Nikolai Aleksander Nikitin – kauppias Sotkamossa

Vanhojen sanomalehtien lukeminen on nykyään helppoa ja hauskaa, ja mikä parasta, myös ilmaista. Kuten aiemmista jutuistani on jo voinut huomata, lehtien artikkeleista ja pienistäkin ilmoituksista saattaa löytää mielenkiintoisia lisätietoja tuttuihin tarinoihin tai henkilöihin. Tällä kertaa törmäsin Sotkamoon liittyviä lehtijuttuja selatessani muistokirjoitukseen, joka oli osoitettu sotkamolaiselle kauppiaalle Nikolai Nikitinille. Useat meistä sotkamolaisista ovat kuulleet tai lukeneet Niemelässä asuneesta kauppiaasta mutta ainakin minulle hänen tarinansa on muuten tuntematon. Kirjoitus on julkaistu Kaiku-lehdessä nro.2 7.1.1898. Kirjoitan muistosanat sellaisena kuin ne lehteen on painettu, valitettavasti muistosanojen kirjoittajaa ei ole mainittu.

”Muistosanoja vainajasta

Taaskin on kuolonviikate kulkenut niitolla Sotkamossakin, katkaisten lähes 30 vuotta täällä olleen kauppiaan Nikolai Aleksander Nikitinin elämän langan, niinkuin tässä lehdessä olleesta kuolinilmoituksesta on ollut nähtävänä. Aina tulee jälkeenjääneiden mieleen jotakin vainajien elämän ajoilta, jonka tähden on tullut tavaksi lausua heistä muistosanoja julkisuudessakin, ja ainahan niistäkin on meillä jotakin opittavaa ja huomioon otettavaa. Niinpä mainitun vainajankin elämästä ansaitsee tulla täten lyhimittäin yleisölle kerrotuksi.

Vainaja oli syntynyt kreikanuskoisista vanhemmista jouluk. 18 p. 1837, Enontaipaleen seurakunnassa, Herajärven tilalla, jota vanhempansa viljelivät, ja joten siis vainajakin oli nuoruudesta tottunut maanviljelykseenkin. Kumminkin hän sen ohessa alkoi kääntyä kauppa-alallekin, ostaen ja kuljettaen maalaistavaraa Pietariin sekä tuoden sieltä kauppatavaraa kotona myytäväksi. Sittemmin tuli hän kauppapalvelukseen ensin Joensuuhun, sitten Nurmekseen, missä hän sittemmin perusti oman kaupan. Siellä hän v. 1869 tuli naimisiin talontyttären, Amanda Sofia Klemetin (Sopala) kanssa. Pari vuotta myöhemmin osti hän vaimonsa kotitalon Sopalan tilan Sotkamosta, jossa hän harjoitti suurenmoista maanviljelystä ja samalla kauppaa.

V. 1874 möi hän Sopalan, hyvin edullisella hinnalla siihen aikaan, 30 000 markasta. Nyt antausi hän kokonaan kauppa-alalle, rakentaen mainitulta tilalta arenteeraamalleen palstalle, kauneimmalle paikalle kirkonkylästä, sievän Niemelä-nimisen kartanon, missä hän harjoitti liikettään loppuikänsä. Tämän kauppaliikkeen yleishyödyllisen tarkoituksen hän näytti käsittävän myöskin, tuntien olevansa välittäjänä tällä alalla, ja se oli harva poikkeus, jos hän lain kautta haki saamisiaan. Vaikka hän ei ollut käynyt koulua, niin oli hän muuten harjaantunut erinomaisella taitavuudella ja tarkuudella hoitamaan kirjanpidon liikkeessään sekä käyttämään suomenkieltä aivan sujuvasti ja puhtaasti kaikenlaisissa muissakin kirjoituksissa. Aikaa seuraava ja tiedonhaluinen kun hän oli, luki hän useampia sanomalehtiä ja muuta kirjallisuutta paljon, jonka kautta hän kartutti jotensakin laajat yleistiedot. Ja yleensä kansanvalistamista ja yleishyödyllisiä rientoja koskevissa asioissa oli hän aina innokas ja eturivin mies. Niinpä oli hän Kansanvalistusseuran asiamiehenä.

