Saadakseen ns. lihaa luitten ympärille, sukututkija kaivelee usein kaiken mahdollisen tiedon kaikista mahdollisista lähteistä. Kirkon- ja henkikirjojen pelkät nimi-, syntymäaika- ja asuinpaikkatiedot kertovat kyllä henkilöistä jotain mutta he jäävät kovin persoonattomiksi ilman lisätietoja. Siksi minulle jokainen pienikin rike, jonka henkilö on eläessään tehnyt, on arvokas lisätieto. Tuomiokirjoista löytyy joskus tarkkaan kirjoitettuja selvityksiä henkilöiden keskinäisistä kahnauksista tai jopa synkemmistä rikoksista. Noista tiedoista syntyy hyvinkin inhimillisiä elämäntarinoita, jotka avartavat ja selventävät oman aikakautensa olosuhteita ja elämäntapaa. Kannustan kaikkia tutkimaan kykyjensä mukaan tuomiokirjojen saloja! Vanhat käräjä- ja tuomiokirjat ovat aloittelijalle haasteellisia vanhan kirjasintyylin sekä vanhan ruotsinkielen vuoksi mutta lupaan, että on kaiken vaivan arvoista ja taito tekstin lukemiseen sekä ymmärtämiseen lisääntyy harjoitellessa. Vaikka olen harrastanut nyt (vuonna 2023) sukututkimusta jo 17 vuotta, olen vielä aloittelija mitä tulee vanhoihin käräjä- ja tuomiokirjoihin. Sanakirja ja kirjainopas ovat käytössä koko ajan.

Vanhoista tuomiokirjoista löytyvät myös erittäin mielenkiintoiset perukirjat. Perukirjoista on mahdollista löytää paljon entisajan elämää kuvaavia asioita ja myös lisätietoa vainajasta sekä hänen perheestään. Joskus vanha perukirja antaa sen ainoan vahvistavan tiedon olemassa olevasta sukulaisuussuhteesta, koska sinne kirjattiin kaikki vainajan perilliset ja naidun naispuolisen puoliso, joka yleensä toimi vaimonsa edunvalvojana (näin toimittiin1870-luvulle saakka). Varhaisin tunnettu suomalainen perukirja on 1500-luvulta mutta 1700-lukua varhaisemmat perukirjat ovat todella harvinaisia ja tehtiin vain ylempisukuisista. Vasta vuonna 1734 säädetyssä Ruotsin valtakunnan laissa vainajan omaisuus piti sakon uhalla kirjata ylös perunkirjoituksessa. Ja kuten nykyisinkin, se tuli tehdä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Perukirja on säilynyt rakenteeltaan melko samankaltaisena vuosisatojen ajan. Ennen perukirjaan kirjattiin jopa käytetyt ja risat villasukat, ehkä niin ei tehdä enää nykyisin. Valitettavasti lakisääteisyydestä huolimatta perun- eli kalunkirjoitusta ei kuitenkaan aina tehty. Monien omaisuus oli niin vähäistä, ettei sen luettelemiseen ollut tarvetta. Mitä varakkaampi isäntä ja suurempi talo, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hänen omaisuutensa jaosta on tehty perukirja. Olen kaivanut esiin monta esivanhempani ja sukulaiseni perukirjaa, tällä kertaa keskityn niistä kahteen.

Mummoni Olgan isoisä Lars Larsinpoika Heikkinen syntyi vuonna 1839 Hyrynsalmen Moisiovaaran Heikkilässä. Moisiovaarasta perhe muutti Katerma nro. 26 Saunaan ja vuonna 1868 Lars meni naimisiin Kuhmoniemen lukkarin Abram Jurvelinin tyttären Brita Alexandran kanssa. Brita Alexandra eli Santra muutti lukkarin puustellista Korpisalmen Riihimäestä eli Tuupalasta Katerman Saunaan ja sieltä vuonna 1874 Larsin kanssa omaan asumukseen Katerman Kulvetvaaraan. Henkikirjojen mukaan Kulvetvaarassa oli tuohon aikaan uusi pirtti autiona ja Lars muutti Britan kanssa talon torppariksi. Lars rakensi Britan kanssa Kulvetvaaraan 1/8 manttaalin kruunun tiluksille 1890-luvun alussa uuden talon ja sai siksi vapautuksen veroista vuosille 1891-94. Perheeseen syntyi kaikkiaan 6 lasta, joista Anna ja Lyyti kuolivat noin vuoden ikäisinä. Mummoni äiti, vuonna 1883 syntynyt Maria, oli perheen nuorin eloon jäänyt lapsi. Lars kuoli joulukuussa 1894 vain 55-vuotiaana. Valitettavasti tämänhetkisistä saatavilla olevista lähteistä hänen kuolinsyynsä ei ole löydettävissä. Larsin kuollessa perheen vanhin poika Abraham Henrik eli Heikki oli Amerikassa.

