sellainen tuli ensimmäisen kerran tilastoista vastaan vuonna 1758. Alasotkamolaisen torpparin Lars Urpiaisen vaimo Anna Leinonen yritti katkaista kaulansa, ei siinä täysin onnistunut vaan eli muutaman päivän ja kuten kirjuri kirjoittaa: ”kuoli syntineen”. Anna oli 57-vuotias kuuden lapsen äiti, joka tekonsa syntisyyden vuoksi joutui rakkarin eli pyövelin apulaisen hautaamana ei-siunattuun maahan. Ja mitä vanhoihin ihmisiin tulee; talollisen leski Anna Möttönen kuoli melkein 98-vuotiaana. Hän oli ollut jo muutaman vuoden petipotilaana ennen kuolemaansa mutta kunnioitettava ikä siihen aikaan. Kyseisen vuoden sadon kerrotaan olleen huono johtuen viileästä kesästä ja aikaisin tulleista yöpakkasista.
Vuonna 1759 tilastoitiin kaksi ikävää onnettomuutta; Jormaskylän Partalassa pikkuinen Martin-poika oli seurannut äitiään rannalle, pudonnut virtaan eikä äiti Margeta Hurskainen ollut kyennyt lastaan ajoissa pelastamaan. Martin oli hukkuessaan vain 1,5 vuotta vanha. Katerman Kuvajalassa 6-vuotias Margareta Josephintytär Piirainen oli polttanut itsensä kuumalla vedellä ikävin seurauksin. Vuonna 1759 yleisin kuolisyy oli jokin äkäinen tauti, joka on aiheuttanut vatsaoireita sekä turvotusta ympäri vartaloa.
Viiden vuoden välein (tasakymmenet ja puoliväli) tilastot tehtiin tarkemmin. Sotkamon emäkirkko ja Kuhmoniemi erotettiin luvuissa erilleen. Vuonna 1760 hallinnollisten asioiden hahmottaminen oli vielä tekemättä ja Kuhmoniemen kirjaamisasiat sopimatta, koska tuona tasavuonna tilastoissa on vain Sotkamon emäkirkon luvut ja Kuhmoniemen alueen puuttumisen takia luvut ovat pienemmät kuin aiemmin. Sotkamon emäkirkon alueella väkiluku oli 1774, joista miehiä 918 ja naisia 856. Naiset olivat siis vielä vähemmistönä. Alueella ilmoitettiin olevan 182 taloutta ja 3 kestikievaria. Vuosi oli hedelmällinen ainakin kaksosten luvussa, niitä nimittäin syntyi peräti seitsemät. Raudanveden Raappanan vanha isäntä Anders Turunen kuoli 91-vuotiaana. Lahnasjärvellä sotilaan 7-vuotias poika Sigfrid Turunen löi itseään kirveellä jalkaan ja kuoli samana päivänä ilmeisesti verenhukkaan. Vuoden ikäviin tapauksiin luettiin myös Nuasjärvenkylällä syntyneen entisen sotilaan Erik Nojosen kohtalo. Erik oli syyllistynyt olkivarkauteen ja murhaan. Tästä hyvästä hänet oli tuomittu menettämään oikea kätensä. Sen jälkeen hänet mestattiin ja teilattiin Rehjansaaressa 26.4.1760. En kaivanut käräjäkirjoja lisätietoja saadakseni. Sitkeä kulkutauti oli edelleen riesana mutta ei enää niin pahana kuin edellisenä vuonna. Vuoden sadon kerrottiin olleen jälleen huonon. Edellinen talvi oli raju, siihen päälle märkä kesä ja elokuun lopun kylmät yöt saivat aikaan sen, että viljasadosta tuli onneton. Myös kalansaaliin kerrotaan olleen poikkeuksellisen huonon. Oravien metsästys vaikeutui runsaan lumen vuoksi mutta karhuja on kirjattu metsästetyn kuuden aikuisen ja kolmen pennun verran. Kaikista vuoden kirjauksista mielenkiintoisin oli marraskuun 5. päivänä klo. 10 kaakosta kuulunut voimakas pamaus, jonka jälkeen jyrisi pitkään mutta salamaa ei ainakaan näkynyt. Myös 7.12. oli Vieksillä havaittu aikaisin aamulla voimakas valonväläys eli mahdollisesti salama mutta tällä kertaa ilman ääntä. On ne ilmat olleet siis sekaisin jo ennen nykyistä ilmastonmuutosta.
Vuosina 1761 ja -62 ei tilastoissa ole mitään muuta erikoista kuin kaksi varsin iäkästä kuollutta ja 2-vuotiaan harvinainen kuolinsyy. Iäkkäät vainajat olivat 93- vuotias talollinen ja saman ikäinen talollisen leski Alasotkamon Kärnälästä. Kärnälän vanhus oli Ohtosen leski Helena Huusko, talollisen henkilöllisyyttä ei haudattujen luettelosta pystynyt varmistamaan. Käärmeenpurema oli sen verran harvinainen kuolinsyy tuohonkin aikaan, että se on kirjattu tapaturmaisten kuolemien taulukkoon erikseen. Tämän erikoisen kohtalon koki Jormaskylän Karppilan Olof Ilkon Adam-poika kahden ja puolen vuoden ikäisenä.