Hän se oli, joka kunnanasiamiehenä ollessaan Sotkamossa v:n 1874 maaliskuun kokouksessa rohkeni tehdä ensimmäisen kysymyksen kansakoulun perustamisesta kuntaan. Tämä ei kuitenkaan silloisissa oloissa saanut ollenkaan kannatusta, päinvastoin jyrkän, jopa ivallisen vastustuksen. Tämä hänen harras toivonsa toteutui vasta 7 vuotta myöhemmin, kun 19. p. syysk. 1881 päätettiin vihdoinkin perustaa kuntaan kansakoulu, jonka johtokunnassa hän oli kauan aikaa, milloin esimiehenä, milloin kirjurina ja jäsenenä. Muihinkin luottamustoimiin hän valittiin usein. Jo Nurmeksessa ollessaan oli hän toimitsiana hätäapu- ja vaivashoitotoimissa, noina kuuluisina hätäaikoina, vuosina 1865-1868. Sotkamoon tultuaan oli hän melkein aina, miltei ainoana pystyvänä miehenä, luottamustoimissa: kuntakokousten varsinaisena- ja varapuheenjohtajana, lainajyvästön johtokunnan esimiehenä, kunnallislautak. varaesimiehenä, vaivaihoidon piirimiehenä, kunnallisten ja kirkollisten tilientarkastajana melkein aina, ja viimeisinä hätäaikoina paikallistoimikunnan varainhoitajana ja kirjurina. Kunnan säästöpankkia, sen perustamisesta 1892 alkaen, hoiti hän tunnetulla tarkuudellaan kuolemaansa asti. Samoin karttaleimakauppa oli hänelle uskottu. Useat kerrat valittiin hän valtiopäivämiehen valitsijaksi ja joskus valtiopäivämiesehdokkaaksi.

Luonteeltaan oli hän niin sanoaksemme ”suora suomalainen mies”; ei mitään erityistä karjalaisluonteen hilpeyttä; verkkaluonteisena ja harvapuheisena esiintyi hän yleisemmissä keskusteluissa, mutta kaikki, mistä hän pääsi puhumaan, oli hyvästi aateltua ja tarkoin punnittua sekä suoraan lausuttua. Mutta pienemmässä seurassa ja ystäviensä parissa ei häneltä tahtonut tarinoiminen loppuakaan, varsinkin kun keskustelu koski vakaampia, yleisiä asioita. Elämänsä viime vuosina näytti hänen ruuminsa voimat vähitellen riutuvan, ja viime kesän vaivasi häntä joku sisäinen vika, jonka tähden hän joutui vuoteen omaksi muutamaan kuukautta ennen kuolemaansa. Henkiset voimat sitä vastoin olivat vahvat loppuun asti, niin että hän aivan täydessä ymmärryksessä sai valmistautua lähtöönsä, ja rauhallisella tunnolla tulevaisesta elämästä jätti hän tämän ajallisen elämän, hyvästellen perheensä aivan viime hetkessä, jouluk. 26 p. k:lo 5 i. pp. 1897. Rauha ja kepeät mullat kunnon miehen ja isänmaan ystävän haudalla!”

