Olen törmännyt kirjallisissa lähteissä tapahtumaan jo vuosia sitten mutta ohittanut sen pysähtymättä miettimään sen enempää. Nyt muutama viikko sitten perinteisellä hautausmaakierroksella Kuhmossa seisahduin siunauskappelin edessä olevan muistopaaden kohdalle ja katsoin nimilistaa sen toisessa kyljessä. Kuvasin paaden (paasi artikkelikuvassa) ja olen tuijottanut kuvaa viime viikkoina moneen kertaan miettien ja pohtien sen nimilistan syvempää olemusta. Paasi on siis Kuhmon Partisaaniuhrien muistomerkki ja paateen on hakattu vuosiluvut 1942-1944 ja teksi.” Ei vapautta ilman uhria”. Tällä kertaa päätin olla ohittamatta asiaa ja selvittää mitä asiaa minun olisi syytä muistaa tuon paaden edessä.

Suomi oli selvinnyt talvisodasta suurin menetyksin – ei häviäjänä mutta ei voittajanakaan! Välirauha päättyi virallisesti sodanjulistukseen 26.6.1941 mutta sotatoimia oli ollut käynnissä jo useamman päivän. Tarinani ei kuitenkaan liity itse virallisiin sotatoimiin, niistä on jokainen halukas kuullut tarpeekseen tai pystyy niihin halutessaan paneutumaan. Lähteiden määrä ja kirjo on melkoinen. Valitettavasti sodassa ei ole sääntöjä, ei ole peliohjeita, joita noudattamalla joko voittaa tai häviää. Jokainen osallinen pyrkii tavoitteeseensa keinoilla, jotka katsovat tarpeellisiksi ja joskus ne keinot ovat kaiken ymmärryksen ulottumattomissa. En syytä, enkä puolustele ketään tai mitään osapuolta. Sota on sotaa, jossa viattomat kärsivät ja tehdään tekoja, jotka olisivat saaneet jäädä tekemättä! Jatkosodan aikana neuvostopartisaanit tekivät lähteiden mukaan 45 iskua rajan tälle puolelle. Partisaanien eli sissien iskut kohdistuivat pääasiassa siviiliväestöön tarkoituksena aiheuttaa pelkoa ja hämmennystä sekä siviiliväestössä että sotilaissa. Partisaanit jättivät jälkeensä palavat talot kuolleine asukkaineen, veivät mennessään kaiken irti lähtevän ja joskus säästivät jonkun asukkaan hetkeksi kertomaan tietojaan ennen kuin hänetkin vaiennettiin. Iskuissa, joita tehtiin Suomen kyliin lähes koko itärajan pituudelta, kuoli lähteiden mukaan 181 siviiliä. Osa kylistä kadonneista jäi kadoksiin, eikä heidän kohtaloansa tiedetä. Kuhmon kyliin iskuja tehtiin viisi, joista heinäkuussa vuonna 1942 iskut Kurkivaaraan ja Kuumuun sekä syyskuussa Viiksimoon. Kuhmon muistomerkin nimistä kahdeksan liittyvät torstaipäivään 24.9.1942 ja tapahtumapaikkana on Kuhmon Viiksimon kylä.

Ote Maanmittauslaitoksen kartasta vuodelta 1975.

Viiksimon kylä sijaitsee Kuhmon keskustasta koilliseen aivan nykyisen rajavyöhykkeen vieressä. 1940-luvulla taloja kylään kuului seitsemän ja asukkaat Viiksimonniemellä olivat pääasiassa Heikkisiä. Muistopaateen hakattujen partisaani-iskussa kuolleiden nimilista olikin juuri se, joka pysäytti ja sai aikaan kiinnostuksen tapausta kohtaan: Heikkinen, Heikkinen, Heikkinen, Heikkinen…..

Koska asia on suhteellisen tuore, on tapahtumista saatu melko yksityiskohtainen ja luotettava kuvaus. Lähteissä on kuitenkin myös sekoitettu mukaan epäselvää tietoa ja jopa propagandaa venäläisvangin kuulustelupöytäkirjan muodossa. Tapahtuman itse kokeneet ja siitä hengissä selvinneet tietänevät asian kuitenkin parhaiten. Sellaisia kuvauksiakin onneksi löytyy, tosin niissäkin on virheitä ainakin uhrien ikävuosissa. En kopioi useastakin lähteestä löytyviä haastatteluja tänne, niihin voi halutessaan tutustua jokainen itse. Kirjoitan lyhennetyn koosteen tapahtumista ja sen lopputuloksesta yrittäen kunnioittaa iskussa kuolleita ja eloon jääneitä uhreja.