Vuoden 1763 osalta tilastokirjaan on kirjattu väkiluvuksi 1887, miehiä edelleen hieman enemmän kuin naisia. Huusholleja 188 ja kestikievareita 3. Iso- ja tuhkarokko vaivasivat vuoden alussa ja lisäksi korkea kuume kaatoi ihmisiä sänkyyn pitkäksi aikaa ja olipa jopa tappanut. Edellisen talven kerrottiin olleen runsaslumisen ja tulvien pahat keväällä. Alkukesä oli kuiva ja viljankasvu kärsi siitä. Sitten alkoivat jatkuvat sateet ja heinä-elokuu olivat kovin sateiset. Onneksi pakkasöitä ei tullut ennen kuin 23. syyskuuta. Heinäsato oli heikko, koska alavat peltoalueet kärsivät liiasta märkyydestä. Tuohon aikaan tapana oli käyttää paremmat peltoalat viljalle ja kasvattaa karjan tarvitsemaan heinää huonommilla niityillä ja soiden reunamilla. Siksi ne alat olivat erityisen herkkiä säiden vaihteluille.
1764 emäseurakuntaan syntyi vain yhdet kaksoset ja syntyvyys kärsi muutoinkin huonommista olosuhteista. Sitkeä, korkea kuumetauti vaivasi keväällä ja erityisesti lasten vaivana oli hinkuyskää. Toukokuun 15. päivänä iltapäivällä klo. 4:n ja 5:n välillä maa järisi. Maanjäristys oli kuitenkin niin vaisu, että suurin osa ihmisistä ei sitä edes huomannut. 3. päivänä kesäkuuta satoi lunta jopa puoli kyynärää (noin 30 senttiä). Lumi pysyi maassa peräti 4-5 päivää ja se aiheutti se, että kylvöt myöhästyivät ja ne kylvöt, jotka saatiin tehtyä, tehtiin kylmään maahan. Tästä aiheutui se, että viljasato oli heikko ja monen vilja ei ehtinyt tuuleentua eli kypsyä lainkaan. Seuraava vuosi eli 1765 oli onneksi sadon osalta melko hyvä. Sinnikäs, kova kuume vaivasi koko vuoden ja kaksi huomattavan iäkästä naisihmistä kuoli tuona vuonna. Jormaskylältä leski Margeta Korhonen 94-vuotiaana ja Ylisotkamosta entinen piika, kylänvaivainen Margeta Ännikäinen 93-vuotiaana. Jälkimmäinen sukunimi on mielenkiintoinen, koska kyseessä vaikuttaa olevan jostain Sotkamoon muuttanut henkilö. En ole selvittänyt hänen taustaansa, enkä edes sitä onko sukunimi kirjattu sen oikeassa muodossa. Epäilen kuitenkin nuoren piika-Margetan tulleen paikkakunnalle Pohjois-Karjalan suunnasta. Vuoden 1765 osalta, vaikka onkin laajemman 5-vuotis tilastoinnin vuosi, ei ole merkitty liiemmin muita tietoja.
Vuonna 1766 väkiluvuksi ilmoitetaan 1962 eli hitaasti mutta varmasti seurakuntalaisten määrä kasvoi. Tilastoon on kirjattu erikseen yksi opiskelija. Opiskelijan henkilöllisyys on haasteellista selvittää mutta ehkäpä hän oli Schroderuksen tai Uhlbrandtin poikia. Myös tänä vuonna kuoli kaksi iäkkääksi elänyttä henkilöä; Jormaskylän Tuhkalan leski-isäntä Stephan Tuovinen kuoli kaatuvan puun alle 91-vuotiaana ja Alasotkamon Hiltulassa leski-äiti Margeta Tuhkanen peräti 97-vuotiaana ihan vaan vanhuuteen. Talven kerrottiin olleen erityisen vähälumisen ja siksi keväällä oli vain vähäiset tulvat. Kevät ja kesä oli kuiva, syksy pitkä. Jää tuli järviin vasta 28.11. mutta se oli todella heikko, joten jäällä kulkiessa piti olla erityisen varovainen. Ehkäpä juuri tuon asian tiedostamisen vuoksi ainoa hukkumatapaus oli heinäkuussa, jolloin Katermassa hukkui 18-vuotias Sigfrid Piirainen. Muistiinkirjaamisen arvoinen asia oli myös se, että heinäkuussa ajoittain koko Suomeen levisi savua Ruotsista, jossa oli useita sankkoja metsäpaloja. Vuotuinen viljasato oli hyvä mutta oravasaalis kehno ja, samoin kuin lintujen, niiden ihmeteltiin yllättäen kadonneen jonnekin. Olisivatko savuhaittojen takia siirtyneet puhtaampiin ilmoihin?!
