Tulen tuho – huhtikuinen tragedia vuonna 1880

Muistan kuulleeni ensimmäisen kerran jo lapsena surullisen tarinan, jonka tapahtumapaikka on alle kilometrin päässä syntymäkodistani. Mummoni kertoi tarinaa mutta tapahtumien aikaa tai henkilöitä en muista koskaan kuulleeni, eikä kukaan myöhemmin asiaan selvitellessäni muistanut senkään vertaa. Luultavasti tarina itsessään tunnettiin mutta kukaan ei tuntenut yksityiskohtia. Paljon myöhemmin, mummoni jo mentyä ajasta iäisyyteen, kun sukututkimusharrastukseni laajeni myös paikallishistoriaan ja erityisesti oman syntymäkyläni tapahtumiin, lapsena kuulemani tarina muistui mieleeni ja halusin selvittää sen paikkansa pitävyyttä. Tarina kertoi läheisen torpan tragediasta. Perheen äiti oli lähtenyt noutamaan naapuritorpasta perheelleen maitoa mutta ei ollut voinut ottaa lapsiaan mukaan vaan jättänyt heidät odottamaan torpan sisälle ja teljennyt oven ulkopuolelta. Kyseinen torppa oli lähellä vettä, joten äiti ehkä pelkäsi lasten karkaavan hänen peräänsä ja joutuvan vaaraan. Äidin poissa ollessa torppa oli kuitenkin syttynyt tuleen ja palanut poroksi lapsineen. Tarinan mukaan jäljellä oli vain torpan rauniot ja lasten sydämet siinä missä teljetty ovi oli ollut. Tarina kuulosti lapsesta synkältä ja pelottavalta, ehkä jopa epäuskottavalta. Ja vain tarinaksi sitä toivoin silloin ja olen toivonut siitä saakka.

Kuten todettu, palasin tarinaan liian myöhään, kun tarinankertoja oli jo poissa. Kukaan tarinan kuulleista ei tiennyt sen enempää. Yritin selvittää asiaa kirkonkirjoista ja muista vanhoista lähteistä mutta ilman tarkempia tietoja tehtävä oli haasteellinen. Uskottelin itselleni kuulleeni vain vanhan sepitetyn kauhutarinan. Äitini kertoi minulle palaneen torpan paikankin ja sen, että paikalta ehkä löytyisi edelleenkin joitain jäänteitä siitä, oli joskus vuosikymmeniä sitten ainakin löytynyt. Aloin jo uskoa tarinaan mutta edelleenkään en saanut mitään selville. Luovutin mutta toivoin joskus voivani selvittää asian ainakin itselleni. Sitten tapahtui onnekas sattuma. Kaivoin tietoja edellisen blogitekstini päähenkilön, valtiopäivämies Simon Moilasen, elämästä ja vanhoja sanomalehtijuttuja lukiessani törmäsin vahingossa ja onnekkaasti toiseen Simon Moilaseen. Meinasin ohittaa jutun, kun huomasin ettei se liittynyt valtiopäivämieheen mutta jatkoin lukemista kuitenkin. Lukiessani lehtiartikkelia eteenpäin kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni, epäusko valtasi mieleni ja yritin sisäistää lukemani……..olin viimein löytänyt lapsuuteni tarinan.

