Olen maininnut Talas-Eeran ohimennen kirjoituksessani ”Kainuun merirosvot” vuonna 2017. Meri- tai paremminkin järvirosvoihin Eera itse ei kuulunut mutta kaksi hänen isoveljeään, velipuoltaan eri äidistä, kunnostautui lain väärällä puolella, Eera valitsi toisen puolen. Mutta palataanpa siihen hieman myöhemmin. Yleensä Kainuun ”jättiläisistä” kertovissa tarinoissa niputetaan yhteen ”Pitkä-Taneli”- Daniel Cajanus, Väinö Myllyrinne, Lauri ”Big Louie” Moilanen sekä Talas-Eera. Kolme ensiksi mainittua olivat pituutensa puolesta ”jättiläisiä”, lähes 2 ja puoli metrisiä korstoja, Talas-Eera heitä huomattavasti pienempi mutta voimiltaan suuri. Mieluusti kutsuisinkin häntä ennemmin voimamieheksi kuin jättiläiseksi.
Erik eli Erkki Karppinen syntyi tammikuussa 1859 Paltamon Kivesjärven kylän Mannilan (myöhemmin Varisniemi Pehkola) taloon. Erikin isä Ananias oli kovin ehtiväinen mies. Ensimmäisen vaimonsa kanssa hän sai 11 lasta ja toisen kanssa 9 lisää. Erik oli järjestyksessä Ananiaan 14. lapsi ja nuorimmaisen lapsensa syntymävuonna 1876 Ananias juhli 70-vuotis syntymäpäiväänsä Mannilan tilan maille rakennetussa Talas-nimisessä torpassa. Talas-torppa sijaitsi nykyisen Vekaraniemen Pehkolanlahden rantamaisemissa, torpan paikalle on pystytetty Talas-Eeran muistomerkki. Mannilan eli Pehkolan isännyydestä Ananias joutui luopumaan omien poikiensa isänsä nimiin tekemien velkarästien sekä muiden huijausten vuoksi. Asioita puitiin Ananiaan kuoleman jälkeen käräjillä pitkään mutta oikeutta Talaksen torpan asukkaat eivät enää saaneet. Ananias kuoli vuonna 1879 Erikin ollessa parikymppinen nuori mies. Talaksen torpan kerrotaan olleen vaatimattoman ja köyhän. Ananiaan kuollessa torppaan jäi asumaan leski Saara, kymmenen lasta sekä yksi miniä. Tai oikeammin viisi lapsista oli jo aikamiehiä, kaksi rippikouluikäistä ja kolme alle 10 vuotiasta, joista nuorin kolme vuotias Maria. Tuolloin Kivesjärven rosvojoukko oli jo jäänyt kiinni ja saanut tuomionsa. Ananias Karppisen rosvopojista toinen oli kuollut ja toinen, Henrik eli ”Patju”-Heikki, päättänyt jatkaa elämäänsä lain sallimalla tavalla perustaen perheen ja muuttaen Utajärvelle. Poikien tekojen taustalla saattoi olla hyvinkin inhimillinen tarve saada lisäelantoa Talaksen torpan suurelle väkijoukolle. Erik oli lapsena hintelä ja pieni, pettuleipää pureksien ei kasvun edellytykset olleet nykylasten veroiset. Mutta kun kasvu kiihtyi, ei sille meinannut loppua tullakaan. Erikistä kasvoi vuosien mittaan sen aikaisiin ihmismittoihin nähden suuri mies. Hänen arvioidaan olleen noin 190 cm pitkä ja parhaimmillaan painaneen noin 150 kiloa, eikä painossa ollut grammaakaan ylimääräistä vaan täyttä raskaan työn kehittämää lihasta. H.W.Claudelinin Talas-Eeran aikalaisilta keräämän muistitiedon perusteella tiedetään Talas-Eerasta melko paljon. Suuren perheen lapsena köyhissä oloissa jokainen joutui tekemään oman osansa talon töistä. Talas oli torppa, jolla ei ollut kovinkaan paljon viljeltävää peltoa mutta sekin vähäinen piti saada työstettyä keväisin ja syksyisin. Köyhässä torpassa ei aina ollut edes hevosta, joka olisi ollut välttämätön peltotöissä ja kun hevosta ei ollut, Erik toimi itse hevosena. Torppa ei elättänyt perhettä vaan perheen jäsenten piti hankkia toimeentuloa sen ulkopuolelta. Patju-Heikki ja Samuel tekivät sitä ehkä hieman väärin keinoin mutta yrittivätpähän kuitenkin.