Vuosien 1767-68 kirjauksissa ei ole mitään erityistä mainittavaa. Vuonna 1769 väkiluvuksi ilmoitetaan 2135 ja miehiä on enää hienoisesti naisia enemmän. Samaisena vuonna tilastoon on merkitty yksi murhattu miespuolinen henkilö iältään 40-45 vuotta. Tarkemmin tutkittuna kyseessä on ”Herr” Johan Ahlberg. Johan Ahlberg oli pääasiassa Kajaanissa vaikuttanut porvari, kauppias ja rajaratsastaja eli tullinhoitajan apulainen. Venäläiset murhasivat hänet ilmeisesti Sotkamossa helmikuussa 1769 ja hänet myös haudattiin Sotkamoon. Taulukossa on hienoinen virhe ikäluokituksessa, Johan Ahlberg oli rippikirjojen mukaan syntynyt heinäkuussa vuonna 1730 eli kuolinikä oli 38 vuotta.
Vuoden 1772 väkiluku oli 2219. Talouksia ilmoitetaan olevan 237 mutta kestikievareita ei ole merkitty laisinkaan. Sinnikäs köhätauti kiusasi seutua koko vuoden. Tauti levisi tehokkaasti, jos joku talossa oli taudin saanut, tarttui se kaikkiin ja kaatoi sänkyyn jopa 4-5 viikoksi. Kuolleita tautiin ilmoitettiin 14, koko vuonna Sotkamon emäseurakunnassa kuoli 44. Syntyneitä oli samaan aikaan 92. Vuoden 1772 kohdalle on kirjattu erikoisen murheellinen onnettomuus. Alasotkamon Määttälässä asuneen Anders Tihisen 34-vuotias puoliso Elisabet Hansintytär Sangi putosi navetan ylisiltä jonkinmoisen seipään päälle niin, että seiväs lävisti hänet alapäästään (tilastokirjaan kirjattu: ”…stör gick in genom vagina…”). Apua ei tuohon armottomaan aikaan ollut saatavilla loukkaantuneelle ja Elisabet kärsi tuskineen 12 tuntia ennenkuin kuolema toi helpotuksen. Surullinen kohtalo viiden lapsen, joista nuorin vain vuosikas, äidille.
Vuoden 1773 väkiluvuksi ilmoitettiin 2296 ja talouksia 240. Ainoa merkittävä kirjaus tuon vuoden osalta on 98-vuotiaana kuollut mies, joka lisäselvitysten jälkeen on tunnistettavissa maaliskuussa Nuasjärven kylässä kuolleeksi Olof Korhoseksi. Vuonna 1774 seutua vaivasi jälleen sitkeä kuumetauti ja tapaturmaisina kuolemina mainittiin kolme hukkumistapausta ja yksi kuuman veden polttama. Oululainen mestari Erik Kijhlbohm (Kihlbom) hukkui toukokuussa. Hänen mainitaan olleen ”appi” ja luultavasti siksi Sotkamossa kyläilemässä mutta en ole selvittänyt mihin sukukuntaan hän liittyy. Tipasojan Leinolan poika, 21-vuotias Hans Liuski, hukkui hieman ennen juhannusta ja lokakuussa Thomas Ohtonen heikkoihin jäihin. Kuumaan veteen pudonnut oli 2-vuotias Anders Tervo Sumsan Karppalasta.
Vuonna 1775 tilastoihin ilmestyy myös Kuhmoniemi. Jatkossa Kuhmoniemen luvut ilmoitettiin emäseurakunnan rinnalla aina viiden vuoden välein. Sotkamon väkiluku oli 2445 ja miehiä oli vain yksi enemmän kuin naisia. Talouksien ilmoittaminenkin tilastoiminenkin muuttui. Nyt ruokakuntia ilmoitettiin olevan 259, savulukuna 228 ja lisäksi 3 kestikievaria. Uudisasukkaita näistä oli 82, torppareita 20 ja työläisiä 18 (nämä luvut ilmoitettiin pariskunnittain). Kuhmoniemen asukasluku oli 1716, ruokakuntia 169 ja savuja 154. Uudisasukkaita 37, torppareita 11 ja työläisiä 16. Muuta mielenkiintoista tuon vuoden tilastoista ei sitten löydykään.
Vuoden 1776 tilastosta löytyy harvinainen tapaturma: heinäkuussa Tipasojan Valkolan pikkuinen Claes-poika kuoli salamaniskuun 3-vuotiaana. Vuoden 1777 tilastoihin kirjattiin erityismaininnalla koko Kajaanin läänin syntyneet ja kuolleet vertailun vuoksi. Koko läänissä tuona vuonna oli syntynyt 548 ja kuollut 248. Vastaavat luvut Sotkamon seurakunnasta olivat 117 ja 58. Koko läänissä vihittiin muuten 124 uutta avioparia. Koska merkinnät tilastoissa muuttuvat välivuosien osalta melko yksitoikkoisiksi teen jatkossa yhteenvedot viisivuotisjaksoittain.