Muistokirjoituksesta saa sen käsityksen, että kauppias Nikolai Nikitin oli ahkera, vastuuntuntoinen ihminen ja tärkeä osa sotkamolaista yhteiskunnallista toimintaa. En ole tutkinut Nikolain sukutaustaa tarkemmin, mutta Suomessa sekä nykyisin Venäjän puoleisessa Karjalassa on toiminut useita Nikitin-sukuisia maa- ja laukkukauppiaita. Voi siis olla, että kaupankäynti ei ole ollut Nikolaille vain työtä vaan myös verenperintönä kulkenut ominaisuus. Nikolai Nikitin’in syntymäajassa on myös poikkeamia eri lähteissä, muutaman vuoden heittoja sinne tänne mutta kuollessaan hän oli vain noin 60-vuotias. Varmuutta kuolinsyystä ei ole mutta jokin vakava sairaus lienee aiheuttanut hänen varhaisen kuolemansa. Hänen vaimonsa Amanda Sofia Klemetti oli Ylisotkamon Sopalan tyttäriä, jonka kaksi vanhempaa sisarustaan olivat syntyneet Ristijärven Tenhulassa. Myös Amandan isä ja isoisä olivat syntyneet Ristijärvellä mutta isoisän isä Thomas Erikinpoika Klemetti syntyi vuonna 1745 Tipasojan Klemettilässä, joka oli ollut Klemettien suvun kotitila useamman sukupolven ajan. Sopalassa Nikitin perheineen ehtii asua vain pari vuotta, kun hän jostain syystä päättää myydä tilan Hyrynsalmelta muuttaneelle Jakob Kaartiselle. Mielenkiintoinen yhtälö siinäkin tapauksessa, että Nikolain tullessa Sopalaan sitä emännöi Amandan leskiäiti Sofia vanhimman poikansa Olofin kanssa. Nikolai Nikitin rakensi Niemelän ”kauppakartanon” kauniiseen rantamaisemaan ja muutti perheineen sinne. Kauppiasperheeseen syntyi kaikkiaan viisi lasta, joista vanhin, poika Aleksander, ehti kuolla ennen isäänsä. Aleksander oli ammatiltaan kauppakonttoristi ja kuoli Viipurissa kuolinilmoituksen mukaan ”kovan taudin sairastettuaan” vuonna 1891 vain 21-vuotiaana.

Vuonna 1900 leskiäiti Amandan elämään tuli lisää murhetta, kun perheen tyttäristä Joensuussa tyttökoulussa opiskeleva Olga kuoli tulirokkoon. Hän oli kuollessaan vain 13-vuotias. Surua oli siis Amanda saanut oikein kahmalokaupalla muutaman vuoden aikana ja päättikin muuttaa lokakuussa vuonna 1901 Tampereelle. Pari vuotta hän viihtyi Tampereella ja muutti sieltä Helsinkiin vuonna 1903. Suomen Wirallisessa lehdessä on 2.7.1901 ilmoitus, jossa Nikolain ja Amandan lapsista Matti, Anna ja Nikke ilmoittivat vaihtavansa sukunimekseen: ”Vanamo”. Nimenmuutos tuohon aikaan ei ole mitenkään erikoista. Ulkomaalaisperäisten sukunimien suomentaminen oli tapa sulautua suomalaiseen yhteiskuntaan ja ehkä jopa trendikästä. Äiti Amandan sukunimen vaihdoksesta ei ole mainintaa mutta kuolinilmoituksessa Vanamo on merkitty myös hänen sukunimekseen. Ylioppilas Anna Vanamo (Nikitin) valittiin heinäkuussa 1901 Kurkijoen kirkonkylän kansakoulun apuopettajaksi. Anna päätti suuntautua elämässään apteekkialalle ja suoritti farmaseutin tutkinnon Helsingissä vuonna 1907. Vuonna 1910 Anna anoi erioikeutta suorittaa proviisorin tutkinto vaikka ei ollut palvellut vielä säädettyä aikaa apteekkialalla. Vuonna 1916 Anna meni naimisiin Porissa syntyneen Karl Oskar Blomqvistin kanssa. Myös Karl oli proviisori ja toimi apteekkarina Parkanossa. Heillä oli tiettävästi ainakin kaksi lasta.

