Johannes Messenius – historioitsijan elämä ja kuolema

Johannes Messenius ei syntynyt nyky-Kainuussa, eikä taatusti olisi halunnut edes tulla viettämään aikaansa Kajaaniin mutta sen päättivätkin muut hänen puolestaan. Kajaanissa hän kuitenkin oleskeli lähes 20 vuoden ajan ja olosuhteet oleskelulle olivat kaikkea muuta kuin nautinnolliset. Hänellä ei tutkimusten mukaan ole muutenkaan sukuhistoriallisia linkkejä, eli sukulaisia, Kainuun suuntaan mutta Kajaanin linnan kuuluisin vanki ansainnee tulla esitellyksi myös blogissani. Ja onhan hänellä jotain tekemistä esi-isäni kanssa, kuten olen tänne jo helmikuussa 2015 kirjoittanut. Messeniuksesta on kirjoitettu paljon, hänen tarinansa on hyvin tunnettu mutta yritän kuikistaa noiden verettömien ja tunteettomien kirjoitusten taakse, josko löytäisin hänestä jotain inhimillisempääkin.

Johannes Jönssonin kerrotaan syntyneen heinäkuussa vuonna 1579 tai 1580 Ruotsissa, Itä-Götanmaan läänin Vadstenan lähellä sijaitsevassa Södra Frebergan kylässä. Johanneksen isä oli paikallinen mylläri Jöns Thordinpoika. Johanneksen isän kuolema pojan ollessa noin 10 vanha, oli hänen elämänsä suuri käännekohta, oliko se onni vai epäonni, sitä kannattaakin pohdiskella. Johanneksen äiti Brita Andersintytär avioitui pian uudelleen seppä Staffan Olofinpojan kanssa, joka perinteisestä käsityöammatistaan huolimatta oli hyvin kiinnostunut kirjoista ja kirjallisuudesta sekä arvosti oppineisuutta. Staffan päätti lähettää Johanneksen kouluun ja sellainen löytyi Vadstenan kaupungista. Ehkä isäpuoli näki pojassa synnynnäistä tiedonnälkää ja kyvykkyyttä uudenlaiseen ajatteluun. Ruotsissa oli tuohon aikaan meneillään uskonpuhdistus, mikä tarkoitti sitä, että aiemmin vallalla ollut katolilaisuus joutui väistymään luterilaisuuden tieltä. Johanneksen aloittaessa koulussaan, oli Vadstenan kaupunki osin muuttunut jo luterilaiseen uskoon mutta kamppaili edelleen säilyttääkseen myös katolilaisuuden, olihan Vadstena ollut myöhäiskeskiajalla Ruotsin birgittalaisuuden keskus. Vadstena oli Tukholman lisäksi Ruotsin ainoa kaupunki, jossa oli lupa harjoittaa edelleen myös katolilaista messua. Katolilaisuudesta tuli kuitenkin pian kirosana, kiellettyä salatiedettä ja uskontojen valtataistelu alkoi kunnolla. Johanneksen aloittaessa opintonsa Vadstenan näennäisesti luterilaisessa koulussa oli sen johtajana Magnus Agander, joka oli opiskellut Vilnassa jesuiittojen johdolla eli oli imenyt katolilaisen opin itseensä. Johannes, joka oli syntynyt uskonpuhdistuksen keskelle, oli saanut vanhemmiltaan ja isäpuoleltaan ehkä jonkinmoisen uskonnollisen kasvatuksen ja se oletettavasti oli katolilainen. Käytyään koulua muutaman vuoden Vadstenassa Johannes omaksui Magnus Aganderin näkemyksen, kääntyi salaa katolilaisuuteen, tai ehkä sai vain vahvistusta sille mitä oli lapsesta saakka oppinut olemaan, ja lähti Puolaan opiskelemaan.

