Chirstin Komulaisen kohtalokas ihastuminen – mestattiin vuonna 1761 lapsenmurhasta

Heinäkuisena maanantaina vuonna 1739 näki ensimmäisen kerran päivänvalon Kuhmoniemen Lammasperänkylän Kostamojärven rannalla sijainneessa Haapalan talossa tyttövauva, joka sai kasteessa nimekseen Chirstin isoisoäitinsä mukaan. Perheessä oli jo ennestään kaksi poikaa sekä tytär ja Chirstinin jälkeen syntyi vielä yksi tytär. Haapalan tila, josta on käytetty myös nimeä Kostamo, oli suuri tila, jossa asui useita perhekuntia. Chirstinin lapsuudessa pihatantereella kirmasi hyvinkin toistakymmentä lapsukaista, sisaruksia ja serkuksia. Elämä 1700-luvun puolivälissä oli talon koosta huolimatta ankaraa, köyhää ja erilaisten kulkutautien piinaamaa. 1700-luvun alun Suuri Pohjan Sota oli entisestään köyhdyttänyt ja ränsistyttänyt harvaan asuttua vähäväkistä maata. Suomen alueella arvioidaan asuneen Chirstinin syntymän aikoihin vain noin 400 000 asukasta. Isä Lars Komulainen, jonka mainitaan henkikirjoissa olleen sotilas, kuoli Chirstinin ollessa noin kuuden vanha. Nuorena leskeytynyt Chirstinin äiti Margareta Kärnä jäi lapsineen asumaan Haapalaan edesmenneen miehensä kahden veljen perheen kanssa. Vuonna 1750 Margareta meni naimisiin Lammasperän Kettulan aikamiespoika Mårten Mikkosen kanssa ja perhe muutti Kettulaan.

Chirstinin elämä Kettulassa lienee soljunut eteenpäin ajantavan mukaisesti kotitöitä tehden, kunnes koitti aika lähteä kotoa ansaitsemaan leipänsä muille töitä tehden. 16-vuotiaalle nuorelle neidolle ensimmäinen piikomispaikka löytyi Sotkamon kappalaisen Henrik Melanuksen pappilasta Ylisotkamon Haapalasta, joka paremmin tunnetaan nykyisin Varpuniemenä. Chirstin oli ilmeisimmin hyväkäytöksinen, ahkera ja nöyrä piika, koskapa kelpasi oikein kappalaisen perheeseen ja muutaman vuoden piikomisen jälkeen hän sai uuden palveluspaikan Kuhmoniemen kappelin kappalaisen Joseph Ahllundin luona. Ehkäpä Ahllund näki Sotkamon kirkolla käydessään Melanuksen hyvätapaisen ja ahkeran piian ja pestasi tämän siksi itselleen. Vaikka papit olivatkin säätyläisiä, eivät he asuneet rikkauksien ja yltäkylläisyyden keskellä, ei ainakaan Kuhmoniemen kaltaisessa maaseutupitäjässä. Uuden kappeliseurakunnan kappalaisen käyttöön hankitussa Korpisalmen Ikolan pappilassa elämä lienee ollut kuitenkin myös Chirstinin mieleen, koska viihtyi palveluspaikassaan yli kaksi vuotta. Ahllundin aika Kuhmoniemen kappalaisena päättyi hänen kuolemaansa joko vuoden 1761 lopulla tai vuoden 1762 alussa mutta Chirstin lähti seuraavaan palveluspaikkaansa jo ennen sitä.