Leskiäiti Amanda joutui kohtaamaan vielä lisää murhetta vanhoilla päivillään. Nikolain ja Amanda pojista vuonna 1883 syntynyt Nikolai eli ”Nike” oli käynyt koulua Joensuussa ja Porvoossa. Helsingissä hän kävi Liikemiesten Kauppaopiston. Hän työskenteli yksityisissä kauppaliikkeissä Mikkelissä ja Viipurissa, kunnes vuonna 1906 siirtyi SOK:n palvelukseen. SOK:ssa hän toimi konttoripäällikkönä, prokuristina, teollisuustavaraosaston hoitajana sekä matkustajana, työnimike, joka on minulle ainakin ihan outo. Työn ohella hän toimi kirjanpidon opettajana Osuustoimintaopistossa. Yhteishyvä-lehteen kirjoitetussa muistopuheessa häntä muistellaan pidettynä ja arvostettuna työntekijänä sekä innostavana ja asiallisena opettajana. Nike Vanamo oli naimisissa Aino Forsströmin kanssa ja heillä oli vuosina 1910 ja 1911 syntyneet lapset. Mikä liekään maailmassa ahdistanut Nikeä niin, että hän päätti itse tehdä lopun elämästään ja ampui itsensä juhannuksena 1914 kesäasunnollaan Espoon saaristossa Vapaaniemessä. Lehtiartikkelin mukaan Nike oli pyytänyt ystäviään juhannuksen viettoon juuri alkaneen kesälomansa kunniaksi. Nike perheineen ja ystävineen olivat viettäneet iloisina keskikesän juhlaa aina aamuun saakka, kunnes noin klo. 4 aamulla, kun seurue suunnitteli nukkumaanmenoa, oli hän aivan yht’äkkiä hakenut asunnosta Browningin ja ampunut sillä itseään päähän keskellä puutarhaa ja ilmeisesti vieraiden läsnäollessa. Paikalla olleiden mielestä ei tapahtumalle voinut olla muuta selitystä kuin äkillinen mielenhäiriö. Puoliso Aino meni SOK:n pääkonttoriin töihin voidakseen turvata lastensa toimeentulon ja sieltä hän siirtyi Käsityön Ystävien liikkeenjohtajaksi. Vain 4 vuotta puolisonsa äkillisen kuoleman jälkeen tuli Ainon vuoro lähteä. Perheen kesälomalla pieni Esko-poika satutti itseään jalkaan viikatteella ja huusi äitiään apuun. Juostessaan vertavuotava lapsi sylissään kohti taloa, Aino sai sydänkohtauksen ja lyyhistyi kuolleena maahan. Ilmeisesti jo syntymästä heikko, ja miehen kuolemasta särkynyt sydän, ei kestänyt enää lisäsäikähdyksiä. Aino oli kuollessaan vain 31-vuotias ja lapset nyt täysorpoja.