Kun tiesin nyt mitä etsiä, löysin uutisen useammastakin tuon vuoden lehdestä. Ensimmäinen, se heinävuopa, josta neula löytyi, oli Suomalainen Wirallinen lehti nro.69 päiväyksellä 12.6.1880. Uutinen kertoi traagisesta sattumuksesta, joka tapahtui Sotkamon Sumsan kylällä Sahi-nimisessä torpassa. Ontojokiset tietävät Sahin sillan, joka ylittää joen Kallioisen voimalaitoksen alapuolella. Sillalle nimensä antanut torppa (tai silta antanut nimensä torpalle) sijaitsi aikoinaan sillan pohjoispuolella olevan rinteen yläpäässä nykyiseltä tieltä katsottuna Kurikkalammen puolella, siinä Joenaluksen tienhaaran kohdalla. Näin minulle ainakin on kerrottu. Vuonna 1880 nykyisen Sahin sillan paikalla oli vain ehkä vaatimaton siltakyhäelmä, jos sitäkään, koska Kurikkalammen ja Kurikkalahden yhdisti toisiinsa vain vaatimaton puropahanen itse Ontojoen kulkiessa vanhaa väyläänsä Kallioisenlammen kautta Joenalusniemen toisella puolella. Nykyisen kulkuväylänsä joki sai vasta 1950-luvulla, kun voimalaitos rakennettiin ja väylä Sahin kautta ruopattiin nykyiselleen.

Sahi-nimisessä torpassa asusteli vuonna 1880 Simon ’Simppa’ Moilanen vaimonsa Brita Kilposen kanssa. Suomussalmen Kiannankylässä vuonna 1842 syntynyt Simon ja Katerman Rakennusniemestä kotoisin ollut miestään kahdeksan vuotta nuorempi Brita olivat menneet naimisiin vuonna 1876. Jo mainitsemani valtiopäivämies Keinälänniemen Simon Moilanen oli Sahissa asuvan Simonin isoisän isoisä. Ensimmäisen lapsensa, pojan, Simon ja Brita saivat jo reilun kuukauden kuluttua vihkimisestä ja toinen poika syntyi siitä 2,5 vuoden päästä. Sahi-nimistä torppaa ei löydy henki- eikä rippikirjoista, siksikin asian tutkiminen on aiemmin ollut lähes mahdotonta. Simon ja Brita löytyvät Sumsan kylältä henkikirjoista muiden ”kerjäläisten ja köyhien” joukosta. Lehtiuutisen mukaan Sahi oli kuitenkin jonkinmoinen torppa, tuskinpa kovin häävi mutta antoi tarvittavan suojan. Uutisen mukaan asuintuvan lisäksi pihapiirissä oli kota, jossa ilmeisesti oli nuotio vesipataa varten.

Huhtikuisena perjantaina äiti-Brita on touhunnut lastensa kanssa normaaleja, arkisia puuhia, ainakin pyykiä oli pesty ulkokodassa. Ulkona myllersi kova kevätmyrsky. Brita ja pojat August sekä Herman Viktor olivat saaneet seuraa Britan sisaren Caisa Gretan lapsista. Caisa Greta oli piikonut Sotkamossa jo useita vuosia ja pyöräyttänyt siinä samalla kaksi aviotonta lasta, pojan ja tyttären. Johan ’Juhana’ Viktor oli keväällä 1880 jo melkein seitsemän vuotias ja tytär Alma oli juuri täyttänyt kolme. Simonin ja Britan pojista August oli alkuvuodesta täyttänyt neljä ja Herman Viktor oli ehkä juuri oppinut kävelemään, olihan hän jo 1,5-vuotias. Vuonna 1880 Caisa Gretankin ilmoitetaan olevan Sumsankylällä löysäläisenä eli ilman piikomispaikkaa. Jossain Caisa Greta oli kuitenkin toimittamassa asioitaan, koska oli jättänyt lapsensa sisarensa Britan hoitoon. Myös Simon oli poissa kotoa, ehkä hankkimassa jonkinmoista elantoa perheelleen, joko metsästäen, kalastaen tai ihan palkollisena. Brita oli kuitenkin juuri tuona kevätpäivänä torpassa neljä lasta seuranaan. Pyykiä pestyään oli Brita päättänyt piipahtaa läheiseen torppaan asioille, ehkäpä hakemaan maitoa, kuten lapsuuden tarinassani. Ja ehkäpä juuri Raketin torppaan, joka näkyi Sahin torppaan selvästi Kurikkalammen toiselta puolen. Raketin torpassa asui tuohon aikaan Anders Laatikainen morsiamensa Gretan kanssa, omat isoisovanhempani Olli Lukkari ja Anna Kaisa Meriläinen muuttivat Rakettiin vuonna 1882. Kuten tarinassakin, myös uutisessa kerrotaan Britan jättäneen lapset torppaan lähtiessään pikaisesti käymään naapurissa. Ja kuten tarinassakin, sitten tapahtui kauheita. Pyykinpesun jälkeen kotaan jäänyt tuli oli myrskyssä saanut uutta voimaa ja sytyttänyt ulkona olleen kodan. Siitä tuli oli levinnyt asuintupaan, jossa kohtalostaan vielä tietämättömät pienet ihmiset 7-vuotiaan Johan Viktorin johdolla odottivat Britan palaavan. Oliko Brita pönkännyt tuvan oven ulkopuolelta, kuten tarinassa kerrotaan vai oliko myrskytuuli kaatanut jotain estäen ovea aukeamasta pakoon pyrkiville lapsille. Pahin tapahtui ja Britaa todellakin odotti kotiin palatessa torppa täydessä tulessa.

