Sotkamon Lukkari-suvun varhaisimman tunnetun esi-isän on varmistettu geenitestin avulla olevan Isonkyrön kappalaisen ja Iin kirkkoherran Jacobus Olain. Jacobus Olain poika Mansuetus Jacobi seurasi isänsä jalanjälkiä ja valitsi kirkollisen uran. Hän toimi Paltamossa ja Iissä kappalaisena, seurasi isäänsä Iin kirkkoherrana ja nimitettiin vuonna 1620 Paltamon kirkkoherraksi. Epäsäännöllisten elämäntapojensa vuoksi hänet erotettiin kirkkoherran virasta mutta oli ilmeisen pidetty tavallisen kansan joukossa, koska jatkoi työtään seurakuntalaisten pyynnöstä ensin Sotkamon saarnaajana ja Sotkamon itsenäistyttyä Paltamon seurakunnasta, hänet valittiin uuden seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi vuonna 1647. Mansuetus Jacobilla tiedetään olleen ainakin kolme lasta, joista Esaias-poika tunnetaan Lapin lähetystyössä kunnostautuneena Inarin ja Kemijärven kappalaisena. Toinen poika, Johan, jäi Sotkamoon ammattilukkariksi ja jonka poika oli ensimmäinen Lukkari-sukuinen Sotkamossa. Lapin ”apostoliksikin” tituleerattu Esaias oli ensimmäinen Fellman-sukuinen, vaikka joissain jälkeenpäin kirjoitetuissa lähteissä kyseistä sukunimeä on yritetty kirjata myös hänen isälleen Mansuetukselle. Aikansa alkuperäislähteissä Mansuetus Jacobi esiintyi kuitenkin ilman sukunimeä.

Esaias Mansuetuksenpojasta alkunsa saanut Fellman-suku tunnetaan ympäri Suomea levinneenä pappis-, virkamies-, sivistys- ja porvarisukuna. Suvun jäseniä on toiminut kirkkoherroina, kappalaisina, kauppiaina, laivanvarustajina, taiteilijoina ja monen eri tieteenalan tutkijoina. Kaksi Fellman-suvun haaraa aateloitiin 1900-luvun alussa, kun senaattoriveljekset Nils Isaac ja Gustaf Esaias otettiin jäseniksi ritarihuoneeseen. Artikkelini henkilö ei kuitenkaan liity läheisesti kumpaankaan näistä sukuhaaroista. Veikko Lavi lauloi aikoinaan: ”jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää” ja olen täysin samaa mieltä siitä, että jokainen ihminen ansaitsisi oman henkilökuvansa kirjoitettavan muistiin riippumatta siitä millaisia hänen julkiset saavutuksensa ovat olleet. Valitettavasti vain tavallisen ihmisen elämäntarina jää unholaan, elleivät hänen omat läheisensä niitä muistiin kirjoita. Menneistä sukupolvista tietoa löytyykin lähteistä yleensä vain niistä, jotka ovat elinaikanaan tehneet jotain erityistä hyvässä tai huonossa. Niin tässäkin tapauksessa. Tällä kertaa henkilökuvassa on Mansuetus Jacobin Esaias-pojan jälkeläinen seitsemännessä polvessa ja hänen henkilökuvansa kirjoitan siksi, että hän kunnostautui elämässään paitsi ihmisenä myös ammatillisesti sekä yhteiskunnallisesti.

Werner Herman Esaias Fellman syntyi oululaisen kauppiaan Abraham Fellmanin ja vaimonsa Maria Elfvingin vanhimpana lapsena 14.2.1881. Äiti Maria Elfving oli Oulun kaupungin viskaalin Herman Elvingin ja Sofia Segerstömin tytär. Abrahamin isä taas oli oululainen kauppalaivan kapteeni ja laivanvarustaja Esaias Nilsinpoika Fellman ja äitinsä Maria Gummeruksen kautta hänellä oli yhteys toiseen pappissukuun. Abrahamin ukki, rovasti Jacob Gummerus, toimi Limingassa kirkkoherrana. Abraham ja Maria muuttivat vuonna 1895 Kemiin, missä Abraham muutaman vuoden kuluttua kuoli keuhkotautiin. Perheen ainoa poika Werner koulutettiin hyvin ja valmistuttuaan Raahen kauppa- ja porvarikoulusta, hän aloitti työuransa myymälän kirjanpitäjänä. Sieltä hän siirtyi suuren puutavaraliikkeen kassööriksi. Suuri maailma kuitenkin kiehtoi Werneriä ja hän sai luultavasti kuulla tarinoita ”Ameriikan matkaajista”, jotka lähtivät tavoittelemaan suurta unelmaansa. Niinpä myös Werner päätti vuonna 1902 lähteä kokeilemaan onneaan. Werner päätyi Yhdysvaltojen länsirannikolle Oregonin osavaltion Astoriaan.

