Frosterus-suvun toi Kainuuseen vuonna 1582 syntynyt Simon Frosterus vuonna 1616 mutta tällä kertaa vain muutamaksi vuodeksi. Simon Erikinpoika Frosterus nimitettiin Paltamon kirkkoherraksi vuonna 1616 mutta vain neljän vuoden kuluttua hän palasi Ouluun, jossa oli ennen Paltamon komennustaan työskennellyt Oulun ensimmäisen koulun rehtorina ja nimitettiin sitten vuonna 1620 Oulun kirkkoherraksi. Simonin paikalle Paltamon kirkkoherraksi nimitettiin Sotkamon Lukkari-suvun esi-isä Mansuetus Jacobi ja hänen tarinansa löytyy blogistani monestakin artikkelista. Simonin isä Erik Henrikinpoika Frosterus on Frosterus-suvun vanhin tunnettu esi-isä ja sukunimen ensimmäinen kantaja. Erikin Henrik isä oli rusthollari Nummen pitäjän (joissain lähteissä Lohjan/Pusulan Kaukelan kylän) Pakkala-nimisessä talossa. Jälleen kerran ajan tavana mukaan Pakkala oli epäkelpo sukunimi papille, joten Erik päätti muuntaa sen ruotsin ja latinan sekoituksena Frosterukseksi (Pakkala-pakkanen-frost ruotsiksi-ja latinalaisella maskuliinipäätteellä -us). Erik toimi valmistuttuaan pappisviroissa Pohjois-Pohjanmaalla mm. Kalajoella ja Hailuodossa. Erik Frosterus sai vaimonsa Katarinan kanssa tiettävästi kolme poikaa, joista kaksi vanhintakin oli kirkkoherroja ja heidän jälkeläisensä kirkkoherroja, virkamiehiä ja porvareita mutta sukuhaarat sammuivat muutaman sukupolven jälkeen. Nuorimman eli Simon Erikinpoika Frosteruksen kautta suku on jatkunut nykypäivään saakka. Simon kävi siis pienen mutkan Kainuussa ja palasi Ouluun. Simon sai toisen vaimonsa Maria Reyerin kanssa useitakin poikia mutta vanhimmat heistä hukkuivat Oulun Merikoskeen ja tiettävästi vain nuorin Jakob s.1632 jatkoi sukua. Jakob Frosterus, Oulun kirkkoherra ja Oulun rovastikunnan lääninrovasti, sai ensimmäisen vaimonsa Anna Olofintyttären ja toisen vaimonsa Catharina Lythraeuksen kanssa yhteensä kuusi poikaa, joista nuorin eli Abraham oli seuraava Frosterus Kainuussa. Jakobin kuudesta pojasta viisi valitsi kirkollisen uran ja yksi toimi Oulun kihlakunnan nimismiehenä lyhentäen sukunimensä Frosteriksi. Pojista nuorin eli Abraham nimitettiin Paltamon v.t. kirkkoherraksi 1719 ja virka vakinaistettiin vuonna 1724. Jakob Frosteruksen jälkeläisten kautta Frosteruksen suku on liittynyt moniin suomalaisiin pappis- ja virkamiessukuihin. Abraham juurrutti suvun tunnettuun kainuulaiseen sukuun menemällä naimisiin Catharina Erikintytär Cajanuksen kanssa. Juurikin appeaan Paltamon kirkkoherrana toiminutta Erik Cajanusta Abraham sijaisti vuodesta 1719, kun tämä oli joutunut venäläisten vangiksi. Abraham Frosteruksesta ja Catharina Cajanuksesta tulikin kaikkein vanhimman ja laajimmalle levinneen Frosteruksen sukuhaaran kantavanhemmat. Abrahamin ja Catharinan pojista tuli myös pappeja. Jakob s.1711, joka toimi pappila Paltamossa ennen kuin nimitettiin Lohtajan kirkkoherraksi, sai kahden ensimmäisen vaimonsa kanssa yhteensä 15 lasta, kaikkiaan vaimoja oli