Kotimaisten kielten keskus on kerännyt arkistoonsa (Vanhan kirjasuomen korpus, Varia) vanhoja, 1500-1800-luvuilta peräisin olevia eri alojen teoksia, käsikirjoituksia, tekstejä, runoja ja saarnoja. Eksyin pitkästä aikaa sivustolle ja päädyin tällä kertaa sivistämään itseäni vuodelta 1803 olevilla tärkeillä ohjeilla siitä kuinka hukkuneita voisi yrittää virotella henkiin. Ohjeet olivat niin mielenkiintoiset, ja kirjoitettu aikansa suomenkielellä, että halusin jakaa ne teille muillekin. Olen kirjoitellut omia kommenttejani ohjeiden väliin. Alkuperäiset ohjeet, kuten tekstistä on helppo huomata, olen kursivoinut. Olen myös jättänyt digitoidun tekstin viitteen paikoilleen.

”Kohta kuin hukkunut on ylössaatu wedestä , pitä työ aljettaman , eikä aika kulutettaman hyödyttömillä puheilla , ja ei pidä epätoiwottaman hänen paranemisestansa , ellei haju taikka joku muu merkki osota , että hän jo on ruwennut mätänemän . [Varia1803-1]”

Nopeus on aina hengenpelastustehtävissä tärkeää ja sen tietenkin ovat pelastajat oivaltaneet jo satoja vuosia sitten.

”Hukkunut pitä kaunihisti kannettaman rannalda , siinä tilasa , että pä on ylhä päin , werhat pitä kohta riisuttaman , ruumis kuiwaxi pyhittämän ja lämminnä ei kuumana pidettämän walkian edes , taikka kesällä päiwän paistes . [Varia1803-1]”

Hypotermia on vaarana veden varaan joutuneelle vuodenajasta riippumatta, joten tämäkin ohje on tärkeä. Edellyttäen tietenkin, että edes jonkinmoiset elonmerkit on hukkuneessa havaittu.

”Sormella taikka liinaisella riewulla pitä kino suusta ja kurkusta perattaman . [Varia1803-1]”

Hengitysteiden avaaminen on myöskin tärkeää eli edelleen hyvä ja nykypäivänäkin relevantti ohje.

”Sitten lasketaan se onnetoin lämböiseen sängyyn , joka on tehty korkialla pään alasella , ja waristetaan lämmindä tuhka , suoloja eli hieta , hänen ymbärillensä ja hiwutetaan ruumista kädellä eli willaisella riewulla , pitkin selkä ruotoa , rindoja ja wattaa , aina jalkoihin päin . [Varia1803-1]”

Lämpö ja sängyn pääpuolen kohottaminen ovat olleet ihan asiallisia toimenpiteitä ja ohjeita mutta tuhka ja suolat sängyn ympärillä sekä villarievulla hankaaminen taitavat mennä jo taikauskon puolelle. Toki veden varaan joutuneen verenkiertoa tuo rievulla hankaaminen on varmaankin parantanut.

”Lämböisiä potellia eli tilikiwiä pannaan kätten ja jalkain ala . [Varia1803-1]”

Lämpöpullot ja muut lämpimät esineet raajoissa lienevät edesauttaneet ääreisverenkiertoa ja lämmittäneet tehokkaasti kylmettynyttä mutta tilikivestä en ole kuullutkaan, olisiko tekstiä puhtaaksikirjoitettaessa tullut kirjoitusvirhe ja tarkoitettaisiin joko tiiliskiviä tai tulikiviä.