Uutelan pirtti

Vaikka rajalla asuttiin ja sota käynnissä, oli Viiksimon kylän väki jäänyt asumaan taloihinsa. Viiksimonniemen talojen Uutelan, Tyvelän ja Välitalon väki oli lähtenyt itse kukainenkin omiin toimiinsa. Viiksimojärven toisella puolella oli kaksi taloa ja muutaman kilometrin päässä talot Särkinen ja Kohola (eivät näy karttaotteessa), arkisessa aherruksessa lienevät hekin olleet, olihan tosiaan torstaipäivä. Viiksimonniemen talojen Heikkiset olivat lähisukua keskenään. Uutelan isäntänä hääri hieman reilu 5-kymppinen Juuso Heikkinen. Hänellä ja Impi Reeta Heikkisellä (Korpisalmen Heikkisiä syntyjään) oli kaikkiaan viisi lasta: tyttäret Martta, Impi Katri ja Aili sekä pojat Veikko ja Eino. Perheen tyttäret olivat lähteneet evakkoon juuri ennen sotaa eli paikalla olivat vain pojat Veikko ja Eino. Kohtalokkaana torstaina isä-Juuso oli lähtenyt 17-vuotiaan Veikon kanssa metsään kokemaan linnunpyydyksiä, 13-vuotias Eino jäänyt kotiin nostamaan naurista ja äiti-Reeta mennyt lehmän kanssa lähimetsään.

Johan-Jussi Heikkinen pajassaan vuonna 1915. Kuva:Finna/Samuli Paulaharju
Anders-Antti Heikkinen tekee tuohitöitä vuonna 1915. Kuva:Finna/Samuli Paulaharju

Välitaloa asutti Mikko Heikkisen perhe. Mikon isä Johan ja Juuson isä Anders olivat veljeksiä eli Mikko ja Juuso olivat ensimmäiset serkut. Johan ja Anders asuttivat 1800-luvun lopulla ja 1900-alussa perheineen Viiksimonniemen silloin vielä jakamatonta Niemelän tilaa, Tyvelässä asui ennen Pulkkisia. Johan ja Anders olivat ilmeisesti tunnettuja karhunkaatajia, koska vuonna 1915 Samuli Paulaharju oli matkoillaan käynyt heitä kuvaamassa ja haastattelemassa. Sekä Anders että Johan kuolivat 1930-luvulla eli eivät olleet enää näkemässä näitä kauheuksia ja Niemeläkin oli jaettu kahtia. Mikko oli heinäkuussa täyttänyt 49 vuotta ja hänen vaimonsa Anna Lyyti Haverinen oli miestään kolme vuotta nuorempi. Lapsia oli siunaantunut yhdeksän, joista vanhin tytär Elsa oli jo Rautavaaralla naimisissa. Viiksimossa paikalla olivat tyttäristä 21-vuotias Hilja, 18-vuotias Anna, 11-vuotias Tyyne ja perheen kuopus 3-vuotias Helli. Perheen pojat olivat mukana askareissa hekin: 16-vuotias Vieno, 14-vuotias Toivo, 7-vuotias Onni ja 6-vuotias Tauno. Välitalossa asui myös huonemiehenä Saunajärven Jauholasta kotoisin ollut 34-vuotias Juho Jauhonen sekä hänen vaimonsa Anni. Annin kävely oli ontuvaa ja siksi häntä nimiteltiin ”Lyyhä-Anniksi”. Välitalon arkiaskareena tuona syyskuun päivänä oli perunannosto ja kaikki talonväki pellolla.

Tyvelässä isännöi Mikon viisi vuotta vanhempi veli Matti. Matin vaimo lienee kuollut, koska häntä ei tapahtumia koskevissa lähteissä mainita. Henkikirjoissa 1920-luvulla Matin vaimona mainitaan vuonna 1897 syntynyt Kaisa, hän lienee siis kuollut ennen vuotta 1942. Ihan yksin Matti ei taloaan kuitenkaan asuttanut vaan hänellä oli 21-vuotiaat kaksospojat Eino ja Veikko. Matti oli tuona torstaina lähtenyt noin puolen kilometrin päähän katsomaan heinäsuovaansa ja kaksoset tekivät kotipihassaan ladon pärekattoa.