1880-luvun alussa Erik joutui 3-vuotiseen sotapalvelukseen Oulun kasarmille. Erik oli ulkoisesti iso ja vahva mutta kanssaeläjien onneksi luonteeltaan rauhallinen ja lauhkea. Kiltisti hän totteli komentoja harjoituksissa mutta iltalomien koittaessa myös Erik lähti kaupungin iltaelämään pienen irrottelun merkeissä. Väkijuomat eivät siis olleet hänelle vieraita ja sattuipa kerran niin, että tuli otettu hieman ehkä liikaa. Ainakin Oulun kasarmin vääpelin mielestä. Tiukkapipoinen vääpeli oli sitä mieltä, että iltalomaltaan hiprakassa palannut Erik tarvitsi rauhoittavan unen kasarmin putkassa ja määräsi kuusi sotamiestä saattamaan Erikin putkaan. Kohtapa Erik saapasteli hieman horjahdellen komennon antaneen vääpelin luokse ojentaen putkan avainta hänelle ja selittäen sotamiesten olleen hieman heikkokuntoisia ja päättäneen jäädä putkaan selvittämään päitään aamun saakka. Kysäisipä Erik vielä vääpeliltä, että olisiko tiedossa muita, jotka tarvitsisi toimittaa putkan suojiin. Erik oli siis niputtanut häntä putkaan törkkineet miehet ja osat olivat vaihtuneet lennossa. Vääpeli otti avaimen tyynesti vastaan pyytäen samalla Erikiä menemään nukkumaan. Vääpelin onneksi Erik ei halunnut lisätä häntäkin putkan muonavahvuuteen. Talas-Eeran kanssa Oulussa sotapalvelustaan suoritti myös kutsumanimellä ”Iso-Parkkinen” tunnettu oululainen mies. Myös hän oli ulkomuodoltaan suuri ja vahva mutta ei ihan niin valtava kuin Erik. Parivaljakko keksi eräänä iltalomailtanaan pienessä nousuhumalassa tehdä oululaisille pienen kepposen ja haalasivat jostain julmettoman suuren kiven keskelle Oulun kauppatoria. Seuraavana päivänä kiven alkuperää ihmeteltiin joukolla ja oululaisten naureskellen katsellessa kivi lopulta saatiin torilta pois kahden hevosen vetämänä. Köyhän torpan poikana ei Erikillä ollut ollut mahdollisuutta käydä koulua ja oppia lukemaan tai kirjoittamaan. Kolmen vuoden komennus Ouluun antoi siihenkin erinomaisen mahdollisuuden. Erikillä kerrotaan olleen luontainen tiedonjano ja sen sammuttamiseen lukutaito olisi oiva keino.
Erikin kasvettua miehen mittoihin ja palattua sotapalveluksesta Talaksen torppaa isännöimään, päätti hän hankkia lisäansioita tervansoutajana. Tervaa ei omasta metsästä tehty, kun ei sitä metsää liioin ollut mutta vantteria soutajia raskaalle tervamatkalle Ouluun tarvittiin kyllä. Tervansoutajille maksettiin kelpo korvaus; yhdestä tervatynnyristä maksettiin 2-4 markkaa ja kun yhdessä veneessä saattoi olla jopa 24 tynnyriä, saattoi yhden venelastin korvaus soutajille olla jopa 96 markkaa. Matka Kajaanista Ouluun kesti suotuisalla säällä noin viikon mutta saattoipa siihen vierähtää kaksikin kelin ollessa huono. Erikille tervansoutaminen ja veneen vetäminen möljien kautta oli monin verroin helpompaa kuin kanssasoutajille, jotka hieman kadehtienkin katselivat voimamiehen työn helppoutta. Kerran kävi niin, että Erikin saavuttua lasteineen Oulun Toppilan tervahoville, oli kaikki tervatynnyreiden nostoon käytettävät nosturit varattuina. Aikansa odoteltuaan turhautunut Erik päätti nostella tynnyrit itse laiturille. Yleensä kaksikaan miestä ei meinannut saada täyttä tynnyriä liikahtamaan mutta Erik nosteli kevyesti tynnyrit ihan yksin. Tätä näytöstä pysähtyi väki koko Toppilan möljällä tuijottamaan, Erik ei siitä hätkähtänyt vaan teki homman loppuun yleisöstä piittaamatta.
Erikin voimat olivat siis tunnetut Oulussa saakka mutta Kainuussa niille keksittiin muutakin käyttöä. Kajaanin kaupungissa järjestettiin markkinat useamman kerran vuodessa. Markkinat olivat tapahtuma, johon väkeä saapui runsaslukuisesti pitkienkin matkojen päästä myymään, ostamaan tai vaihtamaan elintarvikkeita sekä muita tarpeellisia tavaroita. Markkinoiden aikaan kaupungin väkiluku moninkertaistui ja valitettavasti myös häiriökäyttäytyminen lisääntyi. Moni isäntä päätti tuhlata osan kaupankäynnillä saamistaan roposista heti paikallisessa kapakassa ja siinä samalla saattoi tulla haastettua riitaa toisten samanmoisten kanssa. Niinpä sitten Kajaanin kaupungin päättäjät päättivät hankkia markkinoiden rauhanturvaajaksi markkinapoliisin ja kukapa muu tehtävään olisi sopivampi kuin paikallinen voimamies Talas-Eera. Tässäkin tehtävässä Erik herätti suuresti kunnioitusta vaikka saikin kerran nirhauman juopporetkun puukosta tätä putkaan olkapäällä kantaessaan. Putkasta selvittyään kyseinen rettelöitsijä maksoi vapaaehtoisesti Erikille vahingonkorvauksia lipsahduksestaan. Eräille markkinoille oli Kajaaniin ns. Linnanmäelle saapunut kiertävä sirkus. Sirkuksessa sattui olemaan voimamies Jackson, joka kuuli paikallisesta voimamies Talas-Eerasta. Jackson lienee ollut itseään täynnä ja halunnut todistaa voimiensa epäilijöille olevansa Talas-Eeraakin voimakkaampi. Niinpä Jackson haastoi Erikin voimien mittelöön kanssaan. Joissain lähteissä Jackson lupasi maksaa hänet voittavalle 200 markkaa, toisissa 300 markkaa. Ihmisten yllyttämänä Erik päättää koettaa voimiaan Jacksonin kanssa mutta tämäpä ketale oli rasvannut itsensä ja painitrikoonsa eikä Erikin ollut mahdollista saada hänestä kunnon otetta, itse kun sarkavaatteissaan oli paljon helpompi kiinnipidettävä kuin Jackson. Joissain tarinoissa ottelun katsottiin päättyneen tasapeliin mutta huijauksensa vuoksi Jackson joutui maksamaan rahat Erikille. Toisen tarinan mukaan Talas-Eera olisi ollut jäämässä altavastaajaksi ja häviämässä ottelun, kun katsojajoukosta joku pojan koltiainen olisi säppineulalla tökännyt Erikiä persauksiin sillä seurauksella, että kivuliaasta pistosta suivaantunut Erik olisi heittänyt vastustajansa kuin rätin otteluareenalta. Niin tai näin, Erik sai voittorahansa ja osan rahoista hän sijoitti tarinan mukaan hevosen ostoon. Markkinapoliisina Erik ehti toimia kymmenisen vuotta ennen kuolemaansa.
Erik oli suuri mutta lempeä ja nöyrä mies. Kuten jo kerroin, oli hän Oulussa sotapalveluksensa aikana oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Hän ei ollut saanut itse oppia lapsena ja oli siitä niin pahoillaan, että halusi parhaansa mukaan auttaa asuinkylänsä lapsukaisia välttymään samalta kohtalolta. Niinpä Erik piti lapsille pyhäkoulua, jossa opetti lukemisen ja kirjoittamisen alkeita sekä Raamatun historiaa ja katekismusta. Erik lienee ollut ainakin jonkin verran uskovainen itsekin. Lapset pitivät Kainuun ”jättiläisestä” ja jätti itse piti lapsista, ei kai hän muuten olisi moiseen puuhaan edes ryhtynyt. Erik itse ei mennyt koskaan naimisiin eikä hänellä ollut lapsia. Kylän ainoana luku- ja kirjoitustaitoisena Erik toimi naapureittensa kirjurina ja hänen käsialansa oli selkeä ja siisti. Talas-torpassa asui Erikin kanssa hänen äitinsä Saara Kärkkäinen, joka vanhemmiten tuli huonokuntoiseksi ja mainitaan silmäpuoleksi. Elämä torpassa oli vaatimatonta ja köyhää vaikka Erik yrittikin hankkia tienestejä monin eri tavoin. Kiviset pellot eivät antaneet paljon mutta kalaa kyllä sai viereisestä järvestä. Vuosi 1902 oli paha katovuosi ja pellon vähäiset antimet olivat vieläkin vähäisemmät. Erik oli tottunut puutteeseen ja siihen, että se mitä oli, käytettiin tarkasti. Se koitui sitten hänen kohtalokseen. Ilmeisesti Erik söi pilaantuneesta ruisjauhosta leivottua leipää, koska ei ollut antanut heittää jauhoja pois. Hän sairastui mahdollisesti johonkin myrkytykseen ja jonkin aikaa sairastettuaan kuoli 2. kesäkuuta 1903 vain 44 vuotiaana. Voimamies oli voimaton suuremman voiman, kuoleman, edessä.
Aikakauslehti Seura 07.10.1936 no 41
Aikakauslehti Seura 14.10.1936 no 42
Sanomalehti Kaleva 15.09.1935 no 212
Sanomalehti Kaleva 22.09.1935 no 218
Sanomalehti Kaleva 29.09.1935 no 224
Sanomalehti Kaleva 13.10.1935 no 236
Paltamon kirkonkirjat ja Paltamon henkikirjat
Jaanailua sukututkimuksen havinoissa 