”Suoni pitä myös awattaman kädestä , ja pillillä eli hanhen kynällä puhalletaan nenän ja suun kautta ilmaa täwyihin , jota tehdesä ynnä awoimella kädellä liewiästi puserretaan rindoja ja wattaa . [Varia1803-1]”

Kaikki meistä, jotka ovat katsoneet teeveestä vanhoja ulko- tai kotimaisia elokuvia tai sarjoja, ovat huomanneet, että entisaikojen puoskarit yrittivät parantaa sairaasta minkä tahansa taudin suoneniskulla tai verenvaluttamisella. En kyllä ymmärrä kuinka se voisi auttaa hukkumistapauksessa, tuskin muissakaan. Mutta ohjeen jatko antaa selkeästi ohjeen aikansa alkeelliseen tekohengitykseen. Epäilen kyllä vahvasti linnunsulan kautta puhallettavan ilman riittävyyttä tekohengityksenä, eikä pusertaminen oikein kuvasta oikeaoppista paineluelvytystä mutta jotain sinnepäin.

”Erinomattain on tarpellinen että klistiriä pannaan . [Varia1803-2]”

Jassoo! Klistiri oli minulle outo sana, niinpä kuukkeloin sen. Ajattelin, että koska ohjeessa sanotaan klistirin laittamisen olevan erityisen tarpeellista, kyseessä täytyy olla jonkin menneen ajan salaperäinen rohto tai voide. Jälleen kerran mieleeni tulvahti vanhoista ajoista kertovat elokuvat ja sarjat. Kuukkelointi antoi vastauksen: peräruiske! Mitäpä muutakaan sitä potilaisiin suoneniskun lisäksi ennen vanhaan keksittiin kokeilla; tuupataanpa peräruiske! Tuskinpa hukkunut on vettä sitä kautta sisuksiinsa saanut ja vaikka olisikin, tuskin sitä kannattaa sinne lisää pumpata.

”Se tapahtu sillä tawalla , että taikka tupakin sawua piipun warrella puhalletaan takapän kautta wattaan , taikka ellei ole tilaa oikiata klistiri asetta saada , otetaan pitkä piipun munstykki , sen wahwembaan pähän sidotaan sian eli eläimen rakko , tämä täytetään tupakki wedellä , eli saipua wedellä , eli suola wedellä , eli wedellä ja etikalla , joka pitä olla haljaa , sitten rakon ylinen pä sidotaan umbeen , piippu pistetään taka pästä sisällen , ja puserretaan rakkoa , että wesi menee wattaan . [Varia1803-2]”

Ja tässä oli siis oikeinkin tarkat ohjeet peräruiskeen antamiseksi. Ensin neuvotaan puhaltamaan piipunvarren avulla pelkkään tupakansavua mutta sitten ohjeistetaan myös tekemään ihan peräruiske. Nesteenä haaleaa tupakka-, saippua-, suola- tai etikkavettä, joka sitten eläimen rakosta ja piipunvarresta tehdyllä ruiskulla saatetaan loppusijoituspaikkaansa. Munstykki muuten tarkoittaa tupakkapiipun suuosaa eli vartta ennen piipunpesää. Asiaa hieman enemmän kaiveltuani minulle selvisi, että 1700-luvulla Lontoon Thames-joen rantaan oli asennettu elvytyslaitteita, joiden avulla veden varaan joutuneelle, hengettömälle voitiin antaa ensiapua. Laitteiden avulla puhallettiin tupakansavua uhrin peräaukkoon, koska lääkärit uskoivat, että hukkuneen sydämen saattoi käynnistää uudelleen tupakansavulla. Tärkeänä ohjeena ensiapua antavalle oli se, että missään nimessä elvyttäjä ei saisi vetää henkeä sisäänpäin.

”Suonen lyöminen kerroitaan , ja höyhenellä eli muulla asella , kutkutetaan sieramia , että saada sitä hukkunutta aiwastamaan . [Varia1803-2]”

Elikkäs jos vielä elävällä hukkumisonnettomuuteen joutuneella oli vielä edes jonkinverran henkeä jäljellä, oli tärkeää laskea hänestä lisää verta! Höyhentä en kyllä aseeksi laskisi missään tapauksessa mutta näemmä niin ajateltiin. Eikä aseella kai muutenkaan ole tarkoitus kutitella mutta tärkeää oli yrittää saada hukkunut aivastamaan. Eipä se varmaan huono ajatus ollutkaan, jos hukkunut saatiin aivastamaan, veti hän varmasti samalla myös henkeä.

