”Myrkky-Tiinan” tarina oli minulle uusi, kun törmäsin siihen vahingossa kaivellessani erään etäsukulaiseni, Jurvelinin, sukua. Tarina on nippanappa sata vuotta vanha mutta vaikka onkin arkaluontoinen, on asia julkaistu aikansa lehdissä, joten uskallan kirjoittaa hänestä ihan oikealla nimellä.
Stina Väisänen syntyi Puolangan Aittokylässä hieman ennen juhannusta vuonna 1873 Wilhelm Väisäsen ja Brita Hyyryläisen toisena lapsena. Stina ja isoveljensä Lars saivat vielä pikkusisaren, Anna Reetan, vuonna 1878. Anna Reeta avioitui sitten myöhemmin Utajärven Särkijärvellä Matts Jurvelinin kanssa. Perheen isä Wilhelm halusi Puolangan ”puutteenperältä” leveämpää leipää etsimään ja kirkonkirjan merkintöjen mukaan etsi sitä Norjasta sekä Amerikasta. Wilhelm lähti reissuilleen ilmeisesti pian nuoremman tyttärensä syntymän jälkeen, eikä palannut takaisin ainakaan vuoteen 1920 mennessä, jonne tähän mennessä julkaistut rippikirjat ylettyvät. Jotkin lähteet kertovat hänen kuolleen Amerikassa vuonna 1908 mutta siihen en löydä vahvistusta. Ihan yksikseen ei Brita jaksanut miestään vartoilla ja synnyttikin aviottoman tyttären vuonna 1886.
Stina muutti Aittokylästä Hyrynsalmelle vuonna 1891 ja avioitui tammikuussa 1892 Kytömäen Kyrön talon pojan Aapeli Materon kanssa. Aapelin isä Moses oli kuollut jo vuonna 1880 ja perheen neljästä lapsesta oli hengissä Aapelin lisäksi sisar Elsa, jonka mies Kalle Kemppainen isännöi tilaa Stinan tullessa taloon. Kalle kuitenkin kuoli helmikuussa 1892 keuhkokuumeeseen ja tila siirtyi muiden Kemppaisen suvun jäsenten haltuun. Stina ja Aapeli asuivat vielä muutaman vuoden Kyrön talossa Kemppaisten kanssa, heidän kolme ensimmäistä lastaan syntyi Kyrön taloon. Myös Aapelin leskiäiti, Stinan anoppi, Brita Keränen asui vuoteen 1893 poikansa perheessä. Helmikuussa vuonna 1893 lähes sokea Brita yllättäen kuoli kouristukseen 66-vuotiaana ja siitä Stinan tarina muuttui synkkääkin synkemmäksi. Totuus tarinaan oli tuleva julki kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Elämä Kainuun korvessa ei ollut vuosisadan vaihteessa helppoa ja jos vähääkään puuttui sinnikkyyttä ja ahkeruutta, oli se luultavasti mahdotonta. Stinan ja Aapelin perheeseen syntyi vuosien saatossa 8 lasta, viisi poikaa ja kolme tyttöä, joista nuorin vuonna 1911. Aapeli ja Stina olivat valinneet ehkä pakosta, ehkä elämäntyylinsä vuoksi polun, joka kuljetti heitä vahvasti metsän pimeämpää puolta. Ylä-Kainuussa, kuten muuallakin Kainuussa, käräjäkirjat täyttyivät laittoman viinan keittäjien tuomioista. Vuonna 1866 voimaan tullut asetus kielsi aiemmin sallitun viinanvalmistuksen kotikäyttöön sekä siirsi alkoholin valmistuksen kaupunkien tehtaisiin ja myynnin kauppoihin. Siitä alkoi viinan laittoman kotipolton aika ja erityisesti maaseudun köyhä väestö oli pakotettu joko raittiuteen tai kiellettyyn paloviinan kotivalmistukseen, rahaa viinaksien ostamiseen laillisesti kaupasta ei monellakaan ollut. Ellei viinaa itse keitetty, hankittiin se kauppaa halvemmilta pimeiltä markkinoilta. Vuonna 1919 voimaan tullut kieltolaki entisestään villitsi salapolttoa ja polttoviinan pimeää kauppaa, toki myös valvonta tiukkeni. Myös Kytömäen Lamminvaaran mäkituvassa, jonne Stina ja Aapeli perheineen olivat muuttaneet, pöhisi pannu. En ole tutkinut tuomiokirjoja tarkemmin mutta ainakin lehtiartikkelien perusteella Aapeli tuomittiin vankeuteen rötöksistä ja polttoviinankeittotaidoillaan sekä juomahalullaan ylpeillyt Stinakin haastettiin käräjille useita kertoja.