Vuoden 1761 henkikirjasta Chirstin löytyy piikana Korpisalmen Hiltulasta, hän oli saapunut uuteen pestiinsä edellisen vuoden keväällä. Tilan isäntänä hääri tuolloin 5-kymppinen Jöran Koistinen. Carin Pääkkösen kanssa perustettuun perheeseen kuului 5 lasta, joista nuorin Paul oli noin neljän vanha. Vanhin perheen lapsista oli syksyllä 1760 17 vuotta täyttänyt isänsä etunimikaima Jöran. Eipä mennyt aikaakaan, kun vasta aikuisuuden kynnyksellä oleva hormonihuuruinen nuorimies alkoi piirittää taloon tullutta nuorta naista ja ehkäpä Chirstinin ulkoiset avutkin miellyttivät poikaparan silmää. Viatonta piikatyttöä houkutteli Jöranin lupaama naimakauppa, jos vain vällyjen alle yhdessä mentäisiin ensin. Ja niinhän siinä kävi, että Chirstin heltyi myöhemmin katteettomiksi paljastuneiden lupausten edessä ja päästi nuoren miehentekeleen hameensa alle. Ja kun lemmentekojen makuun oli päästy, nuoret harrastivat intiimiä kanssakäymistä aina kun isäntäväen silmä vältti. Lemmiskelyn seuraukset valkenivat Chirstinille vuoden 1760 lopulla, hän oli pieniin päin. Lemmenlurituksia ja naimalupauksia Chirstinin korvaan kuiskutellut talonpoika Jöran kylmeni täysin kuultuaan tulevasta isyydestä. Pöksyihin oli päästy jo, naimisiin meno ei tulisi kuuloonkaan ja eihän hän sellaista ollut koskaan aikonutkaan. Tätä vastaanottoa Chirstin tuskin oli uutiselleen odottanut, ei maaseudulla talollisen pojan ja piikatytön avioliitto ollut ennenkuulumaton, vaikka kyllä talollinen vanhimmalle pojalleen aina talollisen tytärtä ensimmäisenä puolisoksi toivoi.

Jöranin suhtautuminen uutiseen oli siis se, että hän ensin vältteli Chirstiniä, sitten ei sietänyt tätä silmissään ja lopulta suunnitteli lähtevänsä lätkimään. Vanhemmilleen Jöran ei tietenkään aikeittensa syytä voinut tunnustaa ja lopulta äkillistä lähtöaietta ihmettelevät vanhemmat saivat poikansa pään kääntymään. Olihan Jöran vanhimpana poikana tilan laillinen perillinen ja vanhempiensa työn jatkaja. Jöranin päähän pälkähti, että ehkä hän voisi pelastua pinteestä, jos Chirstin saisi keskenmenon. Niinpä poika kohteli piikaa välillä hyvinkin ronskisti, kävi käsiksi, pudotti jopa riihen parsilta, painoi polvella piian vatsaa ja löi pärepuulla, jonka myös Jöranin äiti Carin näki mutta ei tehnyt asialle muuta kuin moitti poikaansa. Keskenmenoa ei kuitenkaan tullut. Ilmeisesti nuorten läheinen suhde ei aiemmin ollut jäänyt talonväeltä huomaamatta ja Chirstinin pyöristyvä olemus aiheutti epäilyksen mahdollisesta raskaudesta. Emäntä Carin oli asiaa ääneen pohtinut ja tylysti todennut, että jos piikatyttö on paukahtanut paksuksi, antaa hän molemmille piiskaa ja häätää talosta. Äpärälapsen aiheuttamaa häpeää ja avioliittoa piian kanssa hän ei tulisi hyväksymään. Myös Chirstin sai tietää emäntänsä uhkailuista ja päätti pistää suunsa vieläkin supumpaan. Chirstin jäi salaisuutensa kanssa aivan yksin ja tunsi itsensä varmaankin melko avuttomaksi sekä pelokkaaksi.