Vuonna 1780 Sotkamon emäseurakunnan väkiluku oli 2794 ja ensimmäisen kerran tilastoissa naisten määrä (1406) ylittää miehisen sukupuolen. Talouksia ilmoitettiin 270, savuja 262 ja kestikievareita 3. Ensimmäisen kerran mainitaan lisäksi 2 krouvia. Kuhmoniemen väkiluku oli 1978, siellä miehiä oli enemmän kuin naisia. Talouksia 191, savuja 185 ja jopa 1 krouvi on tilastoon kirjattu. Uudisasukkaiden määrä oli Sotkamon puolella 64 eli huomattavasti vähemmän kuin viisi vuotta aiemmin mutta Kuhmoniemellä uudisasukkaiden määrä oli lähes tuplaantunut edelliseen ilmoitettuun ollen nyt 63. Torppareiden määrät olivat suh’ samat kuin edellinen ilmoitettu. Vuonna 1783 tapaturmatilastoon ilmestyi uusi mielenkiintoinen kuolinsyy: ”mördade åldre personer”. Tai tuo kuolinsyy on ihan painetussa tilastopohjassa mutta tuona vuonna siihen ensimmäisen kerran kirjattiin luku 1. Joudun tunnustamaan, että minulla ei ole mitään hajua mitä tuo merkintä oikein tarkoittaa, eikä kuolleiden luettelosta löydy kenenkään tuona vuonna kuolleen kohdalla merkistään joka viittaisi mitenkään murhaan eikä edes epäselviin olosuhteisiin. Suoraan suomennettunahan tuo kuolinsyy on: ”murhatut vanhukset”!
Vuonna 1785 Sotkamon väkiluku oli 2968 ja naiset jälleen jääneet hienoiseen vähemmistöön. Kotitalouksia ilmoitettiin 273 ja kestikievareita 3. Kuhmoniemen väkimäärä oli 2278 ja kotitalouksia 210. Välivuosina vuosittain kahdet tai kolmet kaksoset, vuonna 1789 neljä hukkunutta ja vuodesta 1789 mainitaan lisäksi sen olleen alkutalvesta vähälumisen ja kesän melko lämpimän.
Vuoteen 1790 mennessä väkiluku oli kasvanut molemmissa seurakunnan osasissa tasaisesti. Sotkamon puolella sen ilmoitettiin olevan 3315 ja Kuhmoniemen 2507. Tällä kertaa Kuhmoniemen puolella naisia hieman miespuolia enemmän. Talven kerrotaan olleen uudesta vuodesta kesään saakka todella lauhan mutta kesän olleen kylmän ja sateisen. Kun kaiken kukkuraksi syksykin oli kylmä, tuli sadosta todella huono. Huono sato oli rasitteena myös Pielisjärvellä ja Paltamossa, joten seurakunnat, joilta aiemmin oli totuttu apua hätään saamaan, eivät sitä pystyneet nyt tarjoamaan. Keväällä mätäkuume ja muutenkin korkea kuume vaivasivat seurakuntalaisia. Syksyllä taudit levisivät erityisesti sotilaiden, jotka olivat palanneet rauhan tultua takaisin komppanioihinsa, keskuudessa. Sitkeä kuumetauti alkoi vuosien 1790-91 vaihteessa ja tammi-huhtikuun aikana tautiin kuoli jopa 200 sotkamolaista. Vuosi 1791 olikin väkiluvun kannalta synkkä: lapsia syntyi 82 mutta kuolleita oli jopa 482. Iäkkäistä kuolleista kirjaan on kirjattu miespuolinen kuollut 98-vuotiaana, joka tarkemman selvittelyn jälkeen paljastuu Raudanveden Mularilan isännäksi ja etäsukulaisekseni Matthias Mulariksi sekä Jormaskylän Rikkolan vanha rouva, 90-vuotiaana kuollut, Margeta Turunen. Vaikka sitkeä kuumetauti tappoi kansaa säälimättömästi kaikista ikäluokista, olivat nämä kaksi tervaskantoa kuolleet vanhuuteen.
1790-luvun alun synkkien vuosien jälkeen usko elämään palasi ainakin lastenteon muodossa ja vuosittain syntyi jopa viidet tai kuudet kaksosetkin. Vuoden 1794 sadon kerrotaan olleen melko hyvän, koska kesän alku oli kuiva ja lämmin. Heinäntekoaikaan valitettavasti sää oli ollut sateinen ja se vaikutti sekä heinän laatuun että määrään. Vuoden 1795 väkiluvuksi koko seurakunnan alueella ilmoitettiin 5734, joka siis oli 88 henkilöä vähemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Kulkutaudit ja synkät satovuodet olivat siis verottaneet väestöä kunnolla. Vuoden 1790 kasvu verrattuna viisi vuotta aiempaan oli kuitenkin yli 550 henkeä ja nyt väkiluku oli roimasti vähentynyt. Vuonna 1795 suurin ikäluokka oli 5-10 -vuotiaat. Perhekuntia seurakunnan alueella oli 497 ja kolme kestikievaria. Sotilaita Sotkamossa ilmoitettiin olevan 35 ja Kuhmoniemellä 39. Tapaturmaluettelossa on kirjattuna yksi surullinen tapaus: ”mördad af fadern” eli isän murhaama. Tarkempi selvittely lähteistä paljastaa koko totuuden. Huhtikuussa Alasotkamon Hiltulassa isäntä Pehr Okkonen löi vuosikasta Petrus-poikaansa kirveellä päähän sillä seurauksella, että poika kuoli. En ole tutkinut tapausta käräjäkirjoista mutta oletettavasti isä-Pehr sai teostaan tuomion, koska kyseisen vuoden jälkeen hän ei ole käynyt ripillä Hiltulassa eli on joutunut vankeuteen. Vuonna 1797 hänen on merkitty kuolleen mutta ei löydy haudatuista. Ilmeisesti hänet siis mestattiin. Vuonna 1796 viljan satokausi oli hyvä, samoin heinäsato mutta syksyn kalansaalis oli melko kehno. Lokakuussa 1796 kuoli tapaturmaisesti etäsukulaiseni Ylisotkamon Laatikkalassa, Ingrid Gustafintytär Lukkari paloi riihessä vain reilun kahden vuoden vanhana.