kolme. Erik, pojista seuraava, sai kahden vaimonsa kanssa yhteensä 16 lasta ja toimi kunnioitettavat 51 vuotta Haukiputaan kappalaisena. Jakobin pojista vuonna 1720 syntynyt Johan on meille sotkamolaisille se kaikkein tunnetuin, hän nimittäin toimi Sotkamon kirkkoherrana vuosina 1764-1809 eli yhteensä 45 vuotta. Johanilla ja Susanna Florinilla oli yhteensä 10 lasta, joista tunnetuin lienee Kuhmoniemen kappalaisena 14 vuotta toiminut Jakob Frosterus eli tuttavallisemmin kansan nimeämä ”Tora-Jaakko”. Lisänimensä perusteellakin jo vaikuttaa mielenkiintoiselta persoonalta ja hän ansaitseekin ihan oman tarinansa, palataan häneen siis myöhemmin. Mainittakoon vielä, että Johanin ja Susannan pojista Paltamon kappalaisen Gustaf Frosteruksen s.1769 pojanpojan Johan Erik Frosteruksen s.1810, joka oli oululainen kultaseppä, poika oli kirjailija Teuvo Pakkala. Teuvo, syntyjään Theodor Oscar Frosterus, päätti siis sulkea ympyrän ja otti nimekseen suvun alkuperäisen nimen Pakkala. Myös muita, kuin jo mainittuja, Abramin ja Catharinan jälkeläisiä on toiminut kirkollisissa viroissa Kainuussa, eikä unohdeta mainita poika Isakia, joka toimi Sotkamon lukkarina.

Vanhan sukutarinan mukaan Snellmanien suku olisi lähtöisin Savosta, Iisalmen Pielaveden kylästä, josta eräs Virkkunen- niminen talonpoika muutti Oulun triviaalikouluun opiskelemaan ja sai ajan tavan mukaan sivistyneemmän sukunimen Snellman. Snellmanien sukuyhdistys on geenitestien avulla selvittänyt asian todenperäisyyttä, ja suvun juuret näyttävätkin johtavan jonnekin Suomen rajojen ulkopuolelle, mahdollisesti Saksaan. Snell man – on saksaa ja tarkoittaa nopeaa miestä, snäll man – on ruotsia (lausutaan snell) ja suomeksi kiltti mies. Molemmat vaihtoehdot nimen muodostumiseen ovat ihan yhtä mahdollisia, tarvittaisiin lisää geenitestejä ja tutkimuksia asian selvittämiseen. Käännettiinkö sukunimi Suomessa ruotsiksi vai oliko ensimmäisellä Suomeen tulleella, ehkä saksalaisella tai ruotsalaisella, suvun jäsenellä sukunimi jo tullessaan, jää tässä yhteydessä arvoitukseksi. Vaikka tarina Virkkus- esi-isästä kumottiinkin ilmeisesti jo 1900-luvun alussa, muutti moni Snellman-sukuinen nimensä vielä suuren nimenmuutoksen aikaan vuonna 1906 Virkkuseksi. Varhaiset lähteet Suomessa ovat aukollisia ja siksi epävarmoja mutta ensimmäinen Suomessa asunut Snellman on onnistuttu jäljittämään 1600-luvun Kristiinankaupunkiin. Silloin kaupungissa toimi räätälimestari Olof Jönsinpoika Snellman. Myöhemmin Olof toimi Uudessakaupungissa kauppiaana, raatimiehenä ja jopa valtiopäiväedustajana. Snellmanien sukuyhdistys pitää Olof Snellmania suvun kantaisänä. Kainuuseen ensimmäinen Snellman saapui vuonna 1786, kun ilmeisesti Maksamaalla vuonna 1736 syntynyt Johan Petterinpoika Snellman nimitettiin Hyrynsalmen uuden seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi. Johanin isä Petter oli Vöyrin pitäjänapulainen ja Olof Snellmannin pojanpojanpoika. Johan sai