Vankilasta vapautunut Aapeli kärsi kesällä 1920 tuskallisen kuoleman. Tarinan mukaan hän ei ollut kuitenkaan palannut kotimökkiinsä tuomionsa kärsittyään vaan jäänut Oravivaaraan erään tilan työläiseksi. Todennäköisesti kyläläiset tiesivät syyn, jonka vuoksi Aapeli valitsi näin mutta viranomaisten tietoon asia ei kulkeutunut. Juorujen mukaan Stina aiheutti pelkoa paitsi miehessään myös Kytömäen kyläläisissä. Tarina kertoo leskeksi jääneen Stinan joutuneen muuttamaan pois Lamminvaaran torpasta ja iskeneen silmänsä Raatekankaan torpan muutama vuosi aiemmin leskeksi jääneeseen Kalle-poikaan. Vuonna 1920 Raatekankaan torpassa asui vanhaisäntä, neuloja Aukusti Kemppainen vaimonsa ja Kallen kanssa. Aukustin ja Johannan vanhempi poika August Edvard oli kuollut vahingonlaukaukseen vuoden 1918 kutsuntatilaisuudessa. Myös Raatekankaan miesten kerrotaan keittäneen viinaa ammatikseen. Aapelin ja Stinan nuorin tytär Hilma oli ollut Raatekankaan torpassa piikana, joten myös se yhteys Stinalla Raatekankaaseen oli. Stinan kerrotaan aiheuttaneen suurta pelkoa Raatekankaan torpan asukkaissa ja isäntä Aukusti Kemppaisen iäkäs vaimo Johanna Heikkinen pakeni Utajärvelle jo kesällä Stinan ilmoitettua muuttavansa torppaan. Stina oli tuomittu joulukuussa 1920 kahdeksan kuukauden vankeuteen viinankeitosta ja -myynnistä mutta ilmeisesti hän kuitenkin jollakin keinolla vältti vankilan. Samoilla käräjillä hänen tuore sulhasensa Kalle tuomittiin 5 kuukauden vankeuteen samoilla syillä. Ilmeisesti Kalle meni vankilaan, Stina jäi vapaalle. Stina ja Aukusti asuivat Raatekankaan torppaa siis kahdestaan, eikä aikaakaan, kun vanhaisäntä Aukusti kuoli. Vaikka isäntä oli kuollessaan helmikuussa 1921 jo 76-vuotias, hänen vaimonsa luuli haistavansa palaneen käryä ja kohdisti syyttävän sormensa kohti Stinaa. Vanhaisäntä Aukusti oli kylillä kulkiessaan kertonut, että pelkää uutta miniäänsä, koska on vuosia aikaisemmin useampaankin otteeseen ilmiantanut Stinan virkavallalle viinankeitosta. Ilmeisesti kyseessä oli ollut toisen viinanpolttajan halu poistaa kilpailija markkinoilta.
Leski Johanna Heikkistä puolisonsa kuolema vaivasi kovin ja ilmeisesti kytömäkeläiset lisäsivät vettä myllyyn. Lopulta Johanna haastoi Stinan käräjille mutta aikaa oli kulunut jo pari vuotta Aukustin kuolemasta. Nimismies Claudelin tarttui Johannan haasteeseen tosissaan ja halusi tutkia Aukustin kuoleman tiheällä kammalla. Claudelinillä lienee ollut Stinan viinanpolton vuoksi muutakin hampaankolossaan mutta hänet tunnettiin myös ahkerana ja sinnikkäänä ammattilaisena, joten Stinan aika oli käymässä vähiin. Aukusti kaivettiin haudastaan lisätutkimuksia varten, näytteitä lähettiin Helsinkiin saakka tutkimuksiin ja kuinkas ollakaan, hänen jo pahasti lahonneesta ruumiistaan löydettiin suuri määrä ketunmyrkkyä eli strykniiniä. Kuultuaan Claudelinin tutkimuksista, Stina oli käyttäytynyt luonteelleen uskollisena melko uhkaavasti mutta viekkaudella Claudelinin onnistui vangita Stina epäiltynä Aukusti Kemppaisen murhasta. Stinan lisäksi pidätettiin joidenkin lehtiartikkelien mukaan hänen kolme poikaansa mutta heidät vapautettiin pian. Myös Hilma-tytär pidätettiin ja kuinkas ollakaan, Hilma kääntyi äitiään vastaan. Hilma kertoi, että vanhaisäntä Aukustille juotettiin kuolinpäivänä kahvia ja hän näki kuinka hänen äitinsä sekoitti kahvin joukkoon jotain. Juotuaan kahvin Aukustin suusta oli alkanut tulla vaahtoa ja hän oli kuollut kovin tuskallisesti kouristellen. Hilman todistus sekä Aukustin ruumiista saadut todisteet riittivät tuomioon ja Stina tuomittiin elinikäiseen kuritushuonevankeuteen Aukustin murhasta. Jo ennen tuomion julistamista Stina oli yrittänyt surmata itsensä Kajaanin tutkintavankilassa hirttäytymällä. Saatuaan kuulla tuomion, hän valitti siitä. Koko oikeudenkäynnin ajan Stina oli puollustellut itseään päättäväisesti ja lehtiartikkelin mukaan ”kylmäverisesti”. Loppukesästä 1923 Vaasan Hovioikeus vahvisti aiemman tuomion, elinikäinen kuritushuonevankeus odotti Stinaa. Lokakuun 31. päivänä vuonna 1923 Stina Väisänen, kärsittyään muutaman kuukauden vankilassa, päätti päivänsä syömällä vankilan pesutuvan lipeäsaippuaa. Oletettavasti Stina kärsi yhtä tuskaisan kuoleman kuin uhrinsa. Tarinan mukaan Stinan ruumista ei kukaan hänen sukulaisistaan halunnut noutaa, joten se lähetettiin Helsinkiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.