Vuoteen 1800 tultaessa Sotkamon koko seurakunnan väkiluku on kivunnut 6317 henkilöön, näistä Sotkamon emäseurakunnassa 3469 ja Kuhmoniemellä 2848. Perhekuntia (talouksia, ruokakuntia ja savuja) oli 478 ja kestikievareita ilmoitetaan edelleen olevan kolme. Kesän kerrotaan olleen kylmän ja sateisen. Sato kärsi kylmistä öistä ja märkyydestä. Viljasato menetettiin lähes kokonaan, perunasadostakin tuli vain vähäinen ja heinäsatokin oli pieni. Vuonna 1802 viisien kaksosten lisäksi löytyy merkintä Lahnasjärven Turulan isännän kuudennusmies Georg Korhosen murhasta. Marraskuussa tapahtuneen murhan uhri oli jo liki 80-vuotias. Tarkempi selvittäminen tapahtumien kulusta täytyy tehdä käräjäkirjojen perusteella erikseen. Vuoden 1803 riesana oli isorokko ja jälleen syntyvyys oli pienempi kuin kuolleiden määrä. Sotkamossa kuoli yhteensä 228 ja Kuhmoniemellä 139 henkilöä. Tuona vuonna syntyi seurakuntaan yhteensä kahdeksat kaksoset ja jopa kolmoset Jormaskylälle Paul Rusasen perheeseen. Kolme seuraavaakin vuotta olivat kaksosraskauksien osalta ennätysvuosia. Vuoden 1804 väkilukutaulukkoon on ensimmäisen kerran tilastoitu myös äitien synnyttämisiät. Vuonna 1804 alle 20- vuotiaita äitejä oli 9, ikäluokassa 40-45 vuotta oli peräti 22 äitiä ja yli 45-vuotiaitakin 2 kpl. Suurin ikäluokka oli 25-30-vuotiaat äidit, kuten voisi olettaakin. Kuolleissa alle 1-vuotiaat korostuvat selvästi mutta yhtä yksittäistä syytä ei ole nähtävissä. Yleensä syntyvyyden kasvaessa, myös lapsikuolleisuus kasvoi. Aika oli sellainen, että vain riittävän vahvat jäivät eloon. Vuosi 1809 oli taas synkkä vuosi kulkutautien muodossa: syntyneitä yhteensä 170 ja kuolleita 342, kuolinsyinä kuume, punatauti ja isorokko.
Vuodesta 1810 alkaen väkilukutaulukoihin ilmestyy uusia taulukoita. Nyt mukaan tuli jaottelu ammateittain, naiset siviilisäädyittäin lapsineen ja naimattomat naiset työtilanteen tai asuintavan mukaan, esim. piikoja vuoden 1810 tilastoon on merkitty yhteensä 1262 kpl. Ensimmäistä kertaa tilastoitiin asukkaat myös säädyn mukaan, se taulukko on melko tylsää luettevaa, koska lähes kaikki kuuluivat talonpoikaissäätyyn, muutama papistoon ja virkamiessäätyyn kuuluva lisäksi, aatelisia ei Sotkamoon ollut eksynyt eikä taitaisi ihan heti eksyäkään. Samalle vuodelle on ensimmäisen kerran tilastoitu talouksien jakauma toimeentulon ja varallisuuden sekä talouden koon mukaan. Taulukoiden selityksistä ei käy selville millä perusteilla jako on tehty. Koko seurakunnan alueella on merkitty olleen 34 varakasta taloa, näistä kolme yli 15 hengen taloutta. Näistä tunnetuimmat lienevät Nuasjärven Turunkorva, Alasotkamon Tikkalanniemi, Kohvero ja Urpiala sekä Ylisotkamon Sopala. Ainakin Turunkorvassa täyttyi myös tuo talouden 15 hengen kriteeri. Hyvin toimeentulevia talouksia yhteensä 257, joista eniten 5-10 hengen talouksia. Valitettavasti köyhiä talouksia on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin aiemmin mainittuja.