Puolan Braunsbergin vastauskonpuhdistuksen edistämistä varten perustettuun jesuiittakouluun lähtiessään Johannes otti käyttöönsä nimen Messenius, joka oletettavasti viittaa hänen syntyperäänsä myllärin poikana. Latinan sana messis tarkoittaa viljankorjuuta. Braunsbergissä oli jo pari vuosikymmentä koulutettu nuorukaisia katolilaisuuden edistämistyöhön Pohjoismaissa. Braunsbergiin mentyään Johanneksesta tuli siis tavallaan oman aikansa kapinallinen. Johannes Messeniuksen kuuden Braunsbergissä viettämän vuoden aikana hän sai perusteellisen humanistisen koulutuksen. Hänen kerrotaan olleen poikkeuksellisen lahjakas, kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Luonteenpiirteet, jotka kannustivat puskemaan elämässä eteenpäin mutta koituivat lopulta hänen kohtalokseen. Johannes sairastui vuonna 1603, tiedossa ei ole mikä häntä vaivasi, ruttoakin on taudiksi arvailtu, mutta parantuminen kesti aikansa. Parannuttuaan hän päättikin lähteä kiertämään Eurooppaa tutustuen mm. saksalaisiin yliopistoihin. Johanneksen oman kertomuksen mukaan hänet olisi vihitty Ingolstadin yliopistossa (nykyinen Münchenin yliopisto) tohtoriksi vuonna 1605 mutta mitkään yliopiston kirjalliset lähteet eivät sellaista varmista. Johannes itse kertoi myös saksalais-roomalaisen keisarin Rudolf II:n antaneen hänelle hovirunoilijan, Poeta Caesareuksen, arvon. Johannes palasi puolaan vuonna 1605.

Puolaan palattuaan Johannes oli noin 25-vuotias ja oletettavasti tekaistun oppiarvon sekä kunnianosoituksen kautta halusi itselleen kunnon uraputken. Puolan hallitsijana oli tuohon aikaan Ruotsinkin kuninkaanakin muutaman vuoden ollut Sigismund III Vaasa, joka oli menettänyt Ruotsin kruunun sedälleen Kaarle IX:lle. Johannes oli vakaasti päättänyt saavuttaa jotain suurta. Ensimmäisenä Johannes kirjoitti Sigismundia mielistelevän ja Kaarlea mollaavan runoelman, sitten hän solmi avioliiton Sigismundin entisen opettajan Arnold Grothusenin Lucia-tyttären kanssa. Johannesta tosin johdettiin myös hieman harhaan. Lucialla oli nimittäin oma salattu menneisyytensä. Hän oli ryvettynyt skandaalissa koettuaan lemmenseikkailun hovissa erään suomalaisen aatelismiehen kanssa ja tapahtumasta oli riidelty ihan oikeudessa. Lucia oli voittanut riidan mutta hänen maineensa oli lopullisesti pilalla, hän ei päässyt naimisiin salarakkaansa kanssa eikä hänellä ollut enää mitään asiaa Puolan hoviinkaan. Johannes sai tietää asiasta vasta, kun se oli naimakaupan kannalta liian myöhäistä. Kun siis avioliittokaan ei vienyt häntä lähemmäs kuninkaallista sisäpiiriä, Johannes kirjoitti Sigismundin syntyperää ylistävän Vaasa-suvun sukututkimuksen. Yksityiskoulun opettajana Danzigissa toiminut Johannes ei saanut vieläkään kaipaamaansa vastakaikua Sigismundilta, eikä ollut lainkaan tyytyväinen alhaiseen asemaansa, koska oli omasta mielestään tarkoittanut naida parempiin piireihin. Niinpä Johannes päätti kääntää takkinsa. Hän muokkasi tekemäänsä Vaasa-suvun sukututkimusta niin, että se kääntyi Kaarle-kuningasta mairittelevaksi ja lähetti tutkimuksen Kaarlen hoviin anoen lupaa palata kotimaahansa Ruotsiin. Ruotsissa kärsittiin pulaa oppineista ihmisistä, kuningas kaipasi kipeästi osaavia kynäilijöitä asemansa pönkittäjiksi, ja niinpä lupa paluuseen heltisi, ja voihan olla, että Lucia-rouvan hyvillä puhetaidoilla oli osuutta asiaan. Johannes Messenius palasi synnyinmaahansa vuonna 1609, noin 10 vuotta poissa oltuaan. Muuttokuormassa matkasi Johanneksen ja Lucian mukana myös noin vuoden vanha poika: Arnold Johannes. Tytär Anna syntyi pian Ruotsiin muuton jälkeen.