Lehtiuutisen mukaan lasten jäänteet löydettiin palaneesta rakennuksesta oven kohdalta. Poliisiviranomaisten selvitysten mukaan ei ollut aihetta epäillä väkivallantekoa tai tahallisuutta palon syttymisessä. Surkea oli kohtalo neljän pienen lapsen mutta tapahtuma jätti jälkensä myös vanhempiin. Caisa Greta synnytti tammikuussa 1882 pojan, jolle antoi nimeksi August mutta kuoli keuhkotautiin jo vuonna 1885 vain 38-vuotiaana. Simon ja Brita saivat vuonna 1882 Kaarle-pojan, tyttären Anna vuonna 1884 ja pojan Eeti 1887. Kaarle kuoli vuonna 1883 aiheuttaen lisää surua paljon kokeneille vanhemmilleen. Lähteiden mukaan Simon ja Brita asuivat vuosina 1904-1907 Tipasojan Ikolan Kirjoitusmäki nimisessä mäkituvassa, vuonna 1907 Simon kuoli pöhöön 65-vuotiaana. Tytär Anna muutti vuonna 1909 Tornioon enkä ole hänen elämäntarinaansa tutkinut. Rippikirjojen mukaan Britan henkinen tasapaino järkkyi tulipalon jälkeen ja hän oli hoidettavana Kuopiossa Niuvanniemen mielisairaalassa. Simonin kuoleman jälkeen Brita eli henkikirjojen mukaan Sumsankylällä köyhänä, entiselleen hän ei enää palannut vaan mainitaan mielenvikaisena. HUOM! Lisäys lopussa. Huhtikuinen tragedia jätti parantumattomat jäljet lapsensa menettäneen äidin hauraaseen mieleen. Ilon tunne siitä, että löysin viimein vahvistuksen tarinalle, sen tapahtumien kulun, paikan ja henkilöt, vaihtui nopeasti suruun siitä, että neljä lasta: August, Herman, Johan ’Juhana’ ja Alma eivät koskaan saaneet mahdollisuutta varttua aikuisiksi. Olkoon tämä kirjoitus kunnianosoitus heidän lyhyille elämilleen. Ehkäpä ensi kesänä käyn paikalla, jonne kaikki heidän kohdallaan päättyi.

Lisäys: Artikkelin kirjoittamisen jälkeen sain blogiini kommentin, jonka mukaan muutin Simonin ja Britan viimeisintä yhteistä asuinpaikkaa. Lisäksi kommentoija kertoi, että hänen tietojensa mukaan Brita olisi asunut Raketissa leskeksi jäätyään. Lähteistä tätä on haasteellista varmentaa mutta mahdollistahan se on. Raketissa asui tuolloin isoisoäitini leskenä kolmen lapsensa kanssa. Kaksi lapsista oli jo omillaan. Ehkäpä juuri siksi Moilasen perheen tragedia on ollut tuttu isoäidillenikin.