”Lämmindä etikkata taikka Isoja wiina , eli jos olis Stink Spiritusta , lyödän muutama nokko nenään ja kielen päällen , ja sillä myös hiwutetaan ohimia . [Varia1803-2]”

Mikä viinas lienee tämä Stink Spiritus ollut mutta ainakaan elvytyksen tässä vaiheessa sitä ei kurkkuun käsketä kaataa vaan ihan pienesti ja ulkoisesti. Ihan vain muutama pisara ja myös ohimoille.

”Että kuumalla raudalla wähän poltella jalkain alustaa , ja nokkoisilla wähän huhtoa ruumihin ala puolda , on myös hyödyllinen . [Varia1803-2]”

Keinot muuttuvat yhä epätoivoisimmiksi, onko niin, että hukkuneen elvytys on jo myöhäistä. Alan pikku hiljaa toivomaan niin, koska kuumalla raudalla polttelu ja nokkosilla vihtominen on taatusti enemmän kidutus- kuin elvytyskeino.

”Lämmindä palowiinaa taitaan myös lyödä liinaisehen waatteseen ja panna wattan päällen . [Varia1803-2]”

Viinan voimassa luotetaan edelleen enemmän ulkoiseen kuin sisäiseen vaikutukseen.

”Jos nämät ei tahdoisi menestyä , niin ei kuitengaan saada wäsyä , ollengin että hiwutella ruumista lämbösellä wattella , ja että tupakki klistiriä kertoja . [Varia1803-2]”

Ensiapukoulutuksen läpikäyneenä tiedän, että elvytystä täytyy jatkaa kunnes lisäapua ammattilaisten muodossa saapuu paikalle ottamaan vastuun. Ohjelistassa mainitut keinot ovat kyllä olleet sen verran rajuja, että ellei hukkunut ole kuollut niiden johdosta, on hän joko herännyt jo takaisin henkiin tai ollut alunperinkin avun tavoittamattomissa.

”Jos wähingin merkki hengestä toiwon anda , niin sitä enämmin pitä yritettämän , ollengin että saada suonen juoxemaan , ellei ennen kylläxi werta ole saatu , ja että saada hukkuneen oxendamaan . [Varia1803-3]”

Suoneniskeminen on edelleenkin hukkuneen kohdalla täysin käsittämätön elvytyskeino mutta nyt mainittu oksentaminen olisi ollut omalla listallani ihan ensimmäisten joukossa. Noh, parempi yrittää sitäkin myöhään kuin ei milloinkaan.

”Wähän wirwottawata isoja wiina mahdetaan myös kaataa suuhun . [Varia1803-3]”

No niin, eihän sitä hukkuneen elvytystäkään voi hoitaa pelkän ulkoisen viinan lotraamisen avulla. Suomalaisen henkiin herättämiseen tarvitaan kyllä myös annos sisäistä voitelua. Tosin, jos listan kaikki muut keinot on jo kokeiltu, saattaa tämä viimeinen ohjeistus koskeakin elvyttäjää eikä elvytettävää.

”Wasasa , 1803 . prändätty Londicerin Kirjan-Prändisä . [Varia1803-3]”

Edellä kirjatut ohjeet painettiin paperille Vaasassa vuonna 1803. Kirjoittaja itse on jäänyt tuntemattomaksi mutta kirjapaino Londicerin Kirja oli aikoinaan Vaasan ensimmäinen sekä ainoa maaseutukaupungin kirjapaino. Kirjapainon perusti Ruotsissa syntynyt, skotlantilaista sukujuurta oleva Georg Wilhelm Londicer vuonna 1776. Georg Lonciderin kuoleman jälkeen (1804) kirjapainosta huolehti hänen leskensä ja vanhin poikansa Carl Anton vuoteen 1838 saakka, jolloin se lakkautettiin.