Perunkirjoitus pidettiin seuraavan vuoden maaliskuun alussa eli lähes kolmen kuukauden kuluttua Larsin kuolemasta. Tuohon aikaan täysi-ikäisyys saavutettiin 21-vuotiaana eli nuorimmille lapsille, Britalle ja Marialle, piti hankkia edunvalvoja, uskottu mies. Tähän tehtävään oli valittu Larsin veljen Johanneksen poika, lautamies Herman Heikkinen Kuhmon Korpisalmen Kettulasta. Koska lapsista Heikki oli Amerikassa, ilmoitti Brita vainajan omaisuuden yhdessä täysi-ikäisen poikansa Lars Hermanin kanssa, jota kutsuttiin Hermaniksi. Lars ja Brita olivat laittaneet hakemuksen Kulvetvaaran tilan muuttamisesta kruununmaasta perintömaaksi mutta päätös asiaan ei ehtinyt saapua ennen Larsin kuolemaa. Perunkirjoitus lienee odotellut kyseistä päätöstä, koska päätös on ilmoitettu tulleen perunkirjoitusta edeltävänä päivänä. Larsin omaisuutena oli siis nyt Katerman Kulvetvaara nro.39 niminen perintötila, jonka arvona ilmoitetaan 2000 markkaa. Tilan arvo vastaa tuon aikaista pientilan arvoa. Valitettavasti digikuvaaja on jättänyt Larsin perukirjasta kuvaamatta ne sivut, joilla luetellaan oletettavasti maatalouteen liittyvät välineet ja tilan eläimet. Toivottavasti saan käsiini joskus nekin. Puhdasta rahaa Larsilta jäi 30 markkaa ja verrokkina vaikka se, että iso muuripata on ollut 20:n, kahvipannu 3:n ja vene 10:n markan arvoinen. Veneitä Kulvetvaaralla on ollut peräti 3, joista yksi huono. Vaatteita ei tuon ajan ihmisillä ollut vaihdettavaksi päivittäin, eikä niitä ollut Larsillakaan kuin ne, jotka olivat päällä. Perukirjasta käy selville se, että Lars on ollut tarkka ja säästäväinen mies. Uuden talon rahat lienevät tulleen säästetyiksi jo ennen rakentamista, koska velkaa Larsilta ei jäänyt kuin hieman reilu 6 markkaa kauppias A.Piiraiselle. Lars lienee ollut luonteeltaan avulias tai ehkä jopa liian höveli, koska ”welkakirjojen” mukaan hänellä oli saatavia yli 800 markan arvosta eli hän lainaili rahaa toisille sitä tarvitseville.

Lars on tarvinnut lääkärin apua ennen kuolemaansa, koska perukirjaan on merkitty lääkärinlasku maksettavaksi. Kuolinpesän varoista on maksettu myös veroja sekä kruunulle että kunnalle. Kuhmoniemen kirkon maalaus on ilmeisesti tehty samoihin aikoihin, koska siihenkin on kuolinpesästä viety ropoja ja ajan tavan mukaan myös vaivaistenkassaan on otettu oma osansa. Omaisuuden, saatavien ja velkojen jälkeen kuolinpesään on jäänyt varoja lähes 3000 markan verran. Perukirjan laati Larsin lesken Britan veli, kirkkovahti Henrik Jurvelin. Brita jäi alaikäisine tyttärineen asumaan Kulvetvaaraan Hermanin ottaessa isännyyden. Tyttäret Brita ja Maria saivat oman osansa perinnöstä myötäjäisinä, kuten tuohon aikaan oli tapana. Herman hallitsi 5/6 osaa tilasta ja viljeli myös Amerikassa olevan Heikin 1/6 osaa. Heikki ei ilmeisesti koskaan palannut Suomeen.