Heinäkuussa 1761 oli heinänteon aika ja pari päivää heinää niitettyään Chirstin tunsi synnytyksen olevan alkamassa. He olivat heinällä parin peninkulman päässä Hiltulasta, Jämäsjoen suunnilla. Läheisessä talossa yövyttyään heinäntekijät olivat palaamassa niitylle, kun Chirstin ilmoitti olevansa sairaana ja pyysi lupaa lähteä Hiltulaan sairastamaan. Pyyntöön suostuttiin ja isäntä Jöran sekä 14-vuotias tyttärensä Magdalena lähtivät veneellä viemään Chirstiniä Hiltulaan. Hiltulaa lähestyttäessä veneen pohjalla tuskissaan matkan ajan pyörinyt ja oksennellut Chirstin pyysi päästä käymään rannalla. Isäntä Jöran oletti piian haluavan tarpeilleen ja rantaan päästyään pyysi Magdalenaa auttamaan Chirstiniä. Tarpeet olivat jo melkein housuissa, koska hädin tuskin pusikkoon piiloon päästyään Chirstin pyöräytti lapsen maailmaan. Magdalena ei ehtinyt edes itse toimitusta näkemään, niin pian se tapahtui mutta ehti paikalle näkemään terveen tyttölapsen liikkuvan ja ääntelevän maassa piian vieressä. Äidillistä onnea ja iloa ei Chirstinillä ollut varaa tuntea, hän kylmetti tunteensa ja peitti vastasyntyneen suun kädellään ja tekonsa loppuun saattamiseksi löi pientä vielä pari kertaa ohimoon. Uusi elämä loppui ennen kuin ehti kunnolla edes alkaa. Isäntä Jöran huuteli piikaa ja tytärtään takaisin veneeseen mutta Chirstin ilmoitti heidän jaloittelevan loppumatkan Hiltulaan. Elottoman lapsensa piika kantoi lähemmäs taloa ja peitteli vanhan kannon viereen sammalilla ja risuilla, survoen sammalta lapsen suuhunkin. Tämän kaiken sai todistaa myös Magdalena, joka oli kauhuissaan tapahtuneesta. Magdalena lupasi pysyä vaiti asiasta, kun Chirstin häntä siitä vannotti mutta kun talon isäntäväki tivasi häneltä Chirstinin vaivojen syytä ja mahdollista lapsen syntymää, tunnusti hän vanhemmilleen kaiken ja näytti lapsen piilopaikan. Myös Chirstin tunnusti kaiken, synnytyksen sekä sen, että oli itse aiheuttanut lapsensa kuoleman. Hän haki lapsen ruumiin, pesi sen ja laittoi sen isäntä Jöranin pikaisesti tekemään kirstuun haudattavaksi. Heti seuraavana aamuna Chirstin vietiin pappilaan Ahllundin puhuteltavaksi. Ja kun lapsen isää häneltä kysyttiin, ilmoitti hän Hiltulan pojan Jöran Jöraninpoika Koistisen olleen asialla. Nimismies haki Chirstinin ja vei Kajaanin linnan vankihuoneeseen odottamaan käräjiä.

Christinin tekemää rikosta, lapsenmurhaa, käsiteltiin Sotkamon käräjillä elokuussa 1761. Chirstin tunnusti tekonsa mutta kiisti tehneensä sitä etukäteen harkiten. Myös lapsen isäksi epäilty Jöran Jöraninpoika Koistinen istui käräjäpenkillä tuskanhikeä pyyhkien mutta sysäsi surutta kaiken Chirstinin syyksi. Hän tunnusti toki maanneensa piian kanssa mutta kielsi luvanneensa avioliittoa, saati tienneensä piian raskaudesta. Kehtasipa hän väittää piian olevan luonteeltaan haureellinen ja lapsen isän voivan olla ihan kenen tahansa. Jöran jatkoi teatterinsa esittämistä kertoen, että hän niin halusi naimisiin piian kanssa mutta tämä vaan peuhasi muiden miesten kanssa. Oikeus ei niellyt Jöranin tarinoita mutta poika jatkoi isyyden kiistämistä. Chirstin kiisti olleensa muiden kuin talon pojan Jöranin kanssa läheisissä kanssakäymisissä. Oikeudenkäynnillä ei ollut muuta merkitystä kuin etsiä mahdollisia kanssasyyllisiä Chirstinille, hänhän oli jo tekonsa tunnustanut ja lapsenmurhan tuomio oli tuohon aikaan tarkkaan määritelty laissa. Oikeus tuomitsi Chirstinin kuolemaan kaulan katkaisemisella ja sen jälkeen poltettavaksi roviolla. Hovioikeus vahvisti tuomion. Näin Chirstinin kohtalo tuli sinetöidyksi mutta saipa talon muukin väki omat rangaistuksensa. Chirstin oli koko ajan vakuutellut oikeudelle, että talonväki sekä tuleva isä tiesivät hänen tilastaan mutta kukaan ei ollut yrittänytkään puuttua asiaan mitenkään. Oikeus uskoi piian vakuuttelut ja tuomitsi isäntä Jöranin leväperäisyytensä vuoksi raipparangaistukseen. Talon emäntä Carin sai samasta syystä kahdeksan päivän vesileipävankeuden ja alaikäinen tytär Magdalena joutui setänsä Påhl Koistisen vitsottavaksi. Yleensä vitsomisen suoritti lapsen huoltaja mutta tässä tapauksessa huoltajakin oli syytettynä oikeudessa. Päätöstä Jöran Jöraninpoika Koistisen tuomiosta jäätiin odottamaan Chirstinin mestaukseen saakka. Toivottiin, että piika tekisi vielä viimeisen tunnustuksen ennen kuin hänen päänsä putoaisi.

