Artikkelikuva: Suomen metsästysmuseo. Peltonen, Jukka. finna.fi
Artikkeliotsikko on ehkä hieman provosoiva mutta totta kuitenkin. Moni kainuulainen on kuullut mainittavan Kajaanissa sijaitsevan Renforsin rannan mutta kuinka moni oikeasti tietää henkilön nimen taustalla? Minä en ainakaan, joten päätin tutustua asiaan.
Herman August Renfors ei ollut syntyperäinen kajaanilainen mutta eli kaupungissa lähes koko ikänsä. Tai sanotaanko niin, että hänen pysyvä osoitteensa oli Kajaanissa, mies itse eli hyvinkin liikkuvaista elämää. Herman syntyi Porissa marraskuussa 1849 Gustaf Renforsin ja Anna Gustava Wahlgrenin neljäntenä lapsena. Gustafin isä oli Turun kaupunginvouti Carl Renfors ja Anna eli Anette, kuten hänet on rippikirjoihin kirjattu, oli oululaisen maalarimestari Gustaf Wahlgrenin tytär. Yksi lapsista, Gustaf, oli kuollut muutaman vuoden ikäisenä ennen Hermanin syntymää. Gustafin ja Annan perheeseen syntyi vielä tytär vuonna 1852. Pori oli tuohon aikaan Suomen merkittävin kauppasatama ja Hermanin isä toimi kauppalaiva Echon kapteenina. Vanhojen sanomalehtien ilmoitusten mukaan Echo purjehti lasteineen Gustaf Renforsin ohjauksessa Lontooseen, Antwerpeniin, Marseilleen, Pietariin ja moniin muihin Euroopan satamakaupunkeihin, lastina oli yleensä puutavaraa. Kun perheen äiti Anna odotti perheen nuorinta lasta, syttyi Porin kaupungissa tuhoisa tulipalo, josta perhe pelastui mutta menetti kotinsa. Koti oli onneksi vakuutettu, joten uusi koti voitiin hankkia mutta se sijaitsi kauempana tuhoutuneesta kaupungista, Ulvilassa. Vuonna 1854 syttynyt Krimin sota vaikutti kapteeni Renforsin tienesteihin ikävästi, koska purjehtiminen kauppalaivalla oli erittäin vaarallista brittiläisten sotalaivojen vaaniessa kaapattavia tai ryöstettäviä laivoja Suomen rannikoilla. Turvallisin vaihtoehto oli siis pysytellä enimmäkseen maissa mutta rahaakaan ei tullut, kuten ennen. Vaikka Annalla ja lapsilla oli jo vaikeuksia riittämiin, niitä tuli lisää kesäkuussa 1855, kun Gustaf Renforsin kipparoima Echo haaksirikkoutui ja perheen pää, aviomies ja isä, hukkui jättäen lesken ja neljä lasta lähes puille paljaille.
Maalarimestari, ja myöhemmin meritullin vahtimestari, Gustaf Wahlgrenin ja Brita Maria Holmsténin kahdeksasta lapsesta vain neljä sai elää aikuisikään saakka. Annaa muutaman vuoden nuorempi Johan Herman nimitettiin vuonna 1848 Kajaanin kaupunginviskaaliksi ja leskeksi jäänyt äiti Brita Maria muutti poikansa luo Kajaaniin. Myös miehensä ja perheen elättäjän menettänyt Anna suuntasi lapsineen veljensä luo Kajaaniin, jonne muuttomerkintä on tehty joulukuussa 1857. Johan Herman, Brita Maria sekä Anna lapsineen asettuivat asumaan Auralan lato- eli kuninkaankartanoon, jossa asui myös henkikirjoittaja Levonius perheineen. Johan Herman Wahlgren oli poikamies ja sellaisena pysyi kuolemaansa saakka mutta sisarensa lapsille hän oli erinomainen isähahmo. Enonsa luona Annan lapset Gustava, Anna, Herman ja Maria saivat elää taloudellisesti turvattua, sivistynyttä elämää ja Johan Herman kannusti heitä lukemaan sekä opiskelemaan. Vuonna 1869 kaupunginviskaali Johan Herman Wahlgren nimitettiin myös Kajaaninjoen sulkujen kaitsijaksi. Aiempi sulkujen kaitsija oli asunut vuokralla Jyväskylään muuttaneen entisen pormestarin Flanderin talossa osoitteessa Brahenkatu 1. Johan Hermanin tultua nimitetyksi viskaalin virkansa ohella myös sulkujen kaitsijaksi hän ”peri” Brahenkadun ”virkatalon” käyttöönsä. Ilmeisesti talo miellytti, koska hän osti talon Flanderilta muutaman vuoden kuluttua. Tämä talo, myöhemmin tunnettu neiti Renforsien talona, oli merkityksellinen Herman Renforsin elämässä, talon mankelihuoneessa hän nimittäin valmisti elämänsä ensimmäisen uistimen.