Välittömästi Ruotsiin palattuaan Johannes Messenius nimitettiin Uppsalan yliopiston oikeustieteen- ja valtio-opin professoriksi. Messenius vannoi uskollisuuttaan Kaarle-kuninkaalle ja julkaisi vuonna 1610 tunnustuksen, jossa julkisesti irtisanoutui katolilaisuudesta. Samana vuonna hän myös painatti kirjoituksen ”Jesuiittojen petoksen paljastus”, jossa hyökkäsi entisiä katolilaisia opettajiaan vastaan. Tämä oli aikansa julkisuustemppu, jolla Johannes haki epätoivoisesti hyväksyntää omille pyrkimyksilleen. Todellisuudessa Johannes oli yhtä katolilainen kuin ennenkin. Uppsalan yliopisto antoi nuorelle ylös- ja eteenpäin pyrkivälle oppineelle oivan mahdollisuuden toteuttaa oppimiaan asioita ja työtapoja. Johannes perusti myös oman yksityiskollegion, jonne kerääntyi nuoria aatelisnuorukaisia. Messenius halusi kehittää oppilaittensa oppineisuuden lisäksi koko persoonallisuutta luovuuden ja itsensä löytämisen kautta. Työvälineinä olivat erilaiset näytelmät. Loppuvuodesta 1613 Messenius nimitettiin valtakunnan historiankirjoittajaksi ja alkuvuodesta 1614 lisäksi Svean hovioikeuden aatelissäätyyn kuulumattomaksi asessoriksi. Lisääntyneen työtaakan vuoksi Messenus luopui yksityiskollegiostaan. Uusien nimitysten taustalla ei kuitenkaan ollut Messeniuksen kyvykkyys, osaaminen, tiedot tai taidot vaan se, että hän oli saanut Uppsalan yliopiston sekaisin. Heti Uppsalaan saavuttuaan Messenius oli herättänyt mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Hänen kääntymistään luterilaisuuteen ei uskottu vaan epäiltiin piilokatolilaisuudesta. Yliopiston rehtorin paikasta käytiin taistelua, eikä Messenius hyväksynyt kilpailijansa, Johannes Rudbeckiuksen, nimitystä virkaan vaan julistautui itse rehtoriksi. Messenius puolusti kantaansa ja näkemyksiään lähes yksin mutta hänen vähäväkiset kannattajansa olivat sitäkin äänekkäämpiä ja näkyvämpiä. Yksi kannattajista oli myöhemmin muista ansioista tunnetuksi tullut nuorukainen Åke Tott. Yhteenotot Uppsalassa eivät olleet aina pelkästään sanallisia, vaan yltyivät kunnon joukkotappeluiksi. Vaikka Tukholmaan muuton syynä olikin karkotus Uppsalasta, ei Johannes Messenius jäänyt sitä suremaan. Nyt hänellä oli aikaa keskittyä todelliseen intohimoonsa; historiantutkimukseen. Muutaman vuoden aikana Johannes tehtaili useita, osa jopa historiallisesti merkittäviä, henkilö- ja paikallishistoriallisia teoksia sekä useita käännösteoksia. Henkilöhistoriat olivat lähinnä Ruotsin kuninkaisiin keskittyviä kyhäelmiä, joissa sukulinjat esitettiin Aatamiin ja Eevaan saakka. Ilmeisesti näitä sepitteitä on kopioitunut jopa nykypäivän netin julkaisualustoille.