Viiksimon kylän Mikko, Matti ja Juuso Heikkisen lapsia vuonna 1928. Edessä pienimmät vasemmalta: Välitalon Vieno-poika, Aili myssy päässä ja Veikko käsi taskussa. Takana vasemmalta: Mari, Hilja, Anna, Martta, Aino ja Impi. Takana pojat vasemmalta: Eino T., Matti ja Veikko.

Tuona syksyisenä torstai-iltapäivänä kaikkien kolmen Viiksimonniemen talon asukkaat olivat siis ulkona omissa askareissaan. Noin klo.14 kylään saapui kutsumattomia vieraita kohtalokkaine suunnitelmineen. Kymmenisen konepistoolein varaustautunutta neuvostopartisaania saapasteli kohti Välitalon perunamaata samalla, kun osa joukkiosta keräsi Uutelan ja Tyvelän väkeä kokoon ja vei heidät läheiseen metsään, Mattikin oli heinäsuovaltaan löydetty ja otettu mukaan. Perunannostajille annettiin tiukka määräys lähteä partisaanien mukaan, vain Toivo-poika sai luvan riisua hevonen aurasta. Partisaanien silmien välttäessä Toivo pakeni rantahakaan heinäsuovan alle piiloon. Parin tunnin ajan partisaanijoukkio tutki taloja ja raapi mukaansa kaiken tarpeellisen irtilähtevän sekä talojen lehmät. Lopulta talojen asukkaista naiset ja lapset komennettiin Uutelan pirttiin ja miehet Uutelan saunaan. Metsästä linnunrihmoja kokemasta palannut Uutelan Veikko-poika meinasi myös jäädä partisaanien vangiksi mutta ehti juuri ja juuri paeta pirtistä rantatöyrään suojaan. Veikolla oli ollut mukana metsässä kivääri ja hän ehti ottaa sen mukaan mutta patruunoita oli vain kolme, hän ei kykenisi ketään niillä auttamaan vaan Veikko seurasi piilopaikastaan koko surullisen näytelmän.

Saunan ovella seisova partisaani tulitti saunaan komennettuja miehiä ja samaan aikaan Uutelan pirtissä ammuttiin. Uutelan pirtin oven ulkopuolella oli pönkkä mutta sisällä olijoista Välitalon Hilja päätti kuitenkin yrittää vastustaa vihollistaan. Hän hyökkäsi pirtissä olleen partisaanin kimppuun, onnistui kääntää kiväärin piippu kattoa kohti, jonne onneton partisaani lippaansa tyhjensikin. Samalla Uutelan 13-vuotias Eino, tai lapsista joku muu, löi padalla pirtin ikkunan rikki ja toistaiseksi vahingoittumattomat alkoivat pyrkiä ikkunan kautta karkuun. Partisaaneja oli pirtissä pyssyineen kaksi mutta toisella lipas tyhjänä ja toinen kai järkyttyneenä nuoren naisihmisen uskaliaisuudesta ei hetkeen kyennyt tekemään mitään. Niinpä Uutelan pirtin ikkunasta pääsivät pakoon Anni Jauhonen, Uutelan Eino, Välitalon Vieno, Tyyne, Onni, Tauno, Tyvelän Eino ja Välitalon sankarillinen Hilja. Valitettavasti ulkona olleet partisaanit huomasivat paon ja onnistuivat pysäyttämään ampumalla Tyvelän 21-vuotiaan Einon heti pirtin ikkunan alle ja Välitalon 6-vuotiaan Taunon pelolle. Einon pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä ja haavoittunut Tauno kuoli autoon matkalla sairaalaan. Pirtissä Välitalon emäntä Anna Lyyti Haverinen makasi kuolleena sylissään 3-vuotias Helli. Kuolleena oli myös Välitalon 18-vuotias Anna mutta Helli ei päähän osuneesta laukauksesta huolimatta ollutkaan kuollut. Partisaanit tuikkasivat pirtin kiireessä vielä tuleenkin mutta Hellin onneksi se sammui itsekseen savuttuaan aikansa. Uutelan saunassa makasi kolme miestä hengettöminä. Veljekset ja talojensa isännät Mikko ja Matti sekä huonemies Juho Jauhonen olivat kohdanneet tiensä pään mutta heidän allaan makasi valekuolleeksi tekeytynyt Tyvelän 21-vuotias Veikko Armas osumia saaneena mutta hengissä.