Kajaanissa eno luonnollisesti pisti Hermanin Kajaanin kolmevuotiseen ala-alkeiskouluun, jonka tiukkana rehtorina toimi silloin Ilmari Kiannon setä Fredrik Wilhelm Calamnius. Kajaanissa ei ollut tuohon aikaan yläalkeiskoulua, joten Herman lähti 14-vuotiaana nuorukaisena Kuopioon jatkamaan koulunkäyntiä. Lukioon asti ei Hermanin kiinnostus eikä rahavarat riittäneet. Palattuaan Kajaaniin käsistään kätevä Herman pääsi kelloseppä Lundvallin oppiin. Hermanin taidot sekä into olivat kuitenkin suuremmat kuin työskentely kellosepän oppipoikana. Niinpä hän päätti lähteä etsimään uusia haasteita Porin konepajalta. Porista Herman rekrytoitiin Pietariin Putiloffin metallitehtaalle kiväärinlukkoja valmistamaan. Työ lienee ollut haasteita ja lisäoppia kaipaavalle nuorelle miehelle liian tylsää ja hän palasi Kajaaniin puolen vuoden Pietarin kokeilun jälkeen. Syksyllä 1870 Herman kirjautui Helsingin Teknilliseen Reaalikouluun, josta valmistui eri tekniikan alojen insinöörejä sekä arkkitehtejä. Herman viihtyi koulussa puolitoista lukuvuotta mutta sitten rahat tai into loppui jälleen ja opinnot jäivät kesken. Insinööriä Hermanista ei siis tullut mutta eipä se virallisen oppiarvon puuttuminen mitenkään häntä hidastanut.
Käsistään taitava ja taiteellisesti lahjakas Herman oli valmistanut ensimmäisen vieheensä jo ennen Helsinkiin lähtöään. Hänen enonsa Johan Herman oli innokas kalastaja ja oli saanut ulkomaalaisilta tuttaviltaan englantilaisia kalastusvälineitä, jotka olivat tuolloin niitä himotuimpia. Johan Herman ilmeisesti noita englantilaisia malleja kopioiden teki vieheitä myös itse ja hän antoi luultavasti alkusysäyksen Hermanin vieheinnostukselle. Tarinoiden mukaan juuri hänelle Herman valmisti myös ensimmäisen läkkipellin palasta, kirjavasta kankaanpalasta sekä koukusta tehdyn vieheensä. Viehe oli kalastuksessa menestys ja siitä alkoi Herman Renforsin menestyksekäs ura vieheiden valmistajana. Vieheistä ensimmäinen oli ruokalusikan kuppiosasta tehty Kajaani-lippa uistin, toki lusikkaosa vaihdettiin melko pian prässäämällä tehtyyn lippaan. Nykyäänkin käytetyllä nimityksellä ”lusikkauistin” on siis ihan todellisuuteen perustuva tausta. Tarinan mukaan Hermanin ensimmäinen maksava asiakas oli Oulun läänin kuvernööri Georg von Alfthan, joka Kajaanin matkallaan vieraili Wahlgrenin luona ja innostui ostamaan Wahlgrenin esittelemän uistimen.