Sitten vuonna 1616, Johannes Messeniuksen ollessa noin 36-vuotias, koko hänen hyvin rakentamansa korttitalo romahti. Messeniusta syytettiin vuonna 1609 kuninkaalle antamansa uskollisuusvalan rikkomisesta. Kaarle ei tosin enää ollut kuninkaana, valtaistuimella nökötti hänen poikansa Kustaa II Aadolf. Jostain oli saatu selville, että Johannes oli salaa pitänyt yhteyttä Ruotsista Puolaan muuttaneisiin maanmiehiinsä. Tällainen toiminta katsottiin vuonna 1604 säädetyn lain perusteella valtionpetokseksi. Messenius myönsi toimittaneensa kirjoittamiaan kirjoja Puolaan ja pyytäneensä sieltä samalla uutta historiallista aineistoa kirjoihinsa mutta kielsi maanpetturuuden. Kirjeenvaihdon kuriirina toiminut kauppias Jöns Papista paljasti kiinnijäätyään Messeniuksen ja väitti välittäneensä paljon kirjeiden sisältöä vaarallisempia viestejä suullisesti. Suullisissa viesteissä Messenius oli Papistan mukaan vakuuttanut horjumatonta katolilaisuuttaan ja uskollisuuttaan Sigismundille. Mitään muita todisteita Messeniuksen petollisuudesta ei ollut kuin Papistan sana. Messeniuksen puolustelut, perustelut tai vastaväitteet lavastuksesta eivät muuttaneet oikeuden kantaa vaan hänen todettiin syylliseksi ja tuomittiin kuolemaan. Kuolemantuomio muutettiin kuitenkin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi ja tuomionsa Messenius tulisi kärsimään Kajaanin linnassa. Kuningas Kustaa ymmärsi ja tunnusti Johannes Messeniuksen oppineisuuden ja kyvykkyyden tehdä hyviä asioita valtakuntansa eteen mutta hän myös totesi, että ”paholainen riivaa häntä ja hänen vaimoaan, ja täytyy toimia niin, ettei paha luonne pääse valloilleen”. Viittasiko kuningas uskontoon vaiko Johanneksen kaiken ylitse menevään oman aseman pönkittämiseen ja kunnianhimoon? Oliko Johannes Messeniuksen oma kunnianhimo ajanut hänet tähän tilanteeseen? Jäikö jollain hampaankoloon Uppsalan yliopiston voimien mittelössä? Suuttuivatko entiset jesuiittakollegat Puolan aikaisesta panettelusta ja Johanneksen näennäisestä takinkäännöstä? Vai oliko paljastuksen taustalla Messeniuksen apen Arnold Grothusenin huomattavaan perintöön Messeniuksen Puolassa oleilun vuoksi käsiksi päässeet historioitsija Eerik Tegel ja hovikansleri Nils Chesnecopherus, jotka olivat oikeudessa häviämässä perintöriidan Messeniukselle? Kuka siis paljasti Johanneksen salaisen yhteydenpidon ja sai aikaan vankeustuomion? Vai sotkeutuiko Johannes omiin valheisiinsa ja ylimieliseen asenteeseensa?

Johannes Messeniuksen saattue saapui Kajaanin linnaan marraskuun pimeydessä ja kylmyydessä vuonna 1616. Yksin ei Messenius vankeuteen joutunut vaan hänen mukanaan saapui vaimo Lucia, poika Arnold, tytär Anna sekä joukko palvelijoita. He kaikki joutuivat asumaan kylmään, kosteaan ja keskeneräiseen linnaan. Messenius ei ollut Pohjanmaan käskynhaltijan Erik Haren eikä tämän vävyn Kajaanin linnanpäällikön Helge Jesterinpojan suosiossa vaan nämä yrittivät kaikin keinoin, jopa välivaltaisin, entisestään ankeuttamaan Johanneksen vankeusaikaa. Johannes perheineen laitettiin asumaan kosteaan hökkeliin vuolaan virran rantamille. Heitä pidettiin nälässä ja kylmässä, pilkattiin ja joskus jopa kivitettiin. Johannes Messeniuksen huonosta kohtelusta on säilynyt linnan varusväkeen kuuluneiden sotilaiden todistus, jonka on omalla allekirjoituksellaan todistanut myös Paltamon kirkkoherrana vuosina 1620-28 toiminut Mansuetus Jacobi. Vuonna 1620 Messeniuksen ja Lucian tuskaa lisäsi se, että Arnold ja Anna vietiin heiltä pois. Lapset siirrettiin Tukholmaan, koska pelättiin, että vankeus ei saisi heistä kasvamaan kunnon luterilaisia. Ainoa lohtu Messeniukselle koko vankeusaikana lienee ollut se, että hän pystyi täydellisesti omistautumaan historiantutkimukseen ja -kirjoittamiseen. Ilmeisesti hän oli saanut tuoda Kajaaniin mukanaan Ruotsista kohtuullisen kokoisen kirjaston, josta pystyi ammentamaan aineistoa uusiin kirjoihin. Lisäksi hän sai lisätietoja mm. Suomen oppineistolta. Ensimmäinen vankeusaikana julkaistu teos oli Suomen riimikronikka, jossa kuvataan Suomen historiaa raamatullisesta ajasta Messeniuksen päiviin saakka. Messeniuksen suurteos Scondia Illustrata, 14-osaisen historiakirjasarjan käsikirjoitus valmistui jo noin 1624 mutta hän käytti koko vankeusaikansa sen täydentämiseen ja muokkaamiseen. Alunperin Messenius suunnitteli julkaisevansa teoksen 20-osaisena mutta kun se lopulta vuosikymmenten kuluttua julkaistiin, typistyi se 14 osaan. Suurin osa kirjasarjan osista käsittelee Ruotsin historiaa aina Nooasta Messeniuksen aikaan. Tuohon aikaan oli muodikasta luoda Ruotsille todellisuutta mahtavampi historia (gööttiläinen historiankirjoitus). Kirjasarjan kuusi viimeistä kirjaa käsittelee Suomen ja Baltian historiaa. Messeniuksen teoksia on kritisoitu mutta niille on annettu myös kunniaa, koska teoksissa on sellaistakin tietoa, jota ei löydy aiemmista historiakirjoista sekä hänen esittämiään poikkeavia tietoja ja kritiikkiä aiempiin historiankirjoituksiin liittyen. Vaikka teoksien muinaishistoria olikin sepitettä ja kirkkain värikynin väritettyä, oman aikansa historian Messenius tallensi faktojen mukaan. Mansuetus Jacobin oletetaan antaneen omia Lapin lähetyksen aikaan tekemiään muistiinpanoja ja tutkimuksia Messeniuksen Suomea koskeviin teoksiin.

