Josu, suku ja elämänmaku

Tarinani perustuu Eero Pääkkösen 21.1.1998 tekemään isoäitini Hilma Lukkarin haastatteluun, joka on julkaistu Hiidenportilta Kallioiselle – perinnekirjassa vuonna 1999. Tarinan otsikko on suora lainaus alkuperäisestä tarinasta, tarinaa itsessään en kopioi, lainaan vain muistiinkirjattua tietoa.

Haastattelun aiheena oli Eero Pääkkösen isän kasvatti-isä Josu Paavali Pääkkönen. Vuonna 1998 jo 93-vuotias isoäitini Hilma muisteli mielellään mennyttä aikaa ja hänen muistinsa toimi tuolloin vielä erittäinkin hyvin. Olen harmitellut usein, että en itse kirjaillut hänen muistelmiaan muistiin. Lähes 100 vuoden elämäntaipaleelle oli sattunut yhtä ja toista mielenkiintoista ja muistiin kirjoittamisen arvoista mutta eipä saanut silloin aikaiseksi. Onneksi jotain on säästynyt toisten käsien kautta.

Josu Paavali Pääkkönen syntyi toukokuussa 1888 Sotkamon Sumsan kylän Ruokomäessa Paavo Pääkkösen ja Fredrika Härkösen kolmantena lapsena. Mummoni muistelee tarinassaan Josun syntyneen Hiltusessa, joka oli Sumsa nro.3 Ruokomäen torppa. Rippi- ja henkikirjoja tutkimalla selviääkin, että Paavo Pääkkösen äiti Agneta Härkönen on jäätyään leskeksi miehestään Johanista vuonna 1968, Paavon ollessa 14-vuotias, muuttanut Ruokomäen päätalosta Hiltunen-nimiseen torppaan asumaan. Torpassa asui Agnetan ja lasten kanssa myös neuloja Hermanni Härmä. Mikäpä lie Hermannin ja Agnetan suhteen laatu ollut aiemmin mutta heinäkuussa 1888 pariskunta vihitään. Hermannin ja Agnetan kanssa Hiltusen torpassa asuu Agnetan vanhin poika Påhl eli Paavo ja vuodesta 1881 myös hänen vaimonsa Fredrika Härkönen. Hilman muisteluksien mukaan Härkösten suku on Ristijärven Hiisijärven kylästä ja Pääkköset Vieksi Huuhilon kylästä. Ja tarkistuksen jälkeen voin vahvistaa, että vaikka Fredrika onkin syntynyt Ylisotkamossa, on hänen isänsä juuret Hiisijärven Härkölässä. Huuhilon kylästä en tätä ennen ollut kuullutkaan mutta selvittelyn jälkeen olen oppinut taas uuden asian ja kyllä; Paavon isä Johan on syntynyt Vieksin Pääkkölässä, joka ilmeisemmin on sijainnut Vieksin Huuhilon kylässä Kellojärven rannalla.

Vuonna 1888 toukokuussa vain kolme kuukautta aiemmin leskeksi jäänyt Fredrika eli Riika, kuten häntä kutsuttiin, synnytti Josun. Paavo oli kuollut jäsentautiin vain 33 vuotiaana. Jäsentaudin oletetaan olleen jonkin sortin reuman. Kovin vaikea ja tappava tauti on kuitenkin ollut, kun noin nuorena on vienyt raavaan miehen. Riika menee uusiin naimisiin vuonna 1897 Pekka Pulkkisen kanssa ja saa vielä kaksi tytärtä. Kaiken kaikkiaan Riika synnytti viisi lasta, joista Johannes Pääkkönen kuoli 22 vuotiaana tuntemattomaan tautiin ja Eeva Pulkkinen 2 vuotiaana tulirokkoon. Kolme lapsista varttui aikuisiksi ja yksi näistä oli Josu. Josun vanhin sisar Fanny oli isoäitini Hilman äiti eli Josu oli hänen enonsa.

Josu menee naimisiin Katerman Honkavaaran torpassa syntyneen Ateeli Immosen kanssa ehkä joskus 1910-luvulla. Henrikirjojen mukaan Ateeli oli vuonna 1913 Ontojoen Joenaluksen talossa piikana ja Josu asui Sumsan kylän yhteismaalla. Vuosina 1918-19 Josu ja hienommin kirjattu Adéle (kastekirjassa nimi on kuitenkin Ateeli) asuvat Riikka-äidin kanssa Ontojoen Rajalan talossa ’loisina’. Valitettavasti rippi-ja henkikirjatiedot ovat salattuja tuosta nykyisyyteen päin, joten en pysty varmistamaan tietoja mistään. Mummoni Hilman kertoman mukaan Josu muutti myöhemmin vaimoineen Ontojoen Lehdolle rakentaen sinne ison pirtin Rajalan isännän Konsta Lukkarin ja toisen ontojokelaisen Kusti Raution kanssa. Lehdon talo on sijainnut Rajalan peltojen takana ja rakennettu oletettavasti valtiolta lohkaistulle maalle. Talon saunan ja kamarin kerrotaan olleen nykyisen Ontojoen kansakoulun paikalla sijainneen Haaralan tilan entisiä rakennuksia. Haaralan ja Teponjoen tilat on omistanut aikoinaan kauppias Antti Tikkanen mutta 1920-luvun alkupuolen konkurssin jälkeen molemmat tilat pakkohuutokaupattiin. Haaralan tilalla on vielä 1920-luvun alussa sijainnut Antti Tikkasen omistama kauppaliike, jopa kestikievarikin, ja kaupanhoitajana toimi Eemil Piirainen.