Herman osallistui jo vuonna 1870 Helsingin maatalousnäyttelyyn ja voitti vieheillään, lippauistimella sekä kärpäsongella, palkinnon. Uistinten maine ja kysyntä kasvoivat, eikä hän yksin kyennyt valmistamaan niitä riittävästi. Vuonna 1872 Hermanin palveluksessa Kajaanissa oli 5 tyttöä ja 17 poikaa. Aluksi uistimia tehtiin Brahenkadun talon mankelihuoneessa mutta noin vuonna 1874, jolloin Herman Renforsille myönnettiin virallinen lupa kalastusvälineiden valmistukseen, vieheiden tuotanto siirtyi Kajaanin Tullikalliolla sijainneeseen entiseen Granqvistin oluttehtaan panimorakennukseen. Vuonna 1874 uistimia valmistui jo 11 900 kpl. ja vuonna 1877 Herman sai luvan harjoittaa kauppaa Brahenkadun kiinteistössä. Tehtailija Renforsin kalastusvälineitä, omia sekä ulkomailta tuotuja, myyvä kauppaliike toimi aina 1930-luvulle saakka. Valitettavasti Herman ei ollut ymmärtänyt patentoida Kajaani-lippaansa ja markkinoille tuli pian kilpailevia kopioita. Tietenkin Herman oli tästä hyvin harmissaan ja muisti kyllä jatkossa anoa patentit keksinnöilleen. Tuotanto laajeni uistinten lisäksi perhoihin, keloihin, vapoihin, atraimiin ja moniin muihin kalastukseen liittyviin välineisiin. Johan Herman Wahlgren oli myös intohimoinen perhokalastaja, olihan siihen vielä vapaina kuohuvissa Kajaanin koskissa erinomainen mahdollisuus. Vuonna 1870 palkittu kärpäsonki tarkoitti perhoa. Joissain lähteissä kerrotaan Herman Renforsin lähettäneen sisarensa Marian Englantiin oppimaan perhosidontaa. Paavo Enroth, joka on kirjoittanut Herman Renforsin elämänkerran, ei kuitenkaan ole löytänyt varmistusta asialle ja pitääkin asiaa epätodennäköisenä. Todennäköisesti perhosidonnan taito siirtyi Marialle ja Annalle viskaali Johan Herman Renforsin kautta, joka lehtiartikkelien mukaan sai oppinsa oslolaisen professori Fries’iltä. Joka tapauksessa Hermanin sisaret Anna ja Maria olivat aktiivisesti mukana Hermanin liiketoimissa. Herman viipyi työmatkoillaan pitkiäkin aikoja ja Maria vastasi yrityksen johtamisesta sillä aikaa. Anna ja Maria sitoivat perhoja ensi alkuun harrastuksenaan mutta pikku hiljaa myös niitä valmistettiin suurempia määriä myyntiin saakka. Erityisesti Maria Renforsin sitomista perhoista tuli kuuluisia ja hän myös opetti perhojen sidontaa harrastajille sekä tuleville perhosidonnan taitajille.