Messenius uskoi epätoivoisesti Scondia Illustratan olevan hänen vapaalippunsa pois vankeudesta. Ja lopulta vuonna 1635 19-vuotinen kurjuus päättyi, kun hänen entinen oppilaansa Melker von Wernstedt nimitettiin Pohjanmaan maaherraksi. Huhut Messeniuksen suurteoksen käsikirjoituksesta olivat saavuttaneet myös Tukholman. Wernstedt onnistui puheissaan Messeniuksen puolesta ja sai aikaan sen, että Messenius sai luvan siirtyä asumaan Ouluun, Ruotsiin ei hänellä ollut edelleenkään paluuta. Samalla Ruotsin hallitus määräsi ylioppilas Erik Schroderuksen tarkastamaan Messeniuksen suurteosta. Schroderus oli syntynyt Uppsalassa porvarisperheeseen, eikä hänellä ole tunnettuja yhteyksiä Kainuun Schroderus-sukuun. Oulun linnan lähettyville Messenius rakennutti vaatimattoman tiilirakennuksen, jossa jatkoi suurteoksensa viimeistelyä sekä viimeiseksi jääneen skandinaavisten pyhimysten historiasta kertovan kirjansa kirjoittamista. Schroderus tarkasti suurteoksen ja antoi siitä kiitettävän lausunnon puoltaen painattamista. Messenius halusi teoksen painettavan Oulussa, koska pelkäsi kunnian työstä menevän muuten asianosattomille. Samalla Messenius vaati julkaisun ehtona myös poikansa vapauttamista. Tämä oli kuitenkin liikaa ja Ruotsin hallitus ilmoitti, että ellei Messenius anna jäljentää teostaan ehdoitta, palautetaan hänen Kajaaniin. Luultavasti Messenius tiesi aikansa olevan kulumassa loppuun, koska pyhimyshistoriakirjansa loppuun hän kirjoitti tunnustavansa katolilaista uskoa, johon oli lapsena kasvanut. Ehkäpä hän samalla ymmärsi katolilaisuuden määränneen myös hänen kohtalonsa. Ehdittyään asua Oulussa vain vuoden, Johannes Messenius kuoli noin 57-vuotiaana. Hänen toiveensa oli tulla haudatuksi kotikaupunkinsa Vadstenan luostarin kirkkoon mutta siihen ei suostuttu. Niinpä hänet haudattiin Oulun tuomiokirkkoon, sakariston seinän viereen. Hänen haudalleen laitettiin marmorinen muistomerkki, joka katosi kirkon palossa vuonna 1822. Kiveen oli kirjoitettu: ”Här hwijlar Doctor Johannes Messenii been, Siälen i Gudz rijke, rychtet kring heela werlden” – ”Tässä lepäävät tohtori Johannes Messeniuksen luut. Hänen sielunsa on Jumalan valtakunnassa, maineensa kiertää maailmaa.” Messeniuksen hautapaikan tarkka sijainti on myös epävarma. Kirjallisen tuotannon lisäksi Messeniuksesta on jäänyt muistoksi nykypolville hänestä maalattu muotokuva vuodelta 1611, jolloin hän oli uraputkensa ja maineensa aallonharjalla. Kyseinen muotokuva on säilössä Oulun tuomiokirkon sakastissa. Leski Lucia yritti neuvotella Scondia Illustratan julkaisusta asettaen taas poikansa vapauttamisen sen ehdoksi. Hänenkin vaatimuksiinsa viitattiin kintaalla ja niinpä Lucia matkusti Johanneksen käsikirjoitus mukanaan ensin Saksaan ja sieltä Puolaan ja eli noin 10 vuotta miehensä kuoleman jälkeen.

Johanneksen ja Lucian tytär Anna Messenia meni naimisiin saksalaissukuisen tallimestari Hans Jacob von Rechenbergin kanssa ja sai ainakin viisi lasta. Omena ei ollut pudonnut todellakaan kauas Messeniuksen Arnold-pojan kohdalla. Opiskellessaan Uppsalassa hän syyllistyi opiskelutoverinsa tappoon ja pakeni ulkomaille. Myös Arnold opiskeli Braunsbergin jesuiittakoulussa ja joutui Ruotsiin palattuaan maanpetostuomion vuoksi Käkisalmen vankilaan, kuolemantuomio oli hänenkin ensimmäinen tuomionsa. Oltuaan 14 vuotta vankeudessa, hänet armahdettiin ja uraputki pääsi viimein alkamaan. Vapautumisen ehtona oli se, että hän hakisi isänsä käsikirjoituksen Puolasta Ruotsiin painattamista varten. Moninaisten vaiheiden jälkeen Arnold onnistui tehtävässään. Arnold Johan Messenius nimitettiin vuonna 1641 kuninkaalliseksi kanslistiksi ja vuonna 1645 valtakunnanhistoriografiksi. Messeniuksen suku aateloitiin vuonna 1647. Onnea ja autuutta ei kuitenkaan kestänyt kauan, Arnoldin oma poika, Arnold nimeltään hänkin, sai aikaan melkoisen skandaalin kirjoitettuaan häväistyskirjoituksen, jossa hyökättiin ylhäisaateliston politiikkaan vastaan. Kirjoitus oli nimetön mutta jäljet johtivat Messeniuksen perheeseen. Isä Arnold Johan yritti säästää poikansa ottamalla syyt niskoilleen mutta epäonnistui uhrauksessaan. Sekä isä että poika tuomittiin majesteettirikoksesta ja tuomio oli kuolema. Samalla poistettiin ritarihuoneen aateliskilpi ja aatelointikirje revittiin. Tällä kertaa tuomiota ei lievennetty vankeudeksi vaan molemmat mestatattiin 22.12.1651 Tukholman torilla. Kuollessaan nuorempi Arnold Messenius oli vain noin 22-vuotias, eikä hänellä ollut jälkeläisiä. Niinpä Messeniuksen suku sammui mestaukseen. Johannes Messeniuksen perimä jatkoi elämäänsä vain naispuolisten jälkeläisten kautta.

Johannes Messeniuksen suurteos Scondia Illustrata jäi taas toviksi unholaan mutta julkaistiin lopulta vuosina 1700-1705. Messenius ei siis saanut elinaikanaan nauttia vankeusaikansa elämänlankana toimineen historian suurteoksensa julkaisusta. Hän sekä hänen jälkeläisensä vaikuttavat olleen äärimmäisyyteen saakka periaatteellisia, taipumattomia ja kunnianhimoisia henkilöitä. Luonteenpiirteet, jotka voisivat olla myös hyveitä, kääntyivät heitä vastaan ja allekirjoittivat heidän kohtalonsa. Messeniuksen haamun saattaisi hyvinkin löytää Pohjois-Pohjanmaan museolta ihailemasta ja vartioimasta yhtä Scondia Illustratan ensipainoksista, jota suurena aarteena siellä säilytetään mahdollisimman lähellä Johannes Messeniuksen viimeistä lepopaikkaa.

” Kirjoitin vankilassani suomalaisten ylistykseksi kahdenlaiset kronikat. Kukaan ei aiemmin ole tehnyt niin! Niitä ylistetään kotona ja muualla. Näin todistaa kanssani jokainen viisas mies. Hän ja sinä, näin jääkää hyvästi. Kun kuolen, toivokaa sielulleni hyvää – Johannes Messenius” (L&L, Suomen riimikronikka, s.135 kronikan lopetussanat)

Lähteitä:

Nuorteva, Jussi: Messenius, Johannes. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (19.12.2024)
Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-006257
(ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)

Lönnroth Harry, Linna Martti: Johannes Messenius, Suomen riimikronikka. Helsinki. SKS. 2004

Pohjois-Pohjanmaan museo, Niilo Naakan tarinat, Historioitsija Messenius, http://www.oulu.ouka.fi/ppm/naakka/maaliskuu/naakka_lue.htm (21.12.2024)

Sveriges Riksarkivet: https://sok.riksarkivet.se/Sbl/Mobil/Artikel/12102#/sbl/Mobil/Artikel/19144 (21.12.2024)