vaimonsa Brita Erikintytär Bergbomin kanssa ainakin 8 lasta, joista vanhin kuoli muutaman vuoden ikäisenä. Eloon jääneet 4 poikaa valitsivat kaikki kirkollisen ammatin ja kolme tytärtäkin menivät naimisiin pappismiesten kanssa. Johanin ja Britan lapsista vain tyttäret Johanna ja Fredrika Sophia jäivät Kainuuseen. Johannan puoliso oli vuodesta 1811 Sotkamon kirkkoherranakin toiminut Gabriel Lagus ja Fredrika Sophia perheineen palasi Kainuuseen Piippolasta puoliso Johan Pettersonin tultua nimitetyksi Sotkamon kappalaiseksi vuonna 1822. Hyrynsalmen kirkkoherra Johan Snellman kuoli vuonna 1802 ilmeisesti sydänkohtaukseen. Vain muutama vuosi Johan Snellmanin tultua Hyrynsalmen kirkkoherraksi, saapui Suomussalmen Vuokkiin hänen setänsä pojanpoika Johan Gerhard Snellman. Johan Gerhard oli syntynyt vuonna 1769 Tervolassa mutta Suomussalmen kirkonkirjoihin syntymävuodeksi kirjattiin 1767. Johan Gerhard toimi Suomussalmen kappalaisena ja meni vuonna 1793 naimisiin Kajaanin pataljoonan majurin Petter Planmanin Charlotta-tyttären kanssa. Charlotan Magdalena-äidin isä oli nimismies, lääninviskaali, kihlakunnan tuomari Isak Schroderus. Johan Gerhardin ja Charlotan viisi poikaa syntyivät Suomussalmen Vuokin Karhulassa mutta pian nuorimmaisen syntymän jälkeen isä-Johan siirtyi Säräisniemen kappalaiseksi ja sieltä Paltamon kautta Utajärven kappalaiseksi vuonna 1819, jossa kuoli leskenä vuonna 1821. Kukaan Johanin ja Charlotan pojista ei valinnut kirkollista ammattia, vaan heistä tuli kauppiaita, sahanomistajia, laivanvarustajia ja käsityöläisiä. Kaksi Johania olivat siis ensimmäiset Snellman-sukuiset Kainuussa. Myöhempinä vuosikymmeninä heitä saapui Kainuun korpiin lisää: Emanuel Snellman, Suomussalmen apupappi ja kirkkoherra, Gustaf Adolf Snellman, Puolangan kirkkoherra, Jonas Eliel Snellman, Hyrynsalmen kirkkoherra, Ivar Gideon Snellman, metsänpäällysmies Sotkamossa ja Paltamossa, Erik Snellman, pappi Suomussalmella, Puolangalla ja Säräisniemellä, Fredrik Wilhelm Snellman, vt. nimismies Suomussalmella ja Paltamossa, Vilhelm Gideon Snellman, vt. tuomari Kajaanin tuomiokunnassa sekä Johan Efraim Snellman, Kuhmoniemen vt. kirkkoherra. Osa mainituista kävi Kainuussa vain kääntymässä, osa jäi pysyvästi. Oululaisen kauppiassuvun jäsen (kauppahuone J.W.Snellmanin omistajan poika) Karl August Snellman omisti 1800-luvun lopulla Kajaanin Ämmäkoskeen rakennetun sahan. Kauppaneuvos Karl August itse asui perheineen Oulussa mutta sahalla työskenteli useampikin hänen sukulaisensa. Kaikki Kainuussa asuneet tai pistäytyneet Snellmanit olivat Hyrynsalmen kirkkoherra Johan Snellmanin jälkeläisiä, mutta Suomessa on ollut muitakin, tähän sukuun kuulumattomia, Snellman-sukuja. Niin ja mainittakoon vielä se, että se kuuluisin Snellman eli filosofi, toimittaja, kirjailija, valtiomies J.V.Snellman oli ensimmäisen Kainuuseen saapuneen Hyrynsalmen kirkkoherran Johan Petterinpoika Snellmanin sedän jälkeläinen.