Ihan kuin ei uistimissa ja perhoissa olisi ollut jo tarpeeksi, Herman lisäsi liiketoimintaansa kivihiomolla. Vuonna 1875 Renfors anoi Kajaanin kaupungilta lupaa rakentaa Koivukosken rannalle kivihiomon mutta lupaa ei annettu. Herman ei ollut helposti luovuttavaa ihmistyyppiä vaan hankki Tullikallion tehtaaseensa vuonna 1876 höyrykoneen kivien työstämistä varten. Erilaisista aineksista hiottiin ja valmistettiin hautakiviä, muistomerkkejä, vedinnuppeja, hattuneuloja, nappeja ja jopa korvarenkaita. Tälläkin saralla Herman saavutti erilaisia palkintoja. Tuotevalikoimaan kuuluneen suurennuslasin varsi hiottiin kivestä ja itse lasikin omassa tehtaassa. Eikä siinäkään vielä kaikki. Tehtailija Renfors halusi teettää itselleen valtakunnallisestikin kuuluisan sotkamolaisen lammasturkin. Kun tilattua turkkia ei vaan alkanut kuulua, päätti hän tehdä sellaisen ihan itse. Tehdessään turkkia, hän tuli siihen tulokseen, että sen tekeminen oli monimutkainen operaatio useine työvaiheineen ja että koneilla työvaiheita olisi mahdollista helpottaa sekä nopeuttaa. Niinpä keksijä Renfors kehitteli Tullikalliolle perustettuun turkistehtaaseen koneet turkisten muokkausta sekä värjäystä varten. Muokkauskoneelle hän haki patentin vuonna 1882. Alkuun turkistehtaan valikoimassa oli vain lampaannahkasta tehtyjä tuotteita mutta pian valikoima laajeni muihinkin nahkalaatuihin. Kajaanin lisäksi Renfors oli avannut myymälän myös Helsinkiin ja vähitellen Helsingin myymälästä tuli yksi koko kaupungin hienoimmista turkismyymälöistä. Vasemmassa reunassa oleva lehti-ilmoitus on vuodelta 1908 Helsingin sanomista. Viimeistään turkiskauppansa ansiosta Herman Renforsista tuli menestyvä ja erittäin hyvätuloinen liikemies. Patentteja Renforsille myönnettiin uransa aikana kaikkiaan noin 50 kpl. Yksi niistä oli vuonna 1910 myönnetty patentti puukon tupelle ja erikoisin vuonna 1908 myönnetty patentti laitteelle, jolla revolveri voitiin kiinnittää sateenvarjoon, suksisauvaan tms., jolloin sillä voitiin ampua kuin kiväärillä. Tästä tuskin tuli myyntimenestys.
Taitava liikemies Herman Renfors oli itse myös tuotteittensa paras markkinoija. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ei ollut nettiä eikä televisiota tuotteiden tunnettuuden ja kysynnän lisäämiseen. Paras mainos oli positiivisen kokemuksen sanoma mutta kun se kulki suusta suuhun, eteni se perin hitaasti. Aikansa parhaassa ja ainoassa mediassa, sanomalehdissä, Renfors mainosti kylläkin ahkerasti. Renfors teki myynti- ja markkinointityötään perinteisesti kulkien kaupungista toiseen, pysähtyen aina muutamaksi päiväksi kaupoille ja jatkaen sitten seuraavaan kohteeseen. Usein hän perusti kulloisenkin kaupungin hotellin huoneeseen tilapäisen myyntikonttorin. Hän kiersi myös ympäri Eurooppaa luoden verkostoja tuotteiden jälleenmyyjien kanssa. Parhaat paikat tehdä itseään, yritystään ja tuotteitaan tunnetuksi olivat erilaiset näyttelyt, joihin hän osallistui vuosittain. Pariisin maailmannäyttelyynkin hän osallistui kaksi kertaa. Herman Renfors möi omien tuotteiden lisäksi myös välitystuotteita ja intohimoisena keksijänä innostui myös kehittelemään niihin parannuksia. Herman oli tottunut liikkumaan perikainuulaiseen tapaan suksilla jo lapsena Kajaanissa. Hiihtämisestä tuli hänelle kuntoilumuoto. Asuessaan opiskeluaikoina eri puolilla Suomea, Herman kuljetti ns. kajaanilaismallisia suksia mukanaan ja kun niiden vauhdikkuutta ihasteltiin ja ihmeteltiin, sai Herman vuonna 1870 päähänsä alkaa välittämään noita suksia myös muualle Suomeen. Puolankalaisen suksimestarin suksia myytiin Hermanin myyntikanavien kautta vuosikymmenten aikana tuhansia pareja ja Renforsin aikaansaama hiihtoinnostus aiheutti sen, että suksiin keskittyneitä myyntiliikkeitä perustettiin mm. Ouluun. Renforsin kekseliäisyys ilmeni mm. niin, että hän kehitti suksisauvaan uuden patentoimansa joustavan sompamallin sekä suksivoiteen. Kyseinen sompamalli oli käytöissä sauvoissa yleisesti vielä joitain vuosikymmeniä sitten. Monella saattaa olla sellaiset sauvat vieläkin, jos ei käytössä, niin ainakin varastossa.