Vuonna 1812 tammikuussa kohtasi kohtalonsa Anna Erikintytär Estolanus Kuhmoniemen Korpisalmella. Tapaturmaluettelon kylmä ykkönen sarakkeessa ”Ihjälfrusne” – jäätynyt kuoliaaksi paljastuu tarkemman tutkimuksen kautta Annaksi. Haudattujen luettelon ikä 16 vuotta ja 6 kuukautta ei vain pidä paikkaansa. Annan isä Erik oli kajaanilaissyntyinen sotilas Kuhmoniemen Lammasperällä ja myöhemmin siis Korpisalmella. Annan äiti kuoli vuonna 1803 ja isä-Erik otti ajan tavan mukaan uuden vaimon heti seuraavana vuonna. Valitettavasti Erik Estolanus kuoli noin 1810 ja uusioperhe jäi omilleen. Anna oli haudattujen luettelon virheellisestä kirjauksesta huolimatta kuollessaan jo 28-vuotias ja naimaton. Ilmeisesti perhe hajosi isän kuoleman jälkeen, äitipuoli Sophia Häkkinen muutti Korpisalmen Mäkelään ensimmäisestä avioliitosta saamiensa lasten luo ja Anna jäi isoveljensä kanssa selviytymään Erikin vanhaan torppaan. Tammikuun pakkasilla Anna siis jostain syystä, ehkä nälästä heikkona, jäätyi kuoliaaksi. Annan kohtalo ei toki ollut ainutlaatuinen vaikka surullinen olikin. Seuraavana vuonna eli 1813 kolme ihmistä jäätyi kuoliaaksi. Tuohon aikaan ei kenenkään elämä liene ollut liian helppoa mutta huonompi osaisia jopa sää kuritti enemmän. Vailla vakinaista asuntoa olevat löysäläiset ja heidän lapsensa olivat talven tullessa heikoilla ja niinpä vuonna 1813 tammikuussa jäätyi kuoliaaksi Pehr Kyllösen 7-vuotias poika Pehr, löysäläinen Stina Mytty 49-vuotiaana lokakuussa ja marraskuussa Påhl Piiraisen 15-vuotias poika Eskill.
Vuoden 1815 väkiluvuksi ilmoitettiin 6954, joista Sotkamossa 3952 ja Kuhmoniemellä 3002. Ikäluokkana suurin oli alle 15-vuotiaat. Sotkamon emäkirkon puolella 3 pappia, yksi yli 15-vuotias opiskelija ja kolme yli 15-vuotiasta koululaista. Lisäksi kirkonpalvelijoita oli 2, siviilivirkamiehiä 3, kruunun palkollisia 1 sekä upseereja 2. Pappeina olivat tuohon aikaan kirkkoherra Gabriel Lagus, kappalainen Gabriel Ståhlberg sekä kappalaisen apulainen Henrik Josef Bergh. Kruunun virkamiehiin luettiin komentaja Daniel Elfving (Sopala), siviilivirkamiehiin ilmeisesti verokirjuri Johan Petter Westenius (Laatikkala) sekä lautamiehet Anders Komulainen (Laatikkala) ja Johan Schroderus (Urpiala). Opiskelijat ja koululaiset löytynevät papiston ja virkamiesten perheistä. Mielenkiintoinen yksityiskohta sattui silmiini tilastoista: vuonna 1815 maattuja, naimattomia naisia ilmoitettiin olleen 45 kpl. Tuskinpa kukaan moista asiaa isoon ääneen olisi muuten kuulutellut eli kyseessä olivat maatut, naimattomat naiset, joille teko aiheutti peittelemättömän seurauksen eli aviottoman lapsen.
Vuoteen 1820 mennessä väkiluku koko seurakunnassa oli kasvanut 7546:een henkilöön. Sotkamon puoli edelleen suurempana 4202:lla henkilöllä. Nälkään kuolleita, paleltuneita ja hukkuneita merkittiin tapaturmataulukkoon silloin tällöin, ei kuitenkaan vuosittain. Tapahturmaisten kuolinsyiden luettelossa on vuonna 1821 jälleen merkintä murhatusta vanhuksesta- ”mördade äldre”. Haudattujen luetteloon moista kuolinsyytä ei ole merkitty. Vuonna 1825 väkiluvuksi ilmoitettiin 7790 henkilöä. Molempien seurakunnan osien kasvaessa samaa tahtia. Nyt koko seurakunnan pappimäärä oli 4 ja lisäksi 4 kirkon palkollista. Hinkuyskä vuoden suurimpana kuolinsyynä. Juhannuksena vuonna 1829 paloi kuoliaaksi Matts Rusasen puoliso Ingrid Tuovinen 60-vuotiaana. Tarkempaa selvitystä tapahtumasta kirjaan ei ole kirjattu. Muuta erikoista ei tuon 10-vuotis pätkän aikana normaalitilastointien lisäksi löydy.
Vuoden 1830 väkiluku oli 8763 henkilöä, joista 4818 Sotkamon ja 3945 Kuhmoniemen puolella. Naispuolisia jopa 150 enemmän kuin miehiä. Tuona vuonna väkilukutaulukot on allekirjoitettu virallisesti päivämäärällä 14.1.1831. Allekirjoittaja on G.Laguksen puolesta M.Forsberg. Gabriel Lagus oli edelleen Sotkamon kirkkoherrana ja Matias Forsberg toimi hänen apulaisenaan. Seuraavat viisi vuotta kohtelivat erityisesti Sotkamon puolta melko rankalla kädellä. Väkiluku väheni Sotkamon puolella jopa 640 hengellä, kun Kuhmoniemellä vastaava vähennys oli vain 188 henkilöä. Vuoden 1835 väkiluvuksi ilmoitettiin siis 7934. Taulukoita tarkemmin tutkimalla löytyy myös syy. Vuosina 1832 ja -33 seudulla riehui punatauti, joka tappoi erityisesti lapsia. Pahimpana vuonna eli 1832 Sotkamossa kuoli yli 700 ihmistä, kun syntyi vain 146. 1833 ei ollut ihan niin paha mutta kuolleita oli edelleen 400 enemmän kuin syntyneitä. Vuonna 1835 koko seurakunnan alueella toimi 5 pappia. Erityistä sivistystä oli harjoittamassa yksi opiskelija ja 2 koululaista. Ensimmäisen kerran tilastoissa mainitaan 1 räätäli. Pappisluetteloista löydän vain neljä pappia: Sotkamon kappalainen Johan Petterson, kirkkoherran apulainen ja armovuodensaarnaaja Johan Jacob Ingman sekä Kuhmoniemen kappalainen Jonas Gustaf Högman ja ylimääräinen pappi Gustaf Fredrik Högman. Sotkamon uuden kirkkoherran Karl Henrik Rislachin on merkitty pappisluettelon mukaan aloittaneen vasta vuonna 1836. Taulukoiden allekirjoittajana on vuonna 1836 Johan Petterson.