Sinä vuonna joulu ei tullut Chirstin Komulaiselle. Vasta 22-vuotiaan nuoren naisen elämä päättyi lauantaina 19. joulukuuta vuonna 1761. Mestauspaikaksi on merkitty Tolvasensaari Sotkamossa ja pyövelinä toimi Nils Rönblad Laihialta. Tolvasensaaren sijainti on aiheuttanut tutkijoille päänvaivaa, koska sen nimistä saarta ei enää ole. Sain sotkamolaiselta tutkijalta Kari Tervolta karttaotteen vuodelta 1746 ja siinä nykyisen Ammonsaaren kohdalle on kirjoitettu Tolvasensaari. Oletettavasti Ammonsaari on siis ennen ollut nimellä Tolvasensaari. Ammonsaari on kaivausten perusteella paljastunut esihistorialliseksi asuinpaikaksi, miksipä ei siis sopisi historialliseksi mestauspaikaksikin. Jos näin todella on, keskellä Pirttijärveä olevan Tolvasensaaren kallioilla loimottavaa Chirstinin polttoroviota katseltiin uteliaina ympäri Pirttijärven rantoja. Chirstinin äiti Margareta Kärnä oli edelleen elossa mutta tuskin oli saapunut niitä liekkejä katsomaan. Kun piian tuomio oli toteutettu, jatkettiin muiden osasyyllisten painostusta. Talon isäntä sekä veljensä Påhl Koistinen myönsivät lopulta olleensa tietoisia piian vaikeasta tilanteesta mutta eivät olleet puuttuneet siihen mitenkään. Näinpä he saivat tuomion siitä, että eivät olleet pyrkineet estämään lapsenmurhaa. Tuomioksi tuli raippoja ja muutama päivä vesileipävankeutta. Lopulta myös Jöran Jöraninpoika, lapsen isä, tunnusti tienneensä Chirstinin raskaudesta ja yrittäneensä aiheuttaa keskenmenon. Isyyttä hän ei ilmeisesti tunnustanut vieläkään. Jöran Jöraninpoika Koistinen sai 100 hopeataalaria sakkoja tai 34 paria raippoja, ellei pystyisi sakkoja maksamaan.

Nuorten hurvittelujen vuoksi menetettiin kaksi elämää. Yksi, joka ei ehtinyt edes kunnolla alkaa ja toinen, jonka aikuisuus oli juuri alkanut. Chirstinin suurin synti oli ihastuminen nuoreen talollisen poikaan ja antautuminen tämän katteettomien lupausten vuoksi. Se mitä lopulta tapahtui, johtui hänen epätoivostaan ja pelostaan sitä kohtaan, mitä vastoinkäymisiä elämä tarjoaisi äpärälapsen synnyttäneelle piialle. Elämä oli hyvin raadollista ja asenne häpeää kohtaan jyrkkä mutta suurin osa aviottoman lapsen synnyttäneistä naisista onnistui siltikin rakentamaan elämänsä uudelleen. Niin olisi todennäköisesti käynyt myös Chirstinille, jos hän olisi saanut edes hitusen ymmärrystä ja tukea tukalassa tilanteessaan. Ehkä hän olisi uskaltanut valita toisin.