Astorian kaupunki oli syntynyt 1810-luvulla John Jacob Astorin harjoittaman turkiskaupan ympärille ja eli kalateollisuuden kulta-aikaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Ehkäpä Werner oli saanut jostain vinkin kehittyvän teollisuuskaupungin tarjoamista mahdollisuuksista ja suunnisti siksi juuri sinne. Ensimmäisen työpaikkansa Werner sai Hammond Lumber Company- nimisestä puutavaraliikkeestä konttoristina. Hammond Lumberin jälkeen hän työskenteli muutaman kuukauden ajan H.H.Zaphin huonekaluliikkeessä, josta siirtyi sitten David Shanahanin huonekaluliikkeeseen. Werner todisti ahkeruutensa ja osaamisensa uudelle työnantajalleen melko nopeasti, koska hänet ylennettiin liikkeen johtajaksi jo puolen vuoden kuluttua. Vastuullisessa työssään Werner uurasti 1,5 vuotta. Astoriassa Werner oli tutustunut vuonna 1896 Yhdysvaltoihin Oulusta matkanneeseen Helena Sofia Kastelliin (Konttinen, Kauppi, Kastell) tai kukapa tietää, vaikka nuoret olivat tutustuneet jo Oulussa. Vuonna 1904 pariskunta avioitui ja saivat ensimmäisen lapsensa Kaster Robertin vuonna 1905. Werner uurasti hyvässä työpaikassaan David Shanahanin huonekaluliikkeessä mutta halu nähdä uutta kotimaata enemmän johti siihen, että perhe pakkasi tavaransa ja muutti Kalifornian Fresnon piirikunnan Reedleyyn. Sieltä Werner hankki perheelleen maatilan, jonne istutti persikoita, viinirypäleitä ja appelsiineja. Saatuaan maatilansa kukoistamaan, hän möi sen voitolla, kauppamies kun oli, pakkasi kimpsunsa ja palasi perheineen Astoriaan. Vuonna 1911 perheeseen syntyi toinen poika Paavo eli Paul. Astoriaan palattuaan Werner osti aiemman työnantajansa David Shanahanin huonekaluliikkeen itselleen. Hän laajensi myymälää, lisäsi varastoa ja rakensi Astoria Furniture Companyn nimellä olleen alemman Columbia joen alueen suurimman ja hienoimman huonekaluliikkeen.

Vuonna 1922 joulukuun 8. päivän Albany Evening Herald-sanomalehti kertoi järkyttävän uutisen Astoriasta. Tuli oli tuhonnut suuren osan Astorian kaupunkia. Erittäin tuhoisa tulipalo sai alkunsa Thiel Brothers ravintolasta ja levisi laajalle Astorian kauppakortteliin kovan pohjoistuulen vuoksi. Suuri määrä palomiehiä oli taistellut tulipaloa vastaan mutta 26 korttelia pääasiassa puurakenteista kaupunkia tuhoutui täysin. Tuhoutuneiden rakennusten joukossa oli useita pankkeja, hotelleja, teattereita, sanomalehtien painotaloja, ravintoloita, myymälöitä, paikallinen postitoimisto sekä Werner Fellmanin Astoria Hardware company- niminen myymälä. Tuhojen rahallisen arvon kerrotaan lehdessä olleen 15 miljoonaa dollaria, joka tuntuu nykyrahassa pieneltä summalta moiseen tuhoon nähden mutta rahanarvo oli silloin toinen. Taloudellisten menetysten lisäksi tulipalon kerrottiin vaatineen kaksi kuolonuhria. Kuolonuhreista toinen oli pankinjohtaja ja Fordin autoliikkeen omistaja Norris Stables. Stablesia ei tappanut itse tuli vaan hän kuoli saatuaan sydänkohtauksen yrittäessään työntää autojaan ulos palavasta autotallista. Toinen kuolonuhri lehden mukaan oli huonekalukauppias W.H.Fellman. Stablesin kuolema pitänee paikkansa mutta vaikka en löydäkään tulipalon jälkeisistä sanomalehdistä selitystä sekaannukseen, Werner Fellmanin kuolema oli uutisankka. Tulipalon vuoksi hän kyllä kärsi suuret taloudelliset tappiot mutta suomalaisen sisun ja sinnikkyyden voimalla hän rakensi palaneen myymälän tilalle uuden hienon kaksikerroksisen rakennuksen kaupungin parhaalle liikepaikalle.