Toinen mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja uutta tietoakin tarjonnut perukirja on ukkini isän Olli Lukkarin kuoleman jälkeen kirjattu. Kalukirjoituksen laati Paavo Härkönen hieman kömpelöllä kirjoitustaidollaan syyskuussa 1902. Olli eli Olof Lukkari syntyi Alasotkamon Koistilassa vuonna 1861 vanhempiensa seitsemäntenä lapsena. 19-vuotiaana nuorukaisena Olli avioitui Sumsan Ruokolan tyttären Anna Kaisa Meriläisen kanssa. Anna Kaisa oli miestään pari vuotta vanhempi. Nuoripari aloitti yhteisen elämänsä Ylisotkamossa, muuttivat ensin Tipasojan Heiskalaan ja sieltä Sumsankylän Ontojoen Teponjoen tilan Raketti- nimiseen torppaan. Ollin ja Anna Kaisan viidestä lapsesta vain nuorin, ukkini Antti, syntyi Raketin torppaan. Olli ja Anna Kaisa rakensivat vaatimattoman savupirtin tilalle hieman paremman asumuksen ja raivasivat toimeentulonsa perustaksi lisää peltoa. Monta vuotta Olli ei saanut Anna Kaisansa kanssa kuitenkaan yhteistä elämää Raketissa rakentaa, kun savotoilta tienestejä hankkinut Olli kuoli vain 41-vuotiaana aivotulehdukseen. Kalukirjoitus pidettiin noin kolmen kuukauden kuluttua kuolemasta.

Lapsista vain vanhin tytär oli ehtinyt täysi-ikäiseksi mutta asui vielä kotona. Tavasta poiketen lesken ilmoitettiin valvovan alaikäisten lastensa etua eli erillistä edunvalvojaa ei hankittu. Torpan arvoksi määriteltiin 500 markkaa. Henkilökohtaista omaisuutta Ollilla oli 10 markan arvoisen taskukellon, saman arvoisen pyssyn sekä 10 markan arvoisten vaatteiden verran. Talossa oli peräti 10 viikatetta ja 4 sirppiä. Ollin puutyötaidoista kertonee 4 höylää. Useita hänen tekemiään puutöitä, pyttyjä, kiuluja ja saaveja on edelleen tallella. Peltojen ahkeraan raivaamiseen lienee tarvittu kaikkia 6:tta kuokkaa. Hienoilla astioilla ei tuohon aikaan koreiltu mutta löytyipä talosta kuitenkin 4 paria posliinisia kahvikuppeja lautasineen. Monenmoista muutakin tarvekalua löytyi, kalukirjoitus on monen sivun mittainen. Ollilla ja Anna Kaisalla oli kolme lehmää, vasikka ja neljä lammasta. Harmillisesti eläinten nimiä ei ole kirjattu perukirjaan, usein niin tehtiin ainakin lehmien osalta. Hevosta ei mainita vaikka peltotöissä se lienee ollut välttämätön ja luultavasti Ollin mukana savotassa. Olisiko hevonen ollut vanhimman pojan Jussin hankkima? Kaiken kaikkiaan omaisuutta Ollilta jäi noin 850 markan arvosta. Velkojakin oli ja lisäksi perunkirjoitukseen liittyviä kuluja. Mielenkiintoisin ja lisäkysymyksiä aiheuttava oli maksu Oskari Piiraiselle. Perheessämme olevan olettamuksen mukaan Olli kuoli Kuhmon Lentiirassa savotalla tai Kuhmon sairaalassa. Hänen hautaansa en ole onnistunut löytämään, eikä kenelläkään ole ollut tietoa sellaisen olemassa olosta. Olemme luulleet hänen tulleen haudatuksi Kuhmoon johonkin hätäpäissään kaivettuun monttuun. Oskari Piiraiselle kuitenkin maksettiin perukirjan mukaan 7 markkaa vainajan hakemisesta!! Hakiko Oskari Ollin kotiin haudattavaksi? Haudattiinko hänet kuitenkin Sotkamon hautausmaalle? Ollin kuoleman jälkeen torpan ”kontrahti” kirjattiin Anna Kaisan nimiin ja elämä jatkui Raketin torpassa lesken ja lasten voimin. Myöhemmin torppa ostettiin perintötilaksi ja jaettiin kahtia Ollin ja Anna Kaisan poikien Jussin ja Antin kesken.

Perukirjan tarjoaman lisätiedon innoittamana aion yrittää selvittää Ollin viimeisen taipaleen tapahtumat. Olisi hienoa, jos löytäisin isoukkini viimeisen leposijan.

Jos kiinnostuit tutkimaan perukirjoja, niitä löytyy täältä:
https://digihakemisto.net/aineisto/perukirjat