Seuraavaan viiteen vuoteen mahtuu paljon erilaisia tapaturmia ja onnettomia sattumuksia. Vuonna 1836 Emma Thomasintytär Toivainen murskautui oven alle 2-vuotiaana Sumsankylällä. 31-vuotias renki Anders Tikkanen löydettiin Alasotkamon maantieltä kuolleena marraskuussa 1836. Kuolinsyytä ei ole selvennetty tai edes selvitetty. Itsemurha oli harvinainen kuolintapa tuohon aikaan, yksi siihen vaikuttava asia lienee ollut se, että itsensä tappaneita pidettiin syntisinä, eivätkä he päässeet papin siunaamina kirkkomaahan. Vuonna 1837 itsemurhaajia oli kuitenkin peräti kaksin kappalein. Kesäkuussa Nuasjärven Auma-ahon 58-vuotias renki Johan Tolonen päätti päivänsä ja elokuussa Jormaskylällä 36-vuotias löysäläinen Samuel Tuhkanen hirtti itsensä. Vuonna 1838 helmikuussa ruotuvaivainen Agneta Pulkkinen kuoli Ylisotkamossa nälkään 53-vuotiaana. Syyskuussa Jormaskylän Timolan 60-vuotias Lisa Partanen eksyi metsään ja jäi sille tielle. Lokakuussa 3-vuotias Anders Okkonen paloi kuoliaaksi Jormaskylän Hallalassa. Alasotkamolaisen talonpojan 18-vuotiaan Moses Huotarin joulukuisen myllyyn rusentumisen lisäksi mainitaan vielä kaksi hukkumisonnettomuutta. Vuonna 1839 syntyi peräti kahdeksat kaksoset ja peräti kuusi hukkui. Osa hukkui kesällä, osa heikkoihin jäihin. Uimataitoa kun ei tuohon aikaan pidetty tarpeellisena hankkia. Marraskuussa 1839 alasotkamolainen renki Johan Okkonen teki 22-vuotiaana itsemurhan aseella.
Vuonna 1840 koko seurakunnan väkiluku oli 8412 ja jakautui lähes tasan Sotkamon ja Kuhmoniemen kyliin. Suurin ikäluokka oli jälleen 5-10 -vuotiaat lapset, toisena 10-15 -vuotiaat. Seurakunnan pappismäärä sen kun vaan kasvaa, nyt peräti 6 sielunpaimenta valvoi seurakuntalaisten perään. Lisäksi kirkolla oli kolme palkollista. Sotkamon kirkkoherrana jo aiemmin mainittu Rislachi ja kappalaisena edelleen Johan Petterson. Kirkkoherran ja kappalaisen apulaisena Johan Carpen ja kappalaisen apulaisena Johan Sandell. Kuhmoniemen puolella edelleen Högmanit. Taulukkoon on kirjattu 1 siviilivirkamies, kaksi kruunun palkkalaista ja peräti 3 räätäliä. Taulukoista löytyy myös perin mielenkiintoinen laskenta: seurakunnassa on yhteensä noin 100 alle 15-vuotiasta aviotonta lasta. Aviottomana syntyneet lapset tilastoitiin siis jatkossa selkeästi erikseen. Vuonna 1841 rokotettiin kaikkiaan 247 seurakuntalaista, syntyi viidet kaksoset ja 6 aviotonta lasta. Vuoden 1842 kohdalla mainitaan jälleen kaksi itsemurhaa. Alasotkamon Kuikkamännikön 42-vuotias emäntä Walborg Korhonen kuoli oman käden maaliskuussa 1842 ja lokakuussa alasotkamolainen renki Henrik Liuski 34-vuotiaana samoin. Tapahtuiko yhteiskunnassa jokin muutos 1800-luvun alkupuolella, kun itsemurha kuolinsyynä nousi muutamina vuosina selkeämmin esille? Vai onko oman hengen riistämistä tapahtunut jo aikojen alusta mutta vasta nyt moinen kirjattiin ylös ilman liiallista häpeää? Onko siihen saakka oman käden kautta kuolleet syntisinä tosiaankin jätetty kaikkien kirjausten ulkopuolelle unohduksiin? Vai onko asia päinvastoin? Tarkemmalla kirjaamisella itsemurhaajat haluttiin saattaa häpeään seurakunnan silmissä.