Vuonna 1886 Suomeen levisi Kanadasta tieto uusista, innovatiivisista jalkineista, joilla on mahdollista kävellä lumihangen päällä. Kyseessä oli tietenkin lumikengät! Suomessa ilmestyneen lehtijutun mukaan Suomen armeija oli kokeeksi tilannut sellaisia Kanadasta. Liikemies Herman Renfors näki jälleen uuden mahdollisuuden ja kehitti oman versionsa saapassuksista eli lumikengistä. Renforsin into hiihtovälineisiin ei rajoittunut pelkästään niiden valmistamiseen tai markkinointiin, vaan hän oli tärkeässä roolissa suomalaisen hiihtourheilun edistäjänä. Hiihtokilpailujen järjestäminen oli valtakunnassa vielä 1880-luvulla harvinaista ja Pohjois-Suomessa hiihto oli ihmisten pakollinen tapa liikkua talvisin paikasta toiseen, ei siinä kilpailu ollut tullut monelle mieleenkään. Herman Renfors järjesti Kajaanin ensimmäiset hiihtokilpailut vuonna 1892 ja hiihtomatka oli melkoisen hurja: noin 30 km. Näistä kisoista intoutuneena Renfors alkoi järjestää hiihtokilpailuja muutaman vuoden välein, olivathan ne oiva tapa myös markkinoida omia tuotteita. Renfors järjesti hiihtokilpailuja aina vuoteen 1903 saakka, jolloin niiden vetovastuun otti juuri Kajaaniin perustettu Kajaanin urheiluseura. Talvilajeista myös mäkihyppy sai lisäinnostusta kajaanilaisten keskuudessa Renforsin ansiosta. Hän nimittäin rakensi Tullikalliolle tehtaansa viereen Kajaanin ensimmäisen hyppyrimäen vuonna 1922. Toki mäkeä oli hypitty Kajaanissa aiemminkin mutta luonnonmäestä. Vuonna 1913 Renfors toi markkinoille Eino Leinon veljenpojan kehittämän mäenlaskukelkan. Tulliniemen tehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1890 kokonaan. Tuolloin menestyvää yritystä kosiskeltiin siirtämään toimintansa muualle Suomeen mutta Kajaanin kaupungin tarjoama pitkä vuokrasopimus Tulliniemen tontille sai Hermanin pysymään Kajaanissa ja rakentamaan entistäkin ehomman tehtaan tuhoutuneen tilalle. Uusi tehdas valmistui noin puoli vuotta entisen tuhon jälkeen.