Simon Appelgren saapui Paltamon kappalaiseksi vuonna 1744. Hän oli syntynyt vuonna 1717 Pälkäneellä Epaalan kylän Vaijalan talollisen Matts Henrikssonin ja hänen vaimonsa Anna Kristina Castreniuksen poikana. Ihan tavallinen pientilallinen tuskin Matts Henriksson kuitenkaan oli, koska puoliso Annan isä oli itse Pälkäneen kirkkoherra Olof Castrenius. Paltamossa Simon tutustui Paltamon kirkkoherra Simon Forsströmin Susanna-tyttäreen, jonka kanssa avioitui ja Paltaniemen Nygårdiin eli Leskelään syntyi vuosien mittaan kaiken kaikkiaan yhdeksän lasta, kahdeksan poikaa ja tytär, joista valitettavasti viisi kuoli pian syntymänsä jälkeen. Myös Simon Appelgren toimi Paltamon kirkkoherrana vuodesta 1776 alkaen aina kuolemaansa, vuoteen 1784 saakka. Simonin ja Susannan eloon jääneistä pojista kolme valitsi kirkollisen uran ja yksi sotilaallisen. Vuonna 1752 syntynyt Gustaf Reinhold vihittiin papiksi Turussa vuonna 1774 ja samana vuonna hän aloitti Paltamossa kirkkoherran apulaisena. Myöhemmin hän siirtyi Säräisniemen kappalaiseksi ja sieltä Muhoksen kirkkoherraksi. Hänen ja vaimonsa Kristina Frosteruksen poika Johan Reinhold toimi myöhemmin Sotkamon kirkkoherrana, ja Johan Reinholdin ja vaimonsa Wendla Holmbergin poika oli Gustaf Rudolf Ylisotkamon Hyttilän pitkäaikainen tilanomistaja sekä maanviljelijä. Toinen Simonin pojista, vuonna 1758 syntynyt Johan, vihittiin papiksi vuonna 1780. Samana vuonna hän aloitti Paltamon kirkkoherran, isänsä, apulaisena. Hän toimi myös pataljoonansaarnaajana Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentissä ja nimitettiin Hyrynsalmen kappalaiseksi vuonna 1785. Johan ja vaimonsa Johanna Elisabet von Köhler ehtivät saada kolme lasta ennen kuin Johan kuoli kuumetautiin vain 29-vuotiaana vuonna 1788. Yksi Simonin ja Susannan pojista, isänsä kaima Simon, päätyi Alatornion kirkkoherraksi ja pojista nuorin Anders Vilhelm oli luutnantti Kajaanin pataljoonassa. Kainuuseen saapui myös Oulussa vuonna 1805 syntynyt Gustaf Vilhelm Appelgren, samoja Appelgrenejä hänkin. Hän toimi Hyrynsalmen kirkkoherrana vuodesta 1851 vuoteen 1855, tuolloin hänet valittiin Kemin kirkkoherraksi. Muutamia muitakin saman Appelgren suvun jäseniä on Kainuussa asustellut ja työskennelyt.