Jöran Jöraninpoika Koistinen selvisi kuin koira veräjästä. Toki hän ei ollut edesauttanut lapsenmurhaa muutoin kuin omalla asennoitumisellaan. Hänellä ei ollut selkärankaa kantaa vastuutaan, kuten ei ollut monella muullakaan aviottomia lapsia aikaansaaneilla miehenpuolilla tuohon aikaan. Talojen isännät tai pojat olivat siittäneet lapsia joko vapaaehtoisille tai vastentahtoisille piioille kautta aikojen ja tulisivat niin tekemään myös Chirstinin kohtalon jälkeenkin. Mestaus ei ollut Jöranin uhkana, koskapa ei ollut välinpitämättömyytensä vuoksi kiinnostunut Chirstinin synnytyksestä. Entä jos hän olisikin ollut saattamassa sairasta piikaa Hiltulaan ja olisi tullut osalliseksi lapsensurmaan tai entä jos hän olisikin itse surmannut vastasyntyneen Chirstinin puolesta? Entä jos synnytys olisikin alkanut sellaiseen aikaan, jolloin Jöran Jöraninpoika olisi ollut paikalla? Mitä silloin kohtalo olisi määrännyt tapahtumaan?

Muutaman vuoden päästä Hiltulan emäntä Carin Pääkkösen harras toive toteutuu, eikä poika saattanut häntä häpeään vaan Jöran avioituu Katerman Kuvajalan talollisen Matts Valtasen Ingrid-tyttären kanssa. Seuraavien 20 vuoden aikana perheeseen siunaantuu 7 lasta ja Jöran Jöraninpoika Koistinen isännöi Hiltulan taloa, kuten isäntäparin toive oli. Jöranin veli Påhl 7 lapsisine perheineen asui myös Hiltulassa, joten pihamaalla pyöriskeli melkoinen määrä jalkapareja. Jöranin sisaret Magdalena ja Elin olivat avioituneet Katermaan ja Lentualle, ja kasvattivat omia suurperheitään siellä. Olen kiitollinen sukututkija, tietokirjailija Mikko Moilaselle, että sain häneltä hänen kirjoittamansa tarinan Chirstin Komulaisen oikeudenkäynnistä ja mestauksesta. Ilman Mikkoa en olisi tietoinen siitä mihin Jöran Jöraninpoika Koistinen syyllistyi nuoruudessaan. Vaikka halveksinkin sitä, mitä hän ajattelemattomalla teollaan ja käytöksellään sai aikaiseksi, olen pakostakin kiitollinen siitä, että hän ei syyllistynyt pahempaan ja jäi eloon jatkamaan sukuaan. On inhottavaa todeta, että on minun onneni, ettei hän myöskään mennyt naimisiin Chirstin Komulaisen kanssa. Olen kiitollinen hänelle siitä, että minä olen voinut syntyä. Jöran Jöraninpoika Koistinen on nimittäin esi-isäni. Hänen ja Ingridin vuonna 1775 syntynyt Erik-poika sai vaimonsa Elin Kemppaisen kanssa 9 lasta, joista vanhin tytär Susanna oli mummoni Olga Kyllösen isän isoäiti. Ilman murhetta ei Jöranin perhe elämästä läpi selvinnyt. Vuonna 1790 kuoli perheen emäntä Ingrid vain 47-vuotiaana köhätautiin ja vuonna 1791 muutaman kuukauden sisällä taloudessa asuneista jopa viisi kuoli aikansa koronaan eli köhätautiin tai punatautiin, yksi heistä oli isäntä Jöran Jöraninpoika, silloin 48-vuotias. Jöranin ja veljensä Påhlin 16 hengen perheestä jäi jäljelle 10 henkeä.

Lähteet:
Sotkamon ja Kuhmon seurakuntien kirkonkirjat

Pohjanmaan läänin tilikirjat

Mikko Moilasen tutkimukset ja käräjäkirjojen suomennokset (Mikon listaamat alkuperäislähteet: KA Oulu Pohjois-Pohjanmaa TK (Kajaani 76) Sotkamo kk ja sk 1761: 254-256, 262-268, 284-303, 332-333, KAdig Vaasa HO pt 1761 (Di:3) Pohjanmaan lääni nro 63, Vaasa HO 1762 (Di:4) Pohjanmaan lääni nro 33, KA Helsinki Pohjanmaa LT 1762 (VA9427): 632-633, 770-771, 876)