Wernerin myymälä ei ollut pelkkä huonekalukauppa vaan monipuolisen tuotevalikoiman tavaratalo. Myynnissä oli kaikkea lattiapäällysteistä, astioista ja kodinkoneista naisten vaatteisiin ja miesten tarvikkeisiin. Marraskuussa 1925 Werner laajensi vielä toimintaansa ostamalla yhdessä astorialaisen pankkiirin Frank Pattonin kanssa Freeland Table companyn. Se oli alun perin pieni pöytiä valmistava verstas, jonka tilalle rakennettiin uusi ja nykyaikainen tehdas. Tehdas oli erikoistunut paikallisesta puusta, lepästä, pähkinäpuusta ja mahongista, tehtyihin ruokasalien pöytiin, työpöytiin ja uuden muodin mukaisiin huonekaluihin. Tehdas työllisti useita myyntiedustajia ja 55 taitavaa sekä korkeasti palkattua ammattimiestä. Myymälän puolella työskenteli lisäksi 20–30 naista tai miestä virkailijoina ja myyjinä. Wernerin tehtaan valmistamia tuotteita myytiin kaikkialle Yhdysvaltoihin.

Werner Fellmanin ja Helena Kastellin pojista Kasten Robert opiskeli jonkin aikaa esilääketieteellisessä yliopistossa ja vuoden lääketieteellisessä mutta seurasi lopulta isäänsä tavaratalon johtajana. Hän meni naimisiin Lillian Margaret Littnerin kanssa ja heille syntyi ainakin yksi tytär. Paavon eli Paulin myöhemmistä vaiheista minulla ei tätä kirjoittaessani ole enempää tietoa. Olen saanut tietooni, että myös hänellä olisi elossa olevia jälkeläisiä mutta he eivät ehtineet vastata yhteydenottoihini ennen artikkelin julkaisua.

Werner Fellman oli siis erittäin sitkeä ja kunnianhimoinen yrittäjä. Mutta hän oli myös vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän oli monen paikallisen järjestön ja yhdistyksen jäsen. Hän toimi useamman vuoden kauppiasliiton puheenjohtajana sekä kauppakamarin johtajana. Astorian kouluhallituksen ja rakennuskomitean puheenjohtajana sai hän aikaan sen, että paikallisia kouluja korjattiin ja uusia rakennettiin. Werner valvoi intohimolla näiden rakennusten rakentamista ja juhlisti ylpeänä niiden valmistumista. Vuonna 1923 Werner Fellman nimitettiin Suomen konsuliksi Yhdysvaltojen luoteisosaan mutta koska hän toimi myös yksityisyrittäjänä, hänen toimivaltansa rajattiin vuonna 1925 koskemaan vain Oregonin osavaltiota. Toimiessaan konsulina hän matkusti myös Suomeen, jossa hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ensimmäisen luokan ansiomerkki. Werner Fellmanin kerrotaan olleen innokas oppimaan yhteiskunnallisia asioita, hän oli perehtynyt politiikkaan sekä talouteen ja todisti olevansa kyvykäs ja menestyvä kaikessa mihin ryhtyi. Hänellä oli korkea moraali sekä vahvat periaatteet ja hän oli erittäin velvollisuuden tuntoinen. Ihmisenä hänen kerrotaan olleen sydämellinen ja hänellä olikin laaja joukko uskollisia ystäviä sekä koko astorialaisen yhteisön tuki siellä toimiessaan.

Vuonna 1939 Werner Fellman siirtyi Astoriasta hieman isompiin ympyröihin Seattlen Ballardiin. Siellä hän hankki omistukseensa Scandia Furniture Companyn ja työskenteli yrityksessään aina kuolemaansa saakka. Werner Fellman kuoli vuonna 1954 73-vuotiaana ja hänet on haudattu Seattlen Evergreen-Washelli Memorial Park:iin. Muistokirjoituksen mukaan häntä jäivät suremaan vaimo Helena, kaksi lasta ja neljä lastenlasta sekä joukko ystäviä ja sukulaisia. Vaimo Helena kuoli ja haudattiin miehensä viereen 12 vuotta myöhemmin. Kasten kuoli vuonna 1993 ja Paavo (Paul) 2003. Erään lähteen mukaan Paavolla oli ainakin Bill-niminen poika.

Tiedot Wernerin elämästä on koostettu useista lähteistä, tärkeimpänä Columbia jokilaakson historia. Valitettavasti eri lähteissä oli ristiriitaisuuksia vuosiluvuissa ja muissakin Wernerin elämään liittyvissä asioissa esim. työpaikkojen järjestyksessä ja työsuhteiden kestoissa. En antanut sen kuitenkaan estää tarinan kirjoittamista ja valitsin tiedot, jotka omasta mielestäni olivat loogisia tai vastasivat aikaisempia omia tutkimuksiani.

Artikkelin otsikkokuvassa: Fellman Furniture Buffet, Astoria, Oregon

Lähteitä:
History of the Columbia River Valley From The Dalles to the Sea, Vol. III, Published 1928, Pages 576 – 579, Author: The S. J. Clarke Publishing Company
Albany Democrat-Herald, 08 Dec 1922, Page 1
https://www.findagrave.com/memorial/71883671/werner-h_-fellman
Kuvat: https://www.theforsstromhouse.com ja Flickr