Vuonna 1790 Paltamoon saapui kappalaiseksi Isonkyrön kirkkoherran poika Karl Fredrik Aejmelaeus (s.1761). Hienolta kuulostavan sukunimen taustalla on ihan suomalainen Kokemäen Äimälän kylän Äimä-suku. Ajan tavan mukaan suomalainen sukunimi muuntui 1600-luvun puolen välin jälkeen paremmin ylempään yhteiskuntaluokkaan sopivaksi, kun silloinen Näyhälän rusthollin suurtilallinen Ander Äimä koulutti kaikki neljä poikaansa virkamiehiksi. Tiettävästi neljästä pojasta vain Jacobin sukuhaara on jatkunut nykypäivään saakka ja Kainuuseen saapunut Karl Fredrik on hänen jälkeläisiään. Vuosikymmenten ja -satojen aikana Äimästä latinalaistettu sukunimi Aeimelaeus/Aejmelaeus muuntui jollain sukuhaaroilla muotoon Eimele, Eméleus ja Emelée. Jotkut suvun jäsenet myös palauttivat alkuperäisen Äimä-nimen. Karl Fredrik oli aloittanut kirkollisen uransa Isossakyrössä isänsä apulaisena ja toimittuaan 13 vuotta Paltamon kappalaisena hänet nimitettiin Paltamon ja Kajaanin vt. kirkkoherraksi ja vakinaistettiin vuonna 1806. Lääninrovastin arvon hän sai vuonna 1816. Karl Fredrik saapui Kainuun korpimaisemaan vaimonsa Catharina Sophia Keckmanin ja poikansa Johanin kanssa. Perheeseen syntyi vielä 9 lasta lisää Paltaniemen Sivolaan, joka toimi tuohon aikaan kirkkoherran puustellina. Karl Fredrikin ja Catharinan lapsista kolme oli poikia, joista Johan (s.1794) toimi Tornion kihlakunnan vt. kruununvoutina, Senaatin valtiovaraintoimituskunnan ylimmäisenä kamarikirjurina ja vuodesta 1819 Kajaanin kihlakunnan henkikirjurina. Johan oli naimisissa Sotkamon kirkkoherra Gabriel Lagusin Helena Katarina- tyttären kanssa. Toiseksi vanhin Karl Fredrikin ja Catharinan pojista oli Karl (s.1796) josta tuli myös kirkon mies. Hän aloitti uransa isänsä apulaisena, toimi kappalaisena mm. Temmeksessä ja Merijärvellä ennen paluutaan Paltamoon, jossa nimitettiin kirkkoherraksi vuonna 1832. Vuonna 1859 Karl siirtyi perheineen Pyhäjoelle, jossa toimi kirkkoherrana aina kuolemaansa vuoteen 1870 saakka. Karlin ensimmäinen vaimo Christina Ståhle synnytti vuosien 1825-1832 välillä kuusi lasta mutta kuoli pian nuorimman lapsensa syntymän jälkeen ”hermokuumeeseen” eli lavantautiin tai pilkkukuumeeseen. Karl ei lapsikatraansa kanssa jäänyt suremaan menetystään kovin pitkäksi aikaa, koska vihittiin jo alkuvuodesta 1834 naimisiin Maria Thodénin kanssa ja pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi joulukuussa 1834. Marian kanssa suurperheeseen syntyi vielä 12 lasta lisää. Karlin lapsista tuli aikanaan virkamiehiä, kirkon palvelijoita sekä lääkäri Johan Fredrik Aejmelaeus, joka toimi uransa aikana mm. Kajaanin piirin vt. piirilääkärinä sekä Kajaanin vankilan vt. lääkärinä. Myöhemmin hän siirtyi Tornion piirin piirilääkäriksi ja kuoli Torniossa vuonna 1868. Hän olikin Pyhäjoen kirkkoherra Karlin lapsikatraasta tiettävästi ainoa, joka vaikutti Kainuussa edes jonkin aikaa. Kolmas Karl Fredrikin ja Catharinan pojista oli nimeltään Christian (s.1798). Hän toimi Kajaanin kihlakunnan lääninviskaalina ja oli naimaton. Aejmelaeuksen perheen tyttäret naitettiin virkamies- ja pappissukuihin ympäri Suomea. Karlin ja Maria Thodénin pojanpoika everstiluutnantti (ylennettiin everstiksi vuonna 1925) Carl Bror Emil Aejmelaeus-Äimä toimi mm. Suomen tasavallan presidentin 1.adjuntanttina vuosina 1919-1925.