Herman Renfors oli innokas ja aikaansaapa mies ja se näkyi paitsi liike-elämässä myös sen ulkopuolella. Hän oli aktiivisesti mukana erialojen järjestöissä, mainittakoon esimerkkinä vaikka Suomen Matkailijayhdistyksen Kajaanin haaraosasto, jonka perustajajäsen sekä ensimmäinen puheenjohtaja Renfors oli, ja oli sitä peräti 20 vuoden ajan. Matkailijayhdistyksen tehtävänä oli edistää kotimaan matkailua ja kajaanilaisittain ensimmäinen tärkeä edistettävä asia oli tieverkoston kehittäminen ja parantaminen. Ensimmäinen konkreettisesti näkyvä yhdistyksen aikaansaannos oli vielä silloin Karolineburgin kartanon maille rakennettu Pöllyvaaran näköalatorni. Kalamiehenä Renfors halusi edistää myös alueen kalastusmatkailua ja onnistuipa hän jopa vuokraamaan Kajaanin Koivu- ja Ämmäkosken muualta tulleiden ”sporttikalastajien” käyttöön, näistä urheilukalastajista tärkeimpiä lienevät olleen Renforsin liikekumppaneita Englannista. Tästä eräänlaisena kiitoksena Herman Renfors sai nimityksen Iso-Britannian konsuliksi ja tehtailija käyttikin nimensä yhteydessä titteliä: ”Konsuli Renfors”. Vapaaehtoistyön lisäksi mainittakoon vielä, että Herman toimi Kajaanin reaalikoulun piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajana vuodesta 1876 vuoteen 1886. Hän oli myös innokas valokuvauksen harrastaja ja monet varhaisimmat valokuvat Kajaanista ovatkin juuri Renforsin perheenjäsenten ottamia. Tähän harrastukseen hänet oli perehdyttänyt valokuvaaja C.A.Hård, johon hän oli tutustunut opiskeluaikoinaan. Herman kävi myös Tukholmassa syventääkseen aiemmin oppimaansa. Ja eipä ole yllätys, että Herman valmisti itse monet valokuvauksessa tarvittavat tarvikkeet esim. lasilevyt, valokuvauspaperit sekä kehitysliuokset. Valokuvausinnostuksensa ja -osaamisensa Herman siirsi myös sisarilleen Annalle ja Marialle, jotka avasivat Kajaaniin valokuvausliikkeen vuonna 1874. Valokuvausstudio toimi Brahenkadun talon tiloissa ja se oli erikoistunut lähinnä muotokuviin.
Herman Renfors eli kiireistä liikemiehen elämää kulkien ympäri Suomea sekä ulkomaita edistäen liiketoimiaan. Pitkään hänen luultiin pysyvän poikamiehenä, kuten naimaton enonsa Johan Herman mutta vuonna 1893 Herman yllätti kaikki avioitumalla Agnes Castrénin kanssa. Agnes oli syntynyt Haapajärvellä tuomari Ernst Erik Castrénin ja Johanna Hambergin perheeseen. Herman oli naimisiin mennessään jo reilusti yli neljänkymmenen ja Agnes häntä melkein 20 vuotta nuorempi. Kajaaniin Agnes oli saapunut pari vuotta aiemmin toimiakseen Jenny Berghin yksityisessä tyttökoulussa kielten opettajana. Myöhemmin Agnes toimi Kajaanin yhteiskoulun opettajana. Alkuun Renforsien pariskunta asettui asumaan Brahenkadun taloon, jossa asuivat myös Hermanin sisaret Anna ja Maria. Eno Johan Herman Wahlgren oli kuollut vuonna 1889 ja testamentannut talon Annalle ja Marialle. Hermanin äiti Anna oli kuollut jo muutamaa vuotta aiemmin ja Renforsin sisaruksista vanhin, Gustava, oli muuttanut Kajaanista vuonna 1870 mentyään naimisiin henkikirjoittaja Oskar Melartinin kanssa. Talo oli riittävän kokoinen kolmelle sisarukselle. Herman lienee ennen avioitumistaan ollut paljon matkoilla, eikä häirinnyt läsnäolollaan sisariaan liikaa mutta avioitumisen ja perheeseen syntyneiden kahden lapsen jälkeen talo kävi ahtaaksi. Niinpä Herman päätti rakennuttaa Tullikallion tehtaan yhteyteen asuinrakennuksen, jonne päästiin muuttamaan 1897. Talo oli kolmikerroksinen ja hieno, jossa oli oma museohuone Hermanin matkoiltaan keräämille matkamuistoille sekä verstas, jossa keksijä Herman pääsi toteuttamaan luovuuttaan. Renforsit viettivät aktiivista seuraelämää Kajaanin kovin vähäisen ”kerman” kanssa ja yksi seuraelämää rikastuttavista vieraista oli suomalaisten hyvin tuntema säveltäjä Erik Melartin, joka oli Gustavan nuorin lapsi. Gustava itse oli kuollut pian Erikin kuoleman jälkeen ja Maria Renforsista, Erikin tädistä, tuli pojalle tärkeä äitihahmo.