Valitettavasti eivät äiti Amanda Sofian murheet helpottaneet tähänkään. Mies oli poissa, kaksi poikaa ja tytär haudattu myös, Nike vielä oman käden kautta. Jäljellä oli tytär Anna, joka oli naimisissa apteekkarin kanssa, tuli oletettavasti hyvin toimeen taloudellisesti ja ehkäpä työskenteli lastenhoidon ohella myös miehensä apteekissa omassa proviisorin ammatissaan. Nyt murhetta aiheutti vuorostaan poika Matti. Matti oli toiminut äitinsä rinnalla Niemelän kauppakartanossa isänsä kuoleman jälkeen ja oli kasvanut kauppamaailmaan lapsesta saakka hänkin. Vuonna 1914 kaupanhoitaja, tirehtööri Matti Vanamo toimi Helsingissä Osakeyhtiö Reijosen ja Kortteen prokuristina. Prokuristi on henkilö, jolla on yrityksen valtakirja ja nimenkirjoittamisoikeus. Vanamolla oli myös yhtiö yhdessä herra Kortteen kanssa: Toiminimi Korte & Vanamo. Kortteen mainitaan olleen SOK:n johtaja Jalmari Sahlbomin lankomiehen. Huhtikuussa 1915 useassa sanomalehdessä julkaistiin uutisia Matista. Hän oli myynyt Osakeyhtiö Reijosen ja Kortteen asiakkaalle tavaraa reilun 8 700 markan edestä. Kun tavaroita ei ostajalle ilmestynytkään ja niitä alettiin kyselemään, huomattiin, että Matti Vanamo oli kuitannut kyseisen summan Reijosen ja Korteen tililtä ja häipynyt kuin tuhka tuuleen. Siihen aikaan ei ollut kummoisia välineitä karkulaisen nopeaan etsimiseen saati kiinniottoon mutta Etsivä Poliisi teki parhaansa ja laittoi kiertokirjeitä sekä valokuvia etsitystä ympäri Suomea sekä Ruotsiin ja Norjaan. Muutamassa viikossa, siis jopa noilla melko vaatimattomilla välineillä, Vanamo kuitenkin oli tunnistettu Norjan Vesisaaressa eli Vadsössä. Norjan poliiseille Matti Vanamo oli kiistänyt syyllistyneensä mihinkään mutta Kaiku-lehti 21.4.1915 ja Kaleva 22.4. 1915 kertovat, että Norjassa vangittu Matti Vanamo oli paitsi syyllistynyt kavallukseen myös murhapolttoon. Hänen hallustaan oli löytynyt kavalletuista rahoista 4 300 markkaa. Heinäkuussa 1915 lehdet kertovat, että Vanamo on luovutettu Haaparannan lääninvankilasta Helsingin poliisille, joka on toimittanut syytetyn Helsinkiin kuulusteltavaksi. Murhapoltosta ei lehdissä enää ole mainintaa, liekö Matti siihen sentään todettu syyttömäksi. Lokakuussa 1915 Matti Vanamo tuomittiin petoksesta Helsingin raastuvanoikeudessa vuodeksi kuristushuoneeseen sekä korvaaman petoksella saamansa rahat, vangitsemisestaan johtuneet kulut reilut 527 markkaa ja oikeuskulut 200 markkaa. Lisäksi Matti menetti kansalaisluottamuksensa neljäksi vuodeksi. Maaliskuussa 1916, Matin istuessa lääninvankilassa, lehdet kirjoittivat hänen vararikostaan. Varojen vähyyden vuoksi vararikkoasia raukesi mutta samassa yhteydessä kerrotaan hänen vaimonsa Veran haluavan hänestä pesäeron. Avioero lienee tuomittu Veralle ja Matille vuoden 1916 aikana, toukokuussa asiaa ainakin käsiteltiin. Tiettävästi Veralla ja Matilla oli kolme lasta.

Amanda Sofia koki ja kärsi kaiken edellämainitun. Sekä Nike että Matti olivat koulutettuja, osaavia ihmisiä hyvissä työpaikoissa. Silti heille molemmille elämä käänsi selkänsä. Toki molemmat tekivät itse valintansa. Amanda Klemetti kuoli Helsingissä Amanda Vanamon nimellä 13.1.1917 73-vuotiaana. Lapsista häntä jäivät kaipaamaan Matti ja Anna. Matti kärsi tuomionsa mutta ei parantanut tapojaan. Hänet tuomittiin varkauksista ja petoksista myös myöhemmin. Vuonna 1923 kerrotaan lehdissä hänen venkoilleen kenkäkaupoilla Vaasassa ja Raahessa, tuosta petoksen yrityksestä hän sai yhteensä 6 kuukautta vankeutta. En ole tutkaillut Matti tai Anna Vanamon myöhempiä vaiheita, enkä heidän jälkeläistensä elämää. Kovasti Sotkamossa pidetty ja arvostettu kauppias Nikolai Nikitin ei onnekseen saanut nähdä tai kokea kahden poikansa epäonnista elämää.

Lähteinä sanomalehdet kansallisarkiston vanhojen sanomalehtien digiarkistosta, en linkitä niitä kaikkia, ne ovat löydettävissä päivämäärillä. Erikseen mainitsen Nike ja Anna Blomqvistin muistokirjoitukset alla olevissa lehdissä:

YHTEISHYVÄ 03.07.1914 NO 27

SUOMEN NAINEN 15.08.1918 NO 15-16