Olen jo aikaisemmissa jutuissani sivunnut esi-isäni Mansuetus Jacobin kuoppaista elämäntaivalta. Tai mistä minä ne kuopat tiedän, kun en ole ollut niitä katsomassa, oletan vain niin hänestä historiankirjoihin kirjoitettujen kommenttien ja luonnehdintojen perusteella. ”Juoppo, taikuri ja suuri narri”. Joku voisi säikähtää moista luonnehdintaa varsinkin kun se on annettu kirkonmiehelle 1600- luvun alkupuolella, tarkalleen vuonna 1628, ja varsinkin kun luonnehdinta on annettu ”verokortin” yhteydessä. Kirkkoherra sai siis potkut, koska seurakuntalaiset kokivat hänen olevan juoppo ja muutenkin hieman erikoinen. Minulle tuo luonnehdinta on lahja. Ai miksikö? No siksi, että tiedän tasan neljän sanan verran enemmän hänestä kuin mitä tietäisin ilman noita sanoja.

Kun ensimmäisen kerran törmäsin Mansuetuksen potkuihin ja saatesanoihin, olin hieman tyrmistynyt ja hämilläni, halusin tietää hänestä enemmän. Tai halusin ainakin ymmärtää. Sukututkijan on toki muutenkin uhrattava aikaansa ja energiaansa kaikkien mahdollisten tiedonmurujen etsinnässä mutta nuo neljä sanaa avasivat minulle kokonaan uuden, mielenkiintoisen maailman. Vaikka moinen luonnehdinta on minulle sinällään yhdentekevä, olen onnellinen jokaisesta esivanhemmastani riippumatta siitä millaisia persoonia he ovat olleet tai minkälaisia syntejä eläessään tehneet. Minut on rakennettu heistä jäljelle jääneistä pienen pienistä osasista. Minä olen minä ja kannan ylpeänä esivanhempani harteillani. Pienestä tytöstä saakka minua on oudosti kiehtonut taikuus ja noituus. En usko kieroutuneella mielelläni olevan mitään yhteyttä esi-isäni mieltymyksiin mutta kukapa sen oikeasti tietää….Kun luin esi-isästäni erottamiskirjeen perusteluissa olleen luonnehdinnan, minut valtasi suunnaton tiedonjano. Mitä oikein tarkoitettiin? Miksi hänen otsaansa lyötiin moinen leima? Mitä hän oikein oli tehnyt saadakseen potkut? Kuka hän oikein oli?

Jatka lukemista ”Noituuttako?” →