Stina tuomittiin vain Aukusti Kemppaisen murhasta, siihen löytyi riittävät todisteet. Oikeusistuntojen aikana todistajat pääsivät kertomaan kuulemiaan huhupuheita vuosikymmenten ajalta ja Stinan synkkä elämä alkoi paljastua. Stinan ensimmäiseksi uhriksi paljastui hänen anoppinsa Brita Keränen, joka sylkäistyään Stinan pataan sai miniänsä vihat niskoilleen. Kuolinsyynä mainittu kouristus aiheutui ilmeisimmin strykniinistä, jota sillä kertaa tarjoiltiin muka sovintokahvien muodossa. Strykniinin Stina oli löytänyt puolisonsa edesmenneen isän tavaroista, Moseksen tiedettiin harjoittaneen ketunmetsästystä. Myös Stinan ensimmäinen aviomies Aapeli Matero koki puolisonsa junaileman kuoleman. Aapeli osasi pelätä vaimonsa pahuutta. Vankilassa ollessaan sai hän kuulla Stinan suunnittelevan hänen surmaamistaan ja jäi siksi Oravivaaraan. Aapeli oli kuitenkin ahne purutupakalle, eikä osannut pelätä Oravivaaraan saamaansa tehdasvalmisteista purutupakkaa Stinan lähettämäksi kuolemanlahjaksi. Myös uuden miehensä Kalle Kemppaisen surmaamista Stinan huhuttiin suunnitelleen mutta se jäi toteuttamatta, Kallen onneksi. Kaiken kaikkiaan Stinan epäiltiin olleen syypää ainakin yhdeksään kuolemaan. Jokaisella kerralla kuoleman aiheuttaja olisi ollut strykniini. Stinan kerrottiin odottaneen valitsemansa uhrin sairastumista ja aloittaneen jo sairaudesta heikentyneen myrkyttämisen pienillä strykniini annoksilla. Kuolettava annos annettiin sitten, kun uhri oli riittävän heikko kokemaan kuoleman ilman epäilystä ulkopuolisesta kuolinavusta. Todisteita muista uhreita ei kuitenkaan ollut, vain huhupuheita ja olettamuksia. Stinan joutuminen oikeuteen on varmastikin ruokkinut myös mielikuvitusta ja hänen vahva, ilkeä persoonansa herättänyt vastustajiensa kostonhimon jopa keksimään luonnollisesti kuolleiden kuolemista jotain hämärää. Hänen kerrotaan varmistaneen, että vihamiehensä eivät elä kauan ja uhkaileen heitä sanoen: ”et elä kauan”. Niin tai näin, ”Myrkky-Tiinan” tarina sai aikaan pelkoa ja kauhua kauan hänen kuolemansa jälkeenkin.
KAINUUN TYÖMIES192329.03.1923 NO 35
KAINUUN SANOMAT192301.03.1923 NO 24
KAINUUN SANOMAT192321.04.1923 NO 43
Kainuun Sanomat 6.11.2010- Ylä-Kainuun murhanhimoinen pontikkakuningatar
Kajaanin kaupungin kotiseutuarkisto: Claudelin-kokoelmat, 1927; Kainuun Museo
Paltamon, Puolangan, Hyrynsalmen ja Suomussalmen kirkonkirjat
Jaanailua sukututkimuksen havinoissa 
Kiitos. Taas hyvä tarina.
TykkääTykkää