Ehkäpä partisaanit olisivat lähteneet pirtistä paenneiden perään täydentääkseen tuhon mutta samaan aikaan kylää lähestyi autoja. Nimittäin noin viikkoa aiemmin oli Tyvelän Matti antanut armeijalle luvan perustaa kenttävartion mailleen. Nyt rakentajat olivat tulossa rakentamaan parakkejaan ja aiheuttivat partisaaneille pikaisen lähdön. Paetessaan partisaanit tulittivat tulijoita, toinen autoista kääntyi hakeakseen apuvoimia ja toinen ajautui tulistusta paetessaa tien ojaan. Suomalaissotilaat säilyivät autonkuljettaja, kapteeni Penttilää lukuunottamatta vahingoittumattomina ja hänkin sai onnekseen vain lieviä vammoja. Partisaani-isku aiheutti Viiksimon kylälle täydellisen kaaoksen. Uutelan isäntä Juuso oli ansalankojan tarkistamisen jälkeen jäänyt vielä metsään halkoja hakkaamaan ja säästyi kauheudelta. Nähdessään ja kuullessaan kylän tapahtumat, hän käveli pakoon 15 kilometrin päähän Kalliojoen Pahkalaan, jonne seuraavana aamuna sai suruviestin. Hänen lehmäpaimenessa ollut vaimonsa Impi Reeta oli löydetty ammuttuna kodin lähimetsän tervahaudan pohjalta. Uutelan lapset säilyivät kaikki vahingoittumattomina, koska tyttäret olivat evakossa ja Veikko-poika onnistui piilottelemaan rantatörmän takana. Uutelan talossa sytytetty palo sammui ja taloon muutti ruumiiden poiskuljetuksen jälkeen väliaikainen kenttävartio. Entiset asukkaat eivät koskaan palanneet Uutelaan.

Tyvelän väki oli asunut tilapäisesti saunassa, koska varsinainen asuinrakennus oli poltettu talvisodan aikaan. Nyt partisaanit polttivat sen saunankin. Perheestä ainoana henkiin jäänyt Veikko Armas ei palannut kotiinsa parannuttuaan haavoittumisestaan, hän jatkoi elämäänsä muualla. Välitalon väestä kuolivat sekä isä-Mikko että äiti Anna Lyyti. Lapsista kaksi kuoli mutta viisi säilyi lähes vahingoittumattomina, neljä heistä onnistui karata Uutelan pirtistä ja Toivo piilotteli perheen koiran kanssa heinäsuovan suojissa. Päähän haavoittunutta Helliä hoidettiin Ruotsissa ja Sveitsissä ja hän selvisi henkiin mutta menetti toisesta silmästä näkönsä. Välitalon pelastunut väki palasi sankari-Hiljan johdolla takaisin kotiin ja asettuivat asumaan samaan pirttiin sotilaiden kanssa. Anni Jauhosen myöhemmistä vaiheista ei ole lähteissä tietoa. Ilman Hiljan uskaliasta vastarintaa kaikki Uutelan pirtissä olleet olisivat eläneet elämänsä viimeisen torstain mutta hänen ansiostaan 6 ihmistä sai uuden mahdollisuuden.

Tällainen oli lyhyesti esitettynä surullinen tarina Kuhmon partisaanien uhrien muistomerkin nimilistan takana. Heikkinen, Heikkinen, Heikkinen……Yhden perheyhteisön kauhun 2 tuntia. Voin vain vaivoin kuvitella millainen tuska ja epäusko on henkiinjääneille jäänyt kannettavakseen koko loppuiäksi. Neuvostopartisaanien tekemistä kauheuksista on viime vuosina kirjoitettu paljon ja aiemmin vaiennettuja asioita on alettu tutkia uudelleen. Noihin kauheuksiin en halua tämän enempää paneutua, menneille emme voi tehdä mitään, emmekä voi kauheuksia kokeneiden kärsimyksiä enää mitenkään lievittää. Toivon vain, että tätä Kuhmon Viiksimon ja monen muun suomalaiskylän jatkosodan aikaan kokemia vääryyksiä ei tapahdu enää koskaan!

Lähteet:

Veikko Heikkisen haastattelut eri lähteistä mm. Kainuun Heikkiset, osa 1. Heikkisten sukureura ry. 2006

wikipedia:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_partisaani-iskut_Suomeen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Partisaani

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/143957-eraan-partisaanin-tapaus-kuhmon-viiksimon-murhenaytelma-24-9-1942/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s