Vuoden 1845 väkiluku koko seurakunnassa oli yhteensä 9389, nyt Sotkamo 300:n asukkaan verran suurempana. Papit olivat lisääntyneet jälleen yhdellä eli nyt jo 7 saarnaajaa, toki osa heistä Kuhmoniemen puolella kappeliseurakunnassa. Kirkonpalvelijoita edellisten lisäksi mainitaan olleen 3. Lisäksi 1 siviilivirkamies sekä kaksi kruunun palkollista. Jormaskylän Torvelassa kanssa-asujana asunut talokas Olof Huusko rusentui kuolettavasti myllyyn maaliskuussa 1845 30-vuotiaana. Olofia jäi suremaan vaimo ja neljä alle 10-vuotiasta lasta. Toukokuussa Martin Pääkkösen vaimo Agneta Tampio jäi kaatuvan puun alle sillä seurauksella, että kuoli. Kesäkuussa Nuasjärven Kellarin vanha isäntä Olof Korhonen murhattiin Kajaanissa. Hän oli kuollessaan 63-vuotias. En ole tutkinut käräjäkirjoista hänenkään tapausta tarkemmin. Ehkäpä siihenkin palaan omassa tarinassaan. Lisäksi vuonna 1845 tehtiin yksi itsemurha mutta tällä kertaa tekijä jäi vain numeroksi tilastoihin, haudattuihin häntä ei kirjattu.
Vuonna 1846 tapahtui erikoinen onnettomuus: Alasotkamon Juurikan 6-vuotias lapsukainen, Caisa Sofia Mustonen kuoli nielaistuaan jonkin sorttisen tikun. Vuosi 1849 oli kuolemaan johtavien tapaturmien osalta synkkä, yhteensä niitä kirjattiin 10. Hukkumistapaturmia suuriin osa. Kesäkuun 22. päivänä Vieksillä Kuusamo-nimisestä talosta 21-vuotias Olof Kilponen hukkui. Oliko naapuritalon Kilposen perhe etsimässä hukkunutta, olivatko menossa osanottokäynnille vai oliko juhannuksen aikainen kesämyrsky harvinaisen voimakas? Joka tapauksessa vain päivää myöhemmin Vieksin Huovilan talosta Ephraim Kilposen lapsista 22-vuotias Jacob, 15-vuotias Anna Lisa ja 14-vuotias Elsa hukkuivat myös. Olof Kilponen löydettiin ja saatettiin hautaan heinäkuussa. Huovilan talon sisarukset löydettiin ilmeisesti vasta vuoden lopulla, koska heidät haudattiin vasta joulukuussa. Hukkumisten lisäksi tapaturmaisesti kuoli yksi savuun ja häkään, yksi putosi ja yksi rusentui kuoliaaksi.
Viimeinen tasakymmenvuosi, joka näihin tutkimiini Sotkamon seurakunnan väkilukutaulukoihin on kirjattu on vuosi 1850. Sotkamon seurakunnan väkiluku ylitti ensimmäinen kerran 10000 henkilön rajapyykin, ollen nyt 10020. Sotkamo oli 5599:llä asukkaalla noin 1100 asukasta isompi kuin Kuhmoniemi. Ammattiluettelosta löytyy ensimmäinen muurari, joka asusteli Kuhmoniemen puolella. Kaksi räätäliä vastaavasti kuuluivat Sotkamon emäseurakunnan asuijamistoon. Yhteensä seurakunnalla oli 5 pappia ja 4 kirkon palkollista. Lisäksi mainitaan 4 yli 15-vuotiasta koulupoikaa. Talollisia vuonna 1850 oli 547, vuokratalollisia 2, torppareita 278, renkejä 1292 ja piikoja 1062. Onnettomuuksia tapahtui tuonakin vuonna, oli hukkuneita, puiden alle ja myllyyn rusentuneita, yksi ”murhattu” vanhus sekä yksi onneton, joka löi itsensä kirveellä kuolleeksi. Tämä onneton oli Sumsan Halko-nimisessä talossa kanssa-asukkaana asuva Bertin Pikkarainen, joka 27-vuotiaana nuorena miehenä löi itseään kirveellä ilmeisesti vahingossa ja menetti henkensä.
Noista noin 100 vuoden ajalta tutkimistani taulukoista olisi löytynyt paljon muutakin kirjoitettavaa mutta halusin esitellä sen, mitä kaikkea tietoa aikansa tilastonikkarit kansien väliin keräsivät. Ihmiset, lähinnä tietenkin kruunu ja muut viranomaiset, ovat siis olleet kiinnostuneita tilastollisista vertailuista jo vuosisatoja sitten. Väkilukutaulukoiden teksteistä harvoin löytyy henkilöiden nimiä, joten kaikki nimet, perhesuhteet ja asuinpaikat tapaturmien sun muiden osalta olen kaivanut erikseen muista lähteistä rikastuttamaan muuten kovin tylsää ja puuduttavaa tarinointia. Tilastot kun ovat ja olivat jo tuolloin kovin kuivakkaita luettavia. Jos joku innostuu tutkailemaan artikkelini keskiössä olleita väkilukutaulukoita itse, löytyvät ne alla olevan linkin päästä, uusimmasta vanhimpaan päin.
Jaanailua sukututkimuksen havinoissa 