Josu ja Ateeli eivät saaneet omia lapsia mutta he ottivat ottolapsekseen Ateelin sisaren pojan Gunnarin, jonka poika on Hilman haastattelun tehnyt Eero. Lehdon pirtti rakennettiin tarinan mukaan isoksi, koska Josu oli seudulla tunnettu pelimanni ja pirtissä aiottiin pitää tansseja ja juhlia. Mummoni mielestä Josu oli ihan hyvä haitarinsoittaja, ainakin noin itseoppineeksi.

Kuvassa Josu, Ateeli ja Gunnar. Kuva Hiidenportilta Kallioiselle- kirjasta, kuvan omistaa Eero Pääkkönen

Lehdon talossa oli lehmä tai kaksi, joita Ateeli hoiteli Josun ollessa ”keikkamatkoillaan” tai muissa talon ulkopuolisissa töissä. Kovin kaukana ei Josu soittoreissuillaan käynyt, lähikylissä yleensä, mutta matkaa taivallettiin edestakaisin kesällä kävellen ja talvella hiihtäen. Soittajan elämä on ollut siihenkin aikaan raskasta, kun on yömyöhällä palannut ”keikaltaan” ja aikaisin herätetty jo muihin töihin. Ateeli oli mummoni mukaan asiassa tiukka. Riika-mummon oli kertonut Hilmalle, että ”Ateli ottaa Josua aena seäristä ja vettää sängystä lattialle niin, että peä sannoo koli-koli”. Kovin on sikiuninen mies ollut. Mummoni oli kerran juotunut viemää Josua hevosella Vieksijoelle häihin soittamaan uudenvuoden paukkupakkasilla. Kyliltä oli kerätty porokengät ja turkki, jotta mummoni tarkenisi lähteä ja soittamaan Josu oli päässyt.

Hilman kertomuksen mukaan Josu oli huumorintajuinen, sanavalmis mies, joka tykkäsi kujeilusta. Kylillä sanottiin: ” se on taas niitä Josun juttuja”. Hänellä sanotaan olleen avara sydän ja sosiaalinen mieli. Josu ja Ateeli olivat Gunnarin lisäksi ottaneet huollettavakseen myös liikuntakyvyttömän, kehitysvammaisen Annin. Soittaessaan Josu ei suostunut viinaksia nauttimaan vaikka niitä tarjottiin ahkeraan. Josun sanoin: ”jos hän ottaa, sillon peli katkijjaa”. Sitä, milloin Josu on kuollut, en tarkkaan tiedä mutta hautajaisissa on ollut porukkaa paljon. Lienee paikallinen pelimanni ollut kaikkien tuttu ja suosittu mies yhteisössään. Ateeli oli surkutellut Josun kuoleman jälkeen, että lieneekö hän sen aiheuttanut. Oli jälleen kerran ottanut miestään sääristä ja vetänyt ”koli-kolia” lattialle. Ei vaan ollut tiennyt, että Josu oli yön aikana halvaantunut. Edellisenä päivänä Josu oli valitellut väsymystään ja päänsärkyään kaivaessaan Gunnarin kanssa ojia. Ateeli oli lämmittänyt miehelleen saunan mutta eipä auttanut tällä kertaa. Viikon halvaantunut mies sinnitteli tässä maailmassa ja kuoli sitten Lehdon pirttiin. Täytynee käydä etsimässä mummoni tarinassaan mainitsema ”Josun kaunis risti Ihalaisen kankaalla”.

Vaikka elämä ”ennen vanhaan” on ollut tiukkaa ja armotonta, on silloin osattu nauttia elämän pienistä iloista ehkä meitä nuoremman polven ihmisiä paremmin. Pienet soitannat ja tanssit talvisin talojen pirteissä ja kesäisin pihamaalla, ovat olleet pakokeinoja arjen raadannan keskellä ja tärkeitä sosiaalisia tapahtumia, joista moni on itselleen löytänyt myös puolison. Kiitos siis pelimanni-Josulle tärkeästä viihdyttäjän työstä vuosikymmeniä sitten!

P.S. Sukututkijan lähteet ovat lähes ehtymättömät: Josun kuolinaikaa ei löytynyt mutta hän on kuollut ennen vuotta 1939. Hänen vaimonsa Ateeli on kuollut 23.3.1944.