Hermanille ja Agnesille syntyi poika Herman Erik eli Hemmi vuonna 1894 ja tytär Else Maria vuonna 1895. Vanhempien suureksi suruksi Else Maria sairastui syksyllä 1911 keuhkotautiin ja kuoli saman vuoden jouluaattona vain 16-vuotiaana. Hemmi oli vilkas pojan koltiainen, joka usein aiheutti harmaita hiuksia tädeilleen Annalle ja Marialle. Hemmi oli innokas mäkihyppääjä ja lienee ollut yksi innoittaja isänsä hyppyrimäkihankkeessa. Tietenkin isä opetti Hemmin myös kalastamaan ja postimerkkeily oli Hemmin rakas harrastus koko elämän ajan. Koulunkäynti ei vaan kiinnostanut Hemmiä ja vaikka isä toivoi pojastaan apua liiketoimiinsa, päätti Hemmi toisin. Hemmi värväytyi Saksan Jääkäripataljoonaan vuonna 1916. Hän osallistui Saksan joukoissa I maailmansotaan ja palattuaan vuonna 1918 Suomeen taisteli hän kansalaissodassa Karjalankannaksella, sotilasarvoltaan hän oli vääpeli. Muutaman vuoden armeijauran jälkeen Hemmi vihdoin siirtyi turkistehtailijaksi isänsä yritykseen. Sotakokemukset ehkä vaikuttivat Hemmiin niin paljon, että alkoholista tuli hänelle osa elämää. Tarinoita Hemmin viinanhuuruisista tempauksistakin löytyisi mutta ei niistä sen enempää. Naimisiin Hemmi meni vuonna 1929 Alma Tarvaisen kanssa, joka oli toiminut Herman Renforsin palveluksessa Tullikallion tehtaalla sekä Brahenkadun myymälässä.
Herman Renforsin terveys alkoi heikentyä 1920-luvulla. Hän hoiti edelleen liiketoimiaan mutta vietti yhä enemmän aikaa erilaisissa parantoloissa ja kylpylöissä Suomessa sekä Euroopassa. Vuosina 1927-28 Herman vietti aikaa Italiassa ja Itävallassa. Marraskuussa 1928 Italian Meranossa Herman sairastui keuhkokuumeeseen, josta hän ei enää toipunut vaan kuoli joulukuussa 1928 79-vuotiaana. Konsulin toiveen mukaisesti hänen tuhkansa tuotiin Suomeen ja haudattiin Kajaanin vanhalle hautausmaalle tyttärensä Elsen ja sisarensa Annan viereen. Herman Renforsin jälkeensä jättämä maallinen mammona oli perukirjan mukaan huomattava. Kiinteistöistä mainittakoon Sotkamon Kaitainsalmilla sijainnut, vuonna 1918 hankittu kesäasunto Männistön huvila. Yhteensä perittävä omaisuus oli pitkälti yli miljoona markkaa, joka tuohon aikaan oli melko hurja summa. Agnes muutti pian leskeksi jäätyään kokonaan Helsinkiin mutta kesänsä hän edelleen vietti Kaitainsalmin Männistön huvilalla. Agnes kuoli vuonna 1947. Hemmi siirtyi isänsä kuoleman jälkeen tehtaan johtoon. Valitettavasti täti-Maria, joka oli toiminut Hermanin oikeana kätenä liikkeenjohdossa, ei enää kyennyt ikänsä vuoksi veljenpoikaansa auttamaan. Hemmi toki varmaan yritti parhaansa mutta Herman-isän kaltaisen kekseliäisyyden ja yritteliäisyyden puuttuminen, lisääntynyt kilpailu, Tullikallion vanhanaikaiset koneet ja 1930-luvun lama saivat aikaan yritystoiminnan hiipumisen. Maria kuoli vuonna 1934 ja Hemmi vuonna 1938 keuhkotautiin, joka todennäköisesti oli sotareissujen aiheuttama. Hemmin perunkirjoituksen mukaan suurin osa perinnöksi saadusta omaisuudesta oli kadonnut taivaan tuuliin. Hemmi ja Alma Tarvainen eivät saaneet lapsia, ja Hermanin sisaret Anna ja Maria pysyivät naimattomina, joten seuraavaa sukupolvea tehtaan johtoon ei enää ollut. Hemmin leski Alma peri sen mitä Herman Renforsin elämäntyöstä oli jäljellä. Alman hallinnassa yritystoiminta jatkui Helsingissä 1960-luvulle, jolloin liike myytiin. Vuonna 1966 Tullikallion tehtaan ja asuintalon tontin vuokrasopimus loppui eikä Kajaanin kaupunki suostunut sitä jatkamaan vaan määräsi rakennukset purettaviksi. Suuri osa irtaimistoa myytiin huutokaupalla ja Herman Renforsin keräämä kulttuurihistoriallinen esineistö, asiakirjat sekä kirjeenvaihto katosivat tavoittamattomiin. Toukokuun lopulla 1966 Tullikallion tontille päässeet purkumiehet repivät loputkin Renforsin näkyvästä elämästä palasiksi, jäljellä on vain hautakivi Kajaanin vanhalla hautausmaalla.
Tästä uistimesta kaikki lähti liikkeelle. Pienen porilaisen pojan elämään puuttui kohtalo kovalla kädellä, kun hän menetti isänsä merelle ja kotinsa tulelle mutta kaikeksi onneksi suuri tragedia kääntyi vuosien mittaan ainutlaatuiseksi onnistumiseksi. Ilman sydämen suurta intohimoa ja poltetta kaikkea uutta kohtaan, loppumatonta ahkeruutta sekä läheistensä tukea Herman ei olisi onnistunut luomaan Kainuun ensimmäistä yritysimperiumia. Herman Renfors työllisti kainuulaisia suoraan sekä välillisesti, hän myös edisti Kainuun tunnettuutta ja oli aktiivisesti mukana luomassa pohjaa edelleen vilkkaalle matkailulle sekä hiihtourheilulle. On käsittämätöntä kuinka yhdellä miehellä riitti innokkuutta ja aikaa raskaan työnsä lisäksi myös yhteiskunnallisille asioille. Hänestä on kirjoitettu aikansa sanomalehtiin juttuja sekä elämänkertoja ja jokainen niistä on ansaittu. Monet meistä eivät tunteneet Herman Renforsin elämäntarinaa aiemmin mutta toivottavasti useampi tuntee hänet ja hänen merkityksensä Kajaanin talouselämälle sekä koko Kainuulle tämän artikkelin kautta. Olen yrittänyt kirjoittaa Herman Renforsista ja hänen elämästään mahdollisimman monipuolisesti mutta pelkäänpä, että monta asiaa jäi kirjoittamatta, lähteitä tarinaan oli niin paljon. Jos siis kiinnostaa tutustua konsuli Herman Renforsin persoonaan ja elämään tarkemmin, löytyy hänestä paljon tietoa vanhoista sanomalehdistä sekä hänestä kirjoitetuista kirjoista. Alla listattuna vain murto-osa netistä löytyvistä kirjoituksista. Paavo Enrothin kirja ei ole netissä mutta erinomainen teos runsaine kuvineen, joista suuri osa Herman Renforsin kuvaamia.
Lähteitä:
Enroth, Paavo. Herman Renfors, erämaakaupungista maailmanmaineeseen. Otavan Kirjapaino Oy. Keuruu. 2018
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/665089?term=Herman&term=Renfors&page=52
Jaanailua sukututkimuksen havinoissa 
kiitos hienosti kootusta elämäkerrasta!
-ailaf.
TykkääTykkää