Olen kirjoittanut päivälleen neljä vuotta sitten joulun perinteistä, liitän linkin siihen tarinaan tämän tarinan loppuun, jos kiinnostaa kuikistaa siihenkin. Nyt ajattelin keskittyä siihen millainen tavallisen kansan joulu oli noin 500 vuotta sitten ja kuinka se eroaa omista jouluperinteistäni.
Keskiajalla joulukuu ei ollut vielä joulukuu vaan talvikuu. Talvikuu oli vuoden pimein kuukausi ja viimeistään talvikuussa vesistöt jäätyivät ja maahan saatiin lumipeite. Meille nykyihmisille talvella on viihteellisempi merkitys lasketteluineen, hiihtämisineen ja kelkkailuineen mutta keskiaikaisen ihmisen elämää talvi helpotti melkoisesti ainakin liikkumisen osalta. Matkat lyhenivät ja matkanteko nopeutui, kun voitiin ajella rekipelillä pitkin järvenselkää. Tuohon aikaan talvipäivänseisausta eli vuoden pisintä päivää juhlittiin Suomessa Annan päivänä, joka oli vanhassa kalenterissa 15. talvikuuta. Talvipäivänseisaus oli tärkeä muinaisuskon juhlapäivä, olihan pimeys taas väistyvä valon tieltä mutta kirkollisesti pyhimys Annaa juhlittiin Neitsyt Marian äitinä. Kristillinen kirkko halusi jo 1400-luvulla häivyttää Suomen muinaisuskon laittamalla kristillisiä juhlia samoille päiville. Tosin itäisen Suomen talonpojat olivat keksineet Annalle roolin myös muinaisuskoon, heille Anna oli metsän emäntä. Annan päivä oli myös tärkeä päivä talon emäntien osalta, silloin viimeistään aloitettiin jouluruokien valmistelut. Ilmeisesti aika moni perheenemäntä tekee niin nykyisinkin, minä en ole vieläkään valmisteluja aloittanut.
”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”. Tuomaan päivä talvikuun 21. päivänä oli tavalliselle kansalle joulun ajan aloittamisen päivä. Tuolloin alkoi joulurauha, joka kesti Nuutin päivään eli vanhan kalenterin 7. tammikuuta saakka. Täydelliseen lepoon ei talonväki kuitenkaan asettunut mutta laki määräsi joulurauhan aikana tehdyistä rikoksista kovennetut rangaistukset. Tuomaan päivänä oli tapana kuurata pirtti vedellä ja hiekalla sekä hakea puhtaat oljet peittämään puhtaat lattiat. Eilen oli Tuomaan päivä ja samana päivänä myös talvipäivänseisaus. Oli siis kaksikin aihetta juhlaan, joulurauha sekä vuoden pisin päivä! Pirttiäni en pessyt, eikä olkiakaan ole lattialle laittaa mutta enköhän ehdi vielä jonkinmoisen joulusiivouksen tehdä ennen joulua. Joulukuusta ei vuosisatoja sitten vielä pirttiin kannettu mutta tuoreita havuja tuotiin tuoksua tuomaan. Meidän kuusemme on vaihtunut keinotekoiseen, eikä tuoksukaan ole kummoinen. Ennen oli sekin asia paremmin! Muinaisuskon mukaan Tuomaan päivään loppui vanha vuosi ja kansa uskoi pahojen henkien liikkuvan vuodenvaihteen aikaan. Mörköjä pelkäävät maalasivatkin tervalla mökin oven tai portin pieleen ristinmerkin suojaamaan asumustaan. Risti on meille kristillinen symboli mutta kuten moni muukin asia, on myös se kopioitu muinaisuskosta. Ristinmerkkihän on eri muodoissaan yksi historian vanhimmista symboleista, ei suinkaan ajanlaskumme alussa syntynyt. Kun siivous oli tehty ja aikansa murtohälytin ristin merkillä kytketty, heittäydyttiin vapaalle ja korkattiin jouluoluttynnyri. Nykyihmiset juovat oluensa ympäri vuoden, ei ole tarvetta odottaa joulua mutta olen huomannut, että kyllä kaupan hyllyiltä löytyy jouluoluitakin niitä haluaville, itse en siitä piittaa.
Joulun aikaan talonväellä oli aikaa olla jouten: syödä, juoda, kertoa tarinoita tai arvoituksia ja vain leikkiä. Monet noista vanhoista arvoituksista ovat eläneet meidän päiviimme saakka. Tässä yksi kaksimielinen sellainen: ”Toiselle miehelle suuta antaa, toiselle peränsä pyllistää” (vastaus löytyy tekstin lopusta). Meidän jouluumme ei satuilu tai arvuuttelu kuulu, harmillista sinänsä, tämän vanhan perinteen olisi voinut siirtää tulevillekin sukupolville mutta lautapelit ovat aina olleet jouluinen perinteemme. Viime vuosina aikataulusyistä tosin jääneet hieman vähemmälle. Monelle pariskunnalle joulunaika oli tilaisuus viettää aikaa myös kaksin ja joulun satoa saatiin sitten 9 kuukauden päästä Mikon päivänä eli Mikkelinä. Jouluaattona, kuten muinakin juhlapäivien aattoina, oli kylpypäivä eli joulusauna. Keskiyöllä oli sitten joulukirkon vuoro, jos kirkko sattui lähistöllä olemaan ja jos sellainen vielä edes muinaisuskossa eläviä talonpoikia kiinnosti. Nykyisin joulukirkkoon mennään joulupäivän aamuna. Annan päivänä kirkollisiin piireihin kuuluneet olivat aloittaneet paaston ajan, joka päättyi vasta joulupäivänä. Tavallinen kansa tuskin paastosta perusti, koska eivät yltäkylläisesti muutenkaan eläneet mutta joulupäivänä pyrittiin pöytään laittamaan normaalista arjesta poikkeavaa tarjottavaa. Ei kuitenkaan pipareita, joulutorttuja tai kinkkua, kuten meillä on tapana, vaan ihan tavallista suolakalaa, lihaa tai jopa savulihaa, leipää ja tietysti paljon jouluolutta. Joulusauna on meilläkin ehdoton aaton perinne, samoin kinkunpaisto ja muiden herkkujen valmistelu. Joulupäivänä sitten kokoonnumme isommalla porukalla yhteen nauttimaan pöydän antimista ja toistemme seurasta. Paastota ei, koska emme joulunakaan harrasta ylensyöntiä. Joulusuklaat ovat oikeastaan ainoat ylimääräiset herkut, niistä eivät menneet sukupolvet vuosisatoja sitten valitettavasti päässeet nauttimaan. Joulukirkossa olen käynyt viimeksi lapsena mutta enpä kirkonpenkkiä ole kuluttanut muutenkaan.
Joululaulut olivat osa joulunviettoa jo keskiajalla mutta perinteiset kristilliset latinankieliset laulut laulettiin vain suurimmissa kirkoissa ja katedraaleissa. Kyllä tavallinen kansakin laulaa osasi ja riimitellä runoja. Aiheet voitiin hyvinkin ottaa niistä kristillisistä opeista, joita oli sattunut kuulemaan ja ymmärtämään. Kansansuussa tarinat vain eivät ehkä lopulta olleet ihan samansisältöiset kuin raamatussa. Tässä esimerkkinä alku Neitsyt Marian virrestä, muinaisrunolaulusta, jossa Maria tulee raskaaksi syötyään puolukan. Teksti on vanhaa murteista suomenkieltä, joten sanat kannattaa tavata rauhassa, jotta ne aukenevat. Eli ei ollut kärmes syntiin houkuttelemassa Mariaa vaan puolukka. Laitoin linkin koko runolauluun artikkelin loppuun.
Meillä ei kotona lauleskella jouluna runolauluja eikä oikein joululaulujakaan. Ei ole annettu sellaista ääntä minulle, jotta kehtaisin laulella eikä kyllä muillekaan taloudessa, jotta kehtaisin kuunnella. Meillä kuunnellaan muiden laulamia lauluja joko radiosta tai telkkarista. Odottelen taas innolla jouluaaton Raskasta joulua-ohjelmaa, se kuuluu minun jouluperinteeseeni. Satoja vuosia sitten, kun aatto ja joulupäivä oli levähdetty, syöty ja seurusteltu, oli Tapaninajelun aika. Joulun harras tunnelma muuttui riehakkaaksi ja iloiseksi. Tapanina keskiössä olivat usein hevoset. Hevonen oli keskiajalla tärkeä kulkuväline ja työväline. Kaikissa taloissa ei hevosta ollut mutta vauraimmat kinastelivat siitä, kenellä oli se nopein hevonen. Talon miesväki kokoontui Tapanina talliin antamaan tärkeimmälle omaisuudelleen eli hevoselle sen ansaitsemaa huomiota ja jos seudulla oli paljon hevosia, oli Tapaninpäivä oivallinen tilaisuus kilpa-ajoille. Paikallisen järven jäällä otettiin sitten mittaa siitä kuka pärjäsi parhaiten ja kenellä oli nopein hevonen. Ja rekiajelulle lähdettiin vaikka varsinaista kilpa-ajantaa ei olisi ollutkaan. Kylänraitilla tavattiin lähitalojen väkeä ja varsinkin nuoret miehet käyttivät tilaisuuden hyväkseen etsiskellä itselleen sopivaa mielitiettyä. Tapaninpäivä oli myös suosittu hääpäivä, koska talollisella ei aikaa moiseen ollut oikein muulloin. Nykyisinkin Tapaninpäivä on joulunpyhistä se päivä, jolloin kehtaa lähteä kyläilemään sukulaisten luona eli Tapaninajelua harrastetaan edelleen tosin ei kilpailumielessä.
Keskiajan kalenterissa vuosi oli vaihtunut siis jo jouluna. Uuden vuoden ensimmäiset päivät kuluivat joulun juhlintaan ja joulurauha päättyi virallisesti tammikuun 6. päivänä olleeseen Loppiaiseen. Nuutti vei joulun pois tammikuun 7. päivä. Nykykalenterissa Nuutin päivä on muutamaa päivää myöhemmin. Nuutin päivänä juhlistettiin kaksi viikkoa kestäneen joulun juhlinnan päättymistä. Joissain paikoissa saattoi nähdä sarvipäisten nuutipukkien kiertelevän talosta taloon vaatien jouluruokien jäämiä itselleen. Nuutin päivä olikin se päivä, jolloin mökeissä syötiin viimeisetkin jouluruokien rippeet, siivottiin oljet lattioilta ja palattiin normaaliin arkeen. Loppiainen on edelleen monelle se päivä, jolloin talosta kerätään joulukoristeet ja heitetään kuusi pihalle, jos se sattuu olemaan aito. Kinkun tähteistä keitellään hernekeitto, jota ainakin minä lämmittelen pakasteesta sitten viimeistään laskiaisena. Monet joulun perinteet ovat säilyneet sukupolvilta toiselle mutta moderni aika on tuonut tullessaan uusiakin tapoja.
Ja niin, melkein unohtui se vastaus arvoitukseen: kyseessä on tietenkin juomatuoppi!
Jaanailua